Ratsuhommia

Maanantaina maastoilin, keskiviikkona ja torstaina polle oli kouluttajan armoilla, perjantaina ja lauantaina taas maastoilua.

Keskiviikon koulutus oli mennyt tosin hyvin. Oli liikkunut ravissakin niin hyvin, että open mukaan ei ole mitään ongelmaa takapään kestämisessä, jos jatkossakin liikkuu yhtä hyvin. Pelottavaa oli kyllä ollut, maneesin takanurkassa oli puomi nurkassa ja peilissä jäätä. Hui kamalaa. Uutena oli mukaan otettu laukka ja vielä ympyrällä! Kuulemma ihan hyvä laukka, hankalampi oikeaan kierrokseen,mikä ihan ymmärrettävää, kun on enempi vasemmalle punkeava. Muutenkin oli liikkunut jo suorempana ja käännökset molempiin suuntiin oli jo ihan tasavertaisia. Opettaja oli tosi tyytyväinen. Minulla meni hetki asiaa sulatellessa. :-D

Torstaina oli myös laukattu ja lisäksi uutena oli mukaan otettu väistämiset, ensin tietystä maasta käsin. Nopeaa näyttää kyllä oppiminen olevan. Nyt tulee kahden viikon tauko opetukseen. Harmillista, mutta tästä oli etukäteen jo sovittu ja toisaalta, ihan hyvä välillä pitää pollenkin ajatustaukoa. Lisäksi nyt on helpompi minunkin päästä maneesiin, kun ei ole opetusta. Olen kuitenkin vähän arka menemään maneesiin, jos siellä on muita.

Lauantaina, eli siis tänään, tein ensimmäisen kunnon maastoLENKIN. Eli en palannut samaa tietä takaisin. Nyt jouduttiin menemään ihan uudenlaisen sillan ali. Kapea rautatien ali vievä silta, yhden auton levyinen ja seinät umpibetonia. Osasin odottaa ongelmia heti, kun näin sillan. Kannustamalla päästiin noin puoliväliin, vaikka meno olikin melkoista hiipimistä, kun polle päätti, ettei hän kyllä mene. Nurkan takaa hyökkää aivan varmasti möröt kimppuun. Siinä sitten peruutettiin, stepattiin.. Lopulta käänsin tulosuuntaan, käveltiin sinne pari askelta, uudelleen ympäri ja raviin. Ravattiin silta nätisti ali.. Kun on vähän vauhtia, ei ehdi pelottaa niin paljoa. Pääasia kuitenkin, että tästäkin päästiin ohi.

Tänään polle oli myös tullut tarhan langoista läpi. Siellä se oli metrin päässä tarhastaan tarhojen välillä olevalla tiellä keskustelemassa vastapäisen tarhan asukin kanssa ja kuopimassa heinää lumen alta. Ilmeisesti notkunut lankojen päällä niin, että ne ovat vaan pettäneet. Tallityypit kyselivät, että voisiko minun puolestani pollen yhdistää yhden ruunan kanssa, ovat viereissiä tarhoissa ja tuntuvat viihtyvän lähekkäin. Annoin omasta puolestani luvan, hyvähän se vain olisi, jos kaverin saisi. Karsinassakin polle keksii jäynää. Viereisellä käytävällä laitetaan usein hevosia ja toinen riimu sidotaan pollen karsinan kaltereihin. No pollehan availee ne aina auki ja jos riimu ei ole hevosessa kiinni, niin vetää sen omaan karsinaansa. Ihmettelinkin yksi päivä, että miten joku on riimunnarun unohtanut karsinan sisälle lattialle..

Mikä on kun ei taidot riitä..

Vähän sellainen fiilis tuli tänään. Päivän suunnitelma meni heti alusta uusiksi, kun joku olikin pystyttänyt maneesiin esteet ja muutenkin paikkaan oli ilmeisen tunkua. Päätiin mennä ulkokentälle treenaamaan taluttamista. Häiriötä riitti. Tuuli ja lumi pöllysi. Meni kuitenkin ihan kohtalaisesti. Ajattelin siirtyä maneesiin ja siitähän tuli sitten puolikatastrofi koko ideasta. Maneesissa ei ollut kuin yksi ratsukko, onneksi. Mutta ovet ja katto paukkui tuulessa, väkeä lappasi kahviossa ja mörköjä oli joka puolella. Muutaman kerran taisi käydä mielessä sataan laskeminen, ettei oma hermo olisi myös pettänyt. Saatiin onnistumisiakin, mutta kaikenkaikkiaan polle oli kuin tuli perseen alla ja valmis säntäämään millon mihinkin. En siis todellakaan haaveillut enää siinä vaiheessa ratsastuksesta.

Tallilla oli vielä vuorossa operaatio hokkien vaihto. Bilteman hyvä työkalu käteen ja homma luisti. Tai no, jotain sinne suuntaan. Muutamia kirosanoja oli ehkä havaittavissa, mutta kaikki hokit silti irtosi. Välilevyongelmainen selkä tosin on tällä hetkellä hyvin tietoinen tuosta tehdystä urakasta..

Uudet kuviot, murheet ja ilot

Kiirettä on pitänyt. Välillä tuntuu, että viikot menee vain itsellään ja hyvä kun itse jaksan pysyä edes puoli päivää hereillä. Stressi ja ahdistus painaa ja vaikka välillä tuntuukin, että pitikö tuommoinen kaakkikin vielä hommata, niin sen syyn muistaa viimeistään tallilta palatessaan. Ja toisaalta, mistä tahansa muusta harrastuksesta pystyy luistamaan, mutta elävät eläimet on aina hoidettava ja liikutettava. Tämä taas osaltaan vie ajatukset muualle kuin töihin ja terveyshuoliin ja "pelastaa" pääkopan.

Viimeinen maastolenkki vanhalla paikalla tehtiin marraskuun viimeisenä sunnuntaina. Tuolloin hetken kävi jo katumus mielessä, että hitsi kun pitää näin hyvien maastoreittien varrelta lähteä pois. Lähdin tallilta itekseni. Nyt pihatiellä oli entistä enemmän mörköjä ja jouduin pariin kertaan kertomaan, että kyllä me nyt ihan oikeasti ollaan menossa. Matkalta mukaan liittyi connemara ja koska tiet oli pehmeät, tehtiin ihan kunnon lenkki ja käytiinkin pidemmällä kuin koskaan. Minä vedin eikä ongelmia ollut. Vauhtiakin löytyi pollesta ihan uudella tapaa. Pelottavin tilanne oli palatessa, kun tien ali menevän puron jälkeen olikin tiellä heti traktori kauhan kanssa kaivamassa ojaa. Mutta ohitus meni ihan nätisti. Tosin työmies oli sen verran fiksu, että pysäytti työskentelyn siksi aikaa, että päästiin ohi.

Tiistaina tosiaan töiden jälkeen oli tavarat pakattuna autoon, polle harjattuna loimi selässä ja lastausta vailla. Ensimmäinen kerta, kun minä vein pollen traikkuun, jossa se siis matkusti toista kertaa elämässään. Aiemmin kuljetukset on tapahtunut isommalla kulkuneuvolla. Traikusta oli sopivasti sisävalot palanut, mutta henkilöauto näytti takana sen verran valoa, ettei ihan pilkkopimeään tarvinnut lastata. Hyvin meni, no problem. Samoin uudessa paikassa peruutukset meni nätisti ulos autosta, vaikka ulkopuolella olikin kamalasti kaikkea ihmeteltävää. Tunnit oli menossa, joten tuleva ratsuttaja (eli ratsastuskoulun ope) ei kamalasti ehtinyt sillä kertaa keskustella, kirjoitettiin paperit ja hän lupasi aloittaa keskiviikkona maasta käsin työskentelyllä. Tallissa oleva työntekijä totesi, että hän luuli, että tulossa oli suokki (nimestä päätellen). Siitähän syntyi minun pääkopassa ensimmäinen soppa. Ei kait se ratsuttaja vain ollut niin luullut?! No kyllähän se kait sopparin ääressä oisi viimeistään tajunnut, ei virallinen nimi todellakaan kuulosta suokilta.

Tähän väliin voin ehkä todeta, että minä tosiaan stressaan ja jännitän hyvin monenlaisia, useita ja välillä täysin käsittämättömiäkin asioita. Näihin mm. kuuluu huoli siitä, ettei kenellekään tule minusta (tai omistamistani eläimistä) ylimääräistä vaivaa. Joten kun jouduin heti pollen siirron jälkeen lähtemään kahdeksi päiväksi työmatkalle, niin soppahan oli valmis. Stressiä pukkas jo itse siirrosta, hevosen jättämisestä uuteen talliin sekä ratsutuksen aloittamisesta. Esim. mitä kun en yhtään ehtinyt kertoa hevosesta tai mitä sillä on aiemmin tehty? Meni perjantaihin, kun pääsin tallille ja sain puhuttua puhelimessa ratsuttajan kanssa. Erittäin väsyneessä mielentilassa näin jälkikäteen koko puhelu olisi pitänyt jättää väliin. Siitä ei seurannut kuin mielipahaa ja vielä pahempaa stressiä, itkua ja kaksi unetonta yötä, kun mietin, että olinko valinnut ihan väärän kouluttajan ja onko se koko hevonen pilattu täysin. Noh, asioilla on uupuneena tapana saada hieman suuret mittakaavat.. Itse näin jo mielikuvissa täysin ahdistuneen ja pelokkaan hevosen, joka on pistetty juoksemaan tuhatta ja sataa, joka vain häseltää ja hyppii pystyyn. Ja jota on pahimassa mielikuvassa räiskitty raipalla sen kieltäytyessä jostain pelottavasta. Korjaan nyt heti, että näin ei todellakaan ollut. Kouluttajalla on tapana sanoa asiat aika suoraan ja ehkä ronskistikin, ja olen siihen tottunut, olenhan ollut tunneilla jo useamman vuoden. Mutta kun otetaan huomioon se henkinen tila, missä olin ja asia hoidettiin vielä puhelimitse, niin tulos oli kuin joku olisi lyönyt lapiolla päin naamaa. Tosiaan keskiviikkona kouluttaja oli vienyt maneesiin ja työskennellyt maasta käsin sekä juoksuttanut liinassa. Torstaina ja perjantaina oli mennyt jo selästä käsin. Uutta tässä koko kuviossa oli maneesi peileineen, puomeineen, kahvioineen sekä maseesissa olleet muut hevoset. Tulos oli, ettei osaa pohkeita (no se on tiedossa), ei keskity taluttajaan, on jäykkä ja pää on mieluummin vasemmalle kääntyneenä ja paniikkitilanteessa peruuttaa.

Sunnuntaille sovittiin yksityistunti minulle. Koko tuntihan alkoi sillä, että aloin pillittämään, kun tarkoituksenani oli ottaa puheeksi, että mikä oli jäänyt vaivaamaan. Noh, onneksi ei ollut ihan ensimmäisiä tapaamisiamme, niin ei ehkä täysin sekopäätä kuvaa saanut minusta. Asiat tuli tosin selvitettyä ja oiottua ja voitiin ruveta hommiin. Sain "läksyksi" opetella taluttamista niin, että hevonen seuraa vieressä koko ajan ja huomio minussa. Kummaltakin puolelta ja raippa lavan ja pään vieressä. Lavalle huomautetaan, jos huomio katoaa tai alkaa tunkea lapaa liian lähellä. Ei siis todellakaan tässä tilanteessa pelännyt raippaa. Vaikka olen kuinka yrittänyt kiinnittää huomiota siihen, etten väistä pollea ja jos huomaan näin käyvän, niin pyydän heti sitä väistämään, peruututan aina ennen lähtöä karsinassa ja tarhassa ym., niin silti huomasin, että kun talutan pollea pyytäen sitä kulkemaan vieressä, niin herkästi lähden väistämään sitä kävellessäni. Homma ei ollutkaan ollenkaan niin helppo, raipan käyttö halutulla tavalla pitäen sitä vasemmassa kädessä tuotti paikoin todella vaikeuksia. Kun maneesiin saapui 2 muutakin hevosta tekemään omiaan, niin sitä huomioo saikin todenteolla yrittää saada. Varsinkin kun pollen tapa on se, että toisella silmällä ei näe tarpeeksi tarkkaan, vaan koko pää pitäisi aina kääntää epäilyttävään suuntaan. Kouluttaja nousi selkään ja minun tuntini jatkuikin sen jälkeen vain tarkkailijana. Meno oli nimittäin melkoisen vauhdikasta ja häiriötä liikaa, joten selkään oli turhaa laittaa meikäläistä, jonka tasapaino ei ole niin hyvä eikä avutkaan niin täsmälliset.

Kouluttaja vaatii pollea jo lyhyelle ohjalle, mikä aiheutti heti pienen ristiriidan ja etujalat nousi jopa maasta vähän. Liikkeelle päästiin, mutta kävely oli jotain aivan järkyttävää. Jos ei tietäisi, niin voisi kuvitella, että ontuu. Ei mitään rytmiä, järjetöntä konkkaamista niin kauan, kun rentoutui. Ravissa vauhtia piisasi, mutta muuten näytti ihan hyvältä. Kauaahan moista treeniä ei voi pitää, koska takajalat joutuu ihan uudenlaiseen liikkeeseen ja toisaalta sitä tukevia lihaksia ei ole, joten rasitus on nivelille todella suuri. Tosiaan maneesissa oli kaksi muuta, ratsukkoa eikä polle ole tietenkään tottunut siihen, että ympärillä on hevosia tekemässä omia kuvioitaan saati että ne vielä laukkailevatkin. Tämä aiheutti suurimmat hätäännykset ja levottomuudet. Tästä jäi ehkä itselle hieman epävarma olo. Kuumeneeko se maneesissa aina näin??

Tiistaina oli heti uusi tunti, ensin maasta talutuksia, myös ulkona. Näytti paremmalta, keskittyi paremmin minuun jopa todella pelottavissa tilanteissa. Sen jälkeen maneesiin, jossa oli toinen ratsukko, mutta selkään silti vain. Ei mitään ongelmia. Ensin kävelyä, lisättiin puomeja ja lopulta menin kolmen puomin yli. Vaikeinta oli unohtaa ne pohkeet, siis etten itse alkanut ohjata pohkeilla sivusuunnassa. Ravasinkin molempiin suuntiin. Vauhtia oli, mutta vaikka sitä oli enemmän kuin pahimmillaan vanhassa paikassa, niin silti se ei ollut säheltämistä ja siinä oli selkeä tahti. Entisessä paikassahan olin pyrkinyt mahdollisimman hitaaseen ja rentoon raviin, jossa polle laski itse jo päätä. Tätä parikin oli minulle suositellut. Siksi tuo julmettu vauhti tuntuikin hieman ristiriitaiselta. Kouluttaja perusteli sillä, että hänen mielestään hitaammassa vauhdissa polle ei pysty astumaan takajaloillaan tahdissa. Voihan tuo olla siinä ihan oikeassa. En minä tiedä, yritän vain päätellä, että kuka on oikeassa ja kuka ei. Ja onko mitään yhtä oikeaa totuutta. :-)

Keskiviikkona lähdin maastoon. Tiet kivikovat, joten pelkkää kävelyä. Olin ajatellut aloittaa ulkokentällä, mutta en sinne päässytkään, joten ei muuta ku selkään ja menoksi. Mentiin rautatiesillan ali ja kävi mielessä, että mitähän jos juuri nyt sattuisi juna menemään yli. Onneksi ei tarvinnut käytännössä kokeilla reaktiota, juna pysyi poissa. Junan jälkeen oli pieni tila, jossa pihassa kaksi hevosta. Ne oli ne lenkin jännimmät jä tässä kohdassa jouduttiinkin hieman keskustelemaan, että mihin mennään. Mutta hyvin hyvin vähän. Samalla kertaa vastaan tuli vielä naapuritallilta ratsukko.

Ratsuttajan kiireistä johtuen tuli parin päivän tauko ja minä lähdin lauantaina taas maastoilemaan. Mentiin suht sama lenkki, vähän pidemmälle vain kuin viimeksi. Pahin tilanne oli vähän ennen kääntymistä, jonkun talon pihapiiri, paljon rakennuksia kiinni tiessä. Ja eikö siinä tien vieressä hääräillyt auton kimpussa joku mies. En mene, en mene.. Kolmas kerta todensanoi ja mentiin. Seuraavan talon pihassa näkyi jo ulkotulet, joten päätin, että eiköhän käännytä kotiin ennen suurempia ongelmia. Takaisin tullessa käytiin vielä seikkailemassa sivuteillä ja palatessa vähän ennen tallia käyttäydyin itse kuin typerys. Tullessa oli risteyksessä ollut pikkumuksuja leikkimässä. Mentiin samaisen talon ohi, jossa paljon muutakin tavaraa ympäriinsä ja toisella puolella iso ja pelottaja halli. Ajattelin ihan jotain omiani ja jätin pollen aivan yksin enkä havainnut, kuinka se melkein hiipi ohi kohdasta. Kunnes siellä oli jotain pelottavaa, mikä säikäytti pollen niin, että jalat levis joka suuntaan. Ei singonnut eikä kieltäytynyt, mutta säikähti ihan kunnolla. Tästäkin olisi jäänyt parempi fiilis pollelle, jos olisin ollut hereillä kertomassa, että mennään vaan, ei mitään ongelmaa.

Maisemat vaihtuu

Tulipa tehtyä kiva maastolenkki. Tosin tismalleen samassa kohdassa pihatiellä polle yritti taas kyseenalaistaa lenkille lähdön ja alkoi venkoilemaan, ei auttanut, matkaan lähdettiin. Tällä kerralla rentouduin itsekin ja lopetin turhan varmistelun. Tästä syystä polle sitten kerran yritti kieltäytymistä reissulla, mutta tästäkin selvittiin ilman suurempaa härdelliä. Syy oli iso kiviröykkiö tien vieressä, joka aiemminkin on aiheuttanut vähän jännitystä. Nyt en huomannut jännitystä tarpeeksi ajoissa enkä reagoinut kannustamalla eteen, joten ehti pysähtyä ja meinasi, että tuonne ei ainakaan mennä. Käänsin takaisin, pohkeita vähän enemmän ja maiskutusta ja taas mentiin. Tämä kieltäytyminenkin tuli ihan tarpeeseen, siis minulle. Olen pelännyt sen tapahtumista liikaa ja nyt oli hyvä huomata, ettei asiasta koitunut mitään suurta fiaskoa, vaan meni noinkin helposti ohi.

Viedessäni pollea takaisin tarhaan päätti korsto livahtaa portista pollen puolelle. Siellä sitten veteli voitokkaana laukkaa ympäriinsä eikä millään antanut kiinni. Onneksi sama huijaus toimii aina vaan uudelleen: alan kaivelemaan taskua ja tarjoan sieltä jotain löytämääni tavaraa niinkuin se olisi leipää. Ja korstolla voittaa ahneus ja se tallustelee luokse.

Maastoilua

Tunnin lenkki, ypöyksin pollen kanssa. Ensimmäistä kertaa alusta lähtien. :-) Me päästiin ohi tukkipinoista, hakkuualueista, isoista kivistä, parista ratsastajasta ja jopa kepin päähän ripustetusta pölykapselista. Ainut peruutus tuli heti pihatiellä, polle yritti kyseenalaistaa koko lenkille lähdön, mutta varmoilla otteilla päästiin matkaan. Tien varrella olevat isot kivet oli pahimpia, ne piti kiertää hyvän matkan päästä. Ravatessa polle väisteli milloin mihinkin suuntaan, mikä alkoi selässä hieman huvittaa. Ainakin kehitti tasapainoa. Hyvin siis sujuu, mutta pitää muistaa seurata tilannetta ja kannustaa pollea heti, jos huomaa epäröintiä. Ei siis onnistu pelkkä selässä matkaaminen, kuten korston kanssa. Kyllä jännitti, vaikka kuinka yritti olla rentona. Nyt ei pystynyt edes laulamaan. :-D

Tuo lainassa oleva synteettinen kevytsatula ei meikän arselle sovi. Aih. Jotenkin siinä ei vaan pysty istumaan "normaalisti". Talvihousujen paikat jämäyttää vielä takamuksen aivan kiinni satulaan ja jostain syystä saan hirveät hankaumat kävelyreissuilla. Ja sen jälkeen asennon pitäminen on arvattavasti vieläkin vaikeampaa, saati, että pystyisi olemaan jotenkin rentona. Sunnuntaina sain ensimmäiset verille menneet hankaumat, jotka ei olleet vielä parantuneet, kun ne tänään sai vähän lisämaustetta. Tuskan hiki nousee otsalle jo ajatellessani huomista ratsastustuntia. Vaikka eipä se välttämättä pahenna asiaa ollenkaan, kun ei joudu tuolla satulalla menemään.

Lenkin jälkeen lykkäsin matolääkkeen pollen naamariin. Sitä oli kyllä lopulta hieman myös minun naamassani, vaikka suurimmalta osalta aine löysi tiensä kohteeseen. Tupla-annos strongidia.

Viikon päästä me siirrytäänkin sitten jo seuraavaan paikkaan. Hieman jännittää. :-)

Perjantai 13.pv..

tuli hieman viiveellä. Se tuli vasta maanantaina. Kengittäjä kävi. Sen jälkeen meni päivät itkun ja raivon merkeissä.

En itse ehtinyt paikalle katsomaan kengitystä. Ei sillä, että olisin osannut kenenkään 20v kengityskokemusta kyseenalaistaakaan. Menin paikalle illalla ja katsoin kaviot. Merkillisin kengitystyyli, mitä olen nähnyt. Soitin korston omistajalle ja tiistaiaamuna ennen kasia sain soiton, että asiat ei todellakaan ole hyvin. Jo maanantainailtana ravuri oli vain nostellut karsinassaan takajalkojaan. Paljastui, että kavion reunat oli vuoltu ihan matalaksi, kengät painoi kavion keskiosaan.. Kengät revittiin irti ja seuraavana aamuna polle vietiin suht jalattomana uudelleen kengitykseen. Kavion pohjista jouduttiin polttamaan hermoja "sisemmäksi", jotta ravuri pystyisi kävelemään ilman kipua. Näin ainakin asian ymmärsin.

Tämän jälkeen soitin heti meidän tulevalle kengittäjälle, joka oli pollen kerran jo kengittänyt. (Kengittäjää vaihdettiin alunperin tämän kengittäjän vähän liian huolettoman asenteen takia.) Noh, apua ei paljon herunut. Sanoi, että jos ei polle onnu, niin ei ole hätää. Siis jos ei onnu! Ja että ehtisi 3 viikon päästä katsomaan tulevassa paikassa jalkoja.

Onneksi apu kuitenkin löytyi. Torstaina hevosklinikallekin sairaskengityksiä tekevä kengittäjä tuli korjaamaan korston ja pollen kengityksiä. Siis niissä ei oikeastaan mikään ollut kohdallaan. Pollella oli etujaloissa erikokoiset kengät, kaikki kengät oli taottu melkein ympyrän mallisiksi, ne otti paikoin vain parista kohdasta kiinni kavioon, kantaan oli naulattu, kavion reunat oli nirhattu ihan matalaksi ja kenkä painoi paikoin muuallekin, kengät oli laitettu niin ahtaasti kavion sisälle, että kaikki naulat meni riskirajoilla, vuolut oli ihan epätasaisia ja heitti jopa senttejä, samassa kengässä saattoi olla ihan erikokoisia hokkeja. Molemmilla oli tosiaan pientä lämpöä parissa jalassa. Ravurilla oli vähän liiankin lämpimät, vietiin perjantaina klinikalle. Kaviokuumeen mahdollisuus on vielä olemassa. Toivottavasti tästä nyt selvittiin näinkin vähillä vauriolla.

Tuo "jos ei onnu, ei hätää"-asenne pisti kyllä raivostuttaen. Mun mielestä liikkumisen pitäisi olla hevoselle mahdollisimman vaivatonta ja helppoa ja ehdottomasti kivutonta. Jos mä siis tiedän, että jotain on päin honkia ja sen selkeästi näkee jo hevosen seisomisasennosta, niin ei tule mieleenkään vaan olla tekemättä mitään.

Eilen kävin pitkästä aikaa pollen kanssa kävelemässä maastossa ja tänään lähdettiin connemara-ponin kanssa maastoon. Käveltiin pikkumatka ponin luo, mistä lähdettiin liikkeelle ratsain ja ponin luota ratsastin yksin, ensimmäistä kertaa, takasin tallille. Hyvin meni. Yksi isompi säikähdys tuli, kun vasemmalta juoksi hevonen aitauksessa kohti ja oikealla alkoi pressu tuulessa heilua kohti. Tästä selvittiin eteenpäin kuitenkin ihan ilman suurempia kommelluksia. Ponin jäädessä omalle tallilleen ensimmäiset metrit oli vähän säikkyjä. Muistin jostain lukeneeni, että ratsastaja rentoutuu, jos laulaa. Niinpä ajattelin kokeilla moista. Ainut vaan, että jostain syystä päässä pyöri pelkästään ikivanha Kim Lönnholmin Minä olen muistanut ja siitäkin vain yksi kohta. Sitä siis hoilasin hyvin epävireisesti kotimatkan ja hihittelin välillä itselleni. Tiedä sitten, oliko sillä vaikutusta, mutta polle rentoutui ja tultiin ihan hyvin kotiin.

Nyt kun on taas hyvät hokit ja tilsakumitkin, niin lumihan on kummasti kadonnut kokonaan ja tiet on kivikovat. Maastoilut on siis pitkälti ollut pelkkää kävelyä, vaikka vähän tänään ravattiinkin. Oli kiva huomata, kuinka polle oikein innostui. Toivottavasti tässä viikon aikana päästään vielä muutama kerta maastoileen!

Talvi yllätti..

.. uuden hevosen omistajan. Tai no, ei se nyt ihan niinkään mennyt, mutta ottaa kyllä pattiin ja kunnolla. Nyt kun niitä hokkeja tarttis ekaa kertaa, niin nyt ne on sitten kulunut pois. Tyhmä minä. Tyhmä hokkiavain.

Tosiaan viikonlopulla satoi ensimmäiset kunnon lumet. Lauantaina kerääntyi ihan järjettömät tilsat pollen jalkoihin tarhassa. Eilen en käynyt tallilla ollenkaan, mutta kotona iloitsin siitä, että lumet näytti hävinneen ja lauantaina säätiedoituskin lupasi viikolle ihan ok keliä. Eilen illalla ennuste olikin hieman muuttunut (mikä ei ole kyllä Ilmatieteenlaitoksen nettisivuilla mitään uutta. Minäkin taipuisin samanmoisiin ennusteisiin. Joka toinen tunti vaihtaa ennustetta sateen ja auringon välillä.) Tänä aamuna ensimmäisenä järkkäsin heti tallille kengittäjää, joka kuulemma pääsee paikalle ensi viikon alussa. Tallilla sitten iski karu totuus: toisen etujalan kaikki hokit on alkanut madaltua uhkaavasti. Muissa jaloissa on vielä sentään jäljellä 2 hokkia/kenkä. Ja toinen karuus oli se, että siellähän oli täysi talvi ja tiet lumessa! Argh. Toisaalta nyt sitä lunta on luvattu taivaalta sen verran urakalla, ettei siinä tarhassa paljon hokeilla ole merkitystä. Tilsakumeilla olisi nyt tilausta!

Päätin lähteä kuitenkin katsomaan, että pystyykö tiellä kävelemään. Alussa tuli heti joku ihme kilari pollelle, kun kohti käveli punapipoinen kääpiö (siis lapsi). Polle pysyi tiellä ihan hyvin pystyssä eikä liukastellut, mutta sen verran trafiikkia oli havaittavissa (tyhjä tukkirekka ja kuormuri) ja minulla pito aika hutera, joten kävelylenkki typistyi 20 minsaan. Että tässä nyt sitten näillä näkymin ollaan aika vähillä liikkumisilla viikko.. Ottaa pattiin.. eikä voi edes syyttää ketään muuta kuin itseä!

Mitä tästä opin: Ostan sellaisen hokkiavaimen, että saan sen riittävän hyvin hokin ympärille ja uskallan vääntää. Ja jollen itse saa auki, pyydän jotakuta auttamaan. Vähempi vaiva, kun stressata kelejä ja kulumista.. Toisaalta tulipahan opittua sekin, kuinka äkkiä ne hokit voi sitten lopulta hävitä. Ensin kuluminen on pientä ja parissa päivässä voi sitten kulua kunnolla. Korstolla en tällaista ole vielä havainnut. Samaan aikaan sekin on kengitetty ja hokit on vielä ihan ok.

Harmittaa, kun hyvin alkanut maastoilu saa nyt pienen tauon ja eikä pysty purkamaan pollen energiaa. Selkeästi nykyisessä tarhassa tuo liikkuminen on muutenkin vähäisempää. Mutta turha sitä nyt on nurista, kun asialle ei mitään voi. Pitää viikon päästä hommata joku heti vetoavuksi, että pääsee kunnolla hepan selästä käsin maastoilemaan. Toisaalta lumen tulossa on se hyvä puoli, että kenttä menee parempaan kuntoon. Ja ottaen huomioon, ettei pollella ole ikinä ollut tilsakumeja aiemmin (ainakaan minun tietääkseni), niin tuskinpa se tässä viikossa tarhassa saa itseään telottua mitenkään kummemmin.

Lyhyen kävelylenkin täydennykseksi harjoiteltiin tänään taas enempi pään laskemista ja lisäksi ihmeteltiin raippaa. Pollehan on suht epäluuloinen, jos siihen kosketaan jollain, joten vaikka raippaa ei varsinaisesti pelkää, niin hyvää siedätystä tuokin.

Maastoilua

Viikon aikana kävin kolme kertaa maastossa. Kaksi kertaa matkustin selässä ja kerran jalkauduin taluttelemaan. Talutuslenkillä olikin vähän häppeninkiä, kun jonkun omakotitalon pihassa oli kaivuri tekemässä hommia ja meteli oli sen mukainen. Lisäksi samaisella reissulla vastaan tuli skootterilla kaksi tyttöä ja koira. Siis koirakin oli skootterin kyydissä. Kuskilla ei ollut mitään käsitystä hiljentämään pyytävästä käsimerkistä, joten lopulta minulla meni hermot ja karjaisin komennon kuskille. Hoh, mitä tampioita. Onneksi polle ei ollut moksiskaan, mutta jotenkin tilanteessa oli vähän liian monta muuttujaa, jotka olisi saattaneet aiheuttaa vaaratilanteen. Mitä jos koira olisi yhtäkkiä päättänyt hypätä kyydistä pois.. Ja tietenkään toisella tytöllä ei ollut edes kypärää.. Tuli tuossa yksi päivä mieleen, että jos jostain löytyisi hirvivaaramerkki kankaaseen painettuna, niin taitaisin laittaa sen huomioliiviini. Jos se herättäisi autoilijoissa ja muissakin tiellä liikkujissa hieman järjen käyttöä. Yleensähän olen maastoillut täysin varmalla pollella, korstolla, jota ei hetkauta juuri mikään. Mutta monesti on näiden liikenteen ritarien suhaillessa ohi tuhatta ja sataa käynyt mielessä, että mitä jos alla olisi yhtään säikympi polle, joka pelästyisi jotain tien laidassa.. Jälki olisi rumaa..

Kerran kävin maastossa niin, että korston omistaja lähti samalla ulkoileen ja otti korston mukaan riimuun. Ravuri oli lähtenyt treenaamaan eikä korstoa voi jättää yksin hermoilemaan. Käytiin ihan kylän keskustassa kävelemässä. Tähän omakotitalovilinään oli turvallista lähteä korston perässä, joka ei tosiaan suuremmin hötkyile.

Viime perjantaina mentiin sitten taas korston perässä maastoilemaan. Tällä kertaa korstollakin oli ratsastaja selässä. Tosi rentoa menoa pollella heti alusta lähtien. Miten vielä itse pysyisi heti alusta lähtien rentoutumaan, jos lähtee yksin liikkeelle. Siinäpä se suurin ongelma.

Täällä satoi lauantaina lunta. Ounou. Pollella kauheat tilsat jalassa tarhassa. Onneksi lumi suli reilussa päivässä pois (tai niin minä kotona luulin). Lisäksi kaikki kärkihokit on kulunut suht onnekkaasti pois. Yritin niitä vielä jossain vaiheessa pelastaa ja vaihtaa, mutta enpä saanut yhtäkään väännettyä auki. Perskutti. Onneksi ihan kohta on kengityksen aikana. Sitten saa uudet hokit ja tilsakumit. Toivottavasti lumikin pysyy siihen asti poissa.

Madotuksen aika olis myös. Kylläpä on kätevää, että nykyään ei enää matolääkettä saa ilman lääkärin reseptiä!

Kenttä on nykyään jaettuna kahteen osaan. Toista majoittaa korsto ja ravuri ja toisella puolella on polle. Pojat ovat keksineet mukavan riimuleikin. Polle nyppii korston riimua ja ravuri pollen riimua. Lisäksi aitatolppia on mukava terrorisoida. Selkeästi väliin tarvittaisiin nyt kunnon virtaa, niin loppuisi tuo lankojen yli notkuminen.

Huoh..

Tuo on minun helpotuksen huokaisu, kun maastoreissu meni hyvin. :-)

Tänään sitten lähdin näin uusissa maisemissa pollen kanssa maastoon itse selässä matkustaen. Henkiseksi tuekseni mukaan lähti lenkkeilijä, jotta itse pystyin rentoutumaan. Tarvittaessa apu olisi lähellä ja päästäisiin ongelmapaikoista hyvin ohi. No, eipä tuota apua onneksi tarvittu. Ensimmäiset askeleet pihasta oli hyvin haparoivia. Polle mietti, että olenko minä nyt ihan varma, että mennään tähän suuntaan, ettet nyt vain ole erehtynyt. Kun päästiin tielle, niin jahkailu loppui ja vaihtui pörinään. Aika jännittynyttä meno oli tosiaan alkuunsa (no, itse olin varmasti selässä kuin seipään niellyt), vaikka ihan hallittua meno olikin. Traktoriin törmättiin pari kertaa ja ne väistettiin ihan suosiolla pihateille, koska tie oli sen verran kapea. Vähän ravailtiinkin, jotta sai energiaa purettua, mutta tiet on kyllä kovuuden vuoksi tosi huonossa kunnossa. :-( Oikein pahaa teki. Mutta eipä tuo kenttä tai tarhakaan missään loistokuosissa ole, joten tiedä sitten, mikä on pahempi. Hyvin päästiin ohi lehmistä (mistä nekin nyt taas sinne pellolle olikin ilmestyneet). Jännittihän ne kamalasti, mutta ohi päästiin silti. Myöskään minikokoinen kauhakuormaaja ei aiheuttanut mitään ongelmia, tai minun jännäämäni puusilta. Todella kapealla tiellä tulee hieman ongelmaksi tuo väistäminen tien sivuun. Polle ei mielellään mene ihan tien sivuun ja koska ei pohjetta osaa väistää, niin siinäpä on sitten vähän säätämistä, että saadaan väistettyä riittävästi autoa. Isommalla tiellä ei ole ongelmia, mutta tuommoisilla pusikkoteillä pientä vaikeutta näemmä pukkasi. Ihan loppumatkan tulin itekseni ja vähän polle jo tuntui rentoutuvankin paikoin. Viimeisestä asfalttiristeyksestä, josta on kivenheitto isommalle tielle, jossa rekat jyllää, meni ihan hyvin. Minä onnellinen ja ehjä. ;-)

Maastoilua

Mamoilin. En siis tippunut hevosen selästä viime viikonloppuna..

Perjantaina ja sunnuntaina tosin kävin pollen kanssa maastossa, mutta ihan maasta käsin liikuttelin. Sen verran vielä muutamassa paikassa empi, että selästä käsin olisi voinut kieltäytymistä tulla. Näin ollen päätin unohtaa ratsastamisen maastossa, koska en olisi rentona pystynyt reissuun lähtemään. Perjantaina epäilytti puusilta ja tien vieressä ollut aitta. Sen sijaan pienestä kauhakuormaajasta ja tukkipinosta päästiin ihan hyvin ohi, koska näihin osasin varautua ja kannustin etenemään koko ajan tasaisesti. Sunnuntaina käytiin sitten osin ihan metsässäkin kävelyllä. Ainut epäilys oli pellon laitaan kasattu pino hirvittäviä kivijärkäleitä. Mutta ei tässäkään tapauksessa muuta kuin pysähdyttiin hetkeksi ihmettelemään. Sunnuntaina menetin myös hermoni mopoilijoihin, tai tässä tapauksessa tytöt oli kyllä liikkeellä skootterilla. Tyttöjen lisäksi (toisella ei tietenkääjn kypärääkään) kyytiin oli otettu vielä koirakin. Aloin näyttään hyvissä ajoin, että jarruta. Ei mitään vaikutusta. Lopulta karjaisin, että jarruta nyt ***le. Sillä oli sitten jo vaikutusta. Onneksi polle ei ollut milläänsäkään, muuten olisi voinut olla kunnon kaaos valmis. Tai mitä jos se koira olisin saanut päähänsä hypätä kyydistä pois meidän kohdalla...

Lisäksi olen mennyt kentällä. Ihan mukavasti on mennyt, mutta nuo kehumiset alkaa saada jo sellaista vaikutusta, että pää alkaa olla liiankin alhaalla ja meno alkaa olla aika etuvoittoista. Noh, eipä tässä (onneksi) enää kauaa ole, että päästään koulutukseen ja kunnon alustalle ratsasteleen. Kenttä alkaa olla nyt 3 ison hepan ja sateiden jäljiltä aika huonossa kunnossa. Onneksi nyt alkaa pakastaan, jos se siitä pikkuhiljaa rouhiintuisi taas tasaiseksi..

Sen sijaan toivottavasti lunta ei ole tulossa lähiaikoina.. Perhanan hokit on kulunut melkein matalaksi. Yritin niitä kyllä vaihdella, mutta olivat niin kireellä, ettei toivoakaan saada niitä irti.

Tositoimissa.

Mitäpäs tässä melkein kahden viikon aikana on taas ehtinyt tapahtua..

No edellisviikko meni vähän löysemmissä meiningeissä. Maanantaina kävi hampaisiin erikoistunut eläinlääkäri. Tutki pollen suun, mutta eipä sieltä mitään syytä löytynyt omituiseen syömiseen. Pollehan viskoo päätään kauroja syödessä, heinät syö ihan normaalisti. Koska on tehnyt tuota jo kauan, niin ei mikään akuutti vaiva ole ja lekuri totesikin, että jos alkaa ratsastaessa näkymään jotain ongelmaa, niin sitten kannattaisi käydä kuvauttamassa hampaat. Lekuri muuten pisti minut laittamaan käteni pollen suuhun ja kokeilemaan, että miltä ne pollen hampaat tuntuu, kun on oikein raspattu. Samalla annettiin tehoste hevosinfluessaan ja jäykkäkouristukseen. Polle ei edes hievahtanut piikitettäessä, olinpa ylpeä. :-) Rokotuksien takia ei sitten kummempaa siinä viikolla tehtykään. Kävelyharjoituksia, vähän väistöjä maasta käsin ja juoksutusta liinassa.

Lauantaina tuli kauan odotettu ystävä kylään. Ystävä on huomattavasti minua kokeneempi ratsastaja ja odotinkin innolla, että saan ystävän pollen selkään ja voin itse seurata menoa kentän laidalta. Ystävä oli käynyt minun kanssa katsomassa pikaiseen pollea sen kotipaikalla ja oli yllättynyt, miten polle ei ollut ollenkaan niin epäluuloinen kuin mitä siellä oli. Ylipäänsä polle on viimeisen viikon aikana rauhoittunut ihan silmin nähden, alkaa selvästi rentoutua. Noh, pollehan meni TODELLA hyvin, oli todella positiivinen yllätys. Itse en ollut vielä uskaltanut kunnolla ratsastella, kun olin epäillyt, että miten se liikkuu ratsastaja selässä tai pystyykö se löytämään tasapainoa noin pienellä kentällä. Pienellä ravaamisella polle alkoi jo selvästi taipua eikä enää ympyrällä kaatunut sisälle. Alkoi myös itse etsimään rennompaa asentoa ja laskemaan päätänsä. Noh, kun joku muu teki työt, niin hyvähän sitä oli itsekin lopussa hypätä selkään kokeilemaan, miltä se "oikea" meno tuntuu. Selkeä ero selässä ja taipumisessa! Vauhdin sai hidastumaan pelkästään äänikommenteilla ja rentona polle näytti hyvin liikkuvan pelkillä painoavuilla. Olipas todella hyvä päivä! Varsinkin kun tämä ystävä on ollut se "epäileväinen tuomas" tämän ravuriprojektin kanssa ja nyt muutti täysin kantaansa. Tästä ystävästä polle saa varmasti satunnaisen ratsastajan, kunhan vain polle siirtyy hieman lähemmäksi ystävää majailemaan.

Tästä rohkaistuneena ratsastin myös sunnuntaina puolisen tuntia ja jo heti alusta polle lähti hakemaan rentoa menoa. Tiistaina 40 minuutin ratsastelut ja taas meni hyvin. Tänään otin ensimmäistä kertaa mukaan raipan, mikä ei pelottanut, mutta ilmeisesti hieman jännitti ja meno oli sen mukaista tai sitten muuten vain oli hieman vilkas päivä. Välillä vauhti hiljeni sopivaksi ja rennoksi, mutta ei kauaksi aikaa. Ei nyt kaahannutkaan, mutta ei vain kunnolla rentoutunut. Lopulta 40 minuutin ratsastamisen jälkeen viskasin raipan pois, jotta ylipäänsä pystyin lopettamaan ratsastuksen "onnistumiseen". Phuuh. Alkoi tulla jo hiki itselle, ensimmäistä kertaa pollen kanssa! Vauhtia oli tosiaan liikaa, mutta silti selkeästi polle lähti taipumaan eikä "kaatunut" ympyrällä keskelle. Ei siis nyt ihan kokonaan päin honkia mennyt, mutta ei hyvinkään..

Viikon aikana oli taas haavan hoitoakin. Polle on kompastunut johonkin ja nirhassut etujalkansa etuosan. Alkaa sujua jo nuo hoitotoimenpiteet rutiinilla meikältä. :-)

Viikonlopulle on jännittäviä suunnitelmia. Saas nähdä tipunko ensimmäistä kertaa hevosen selästä.. Toivottavasti en. :-P

Ravurihommia

Perjantaina ratsastelin kentällä lähinnnä käyntiä. Vähän oli häppenkiä kentän ulkopuolella, mutta hyvä vain. Ei ollut sen kummempia ongelmia tai säikkyilyjä.

Lauantai olikin jännä päivä! Ainakin minulle! Ensin connemara-poni tuli kentälle hyppimään eli ne kaameat siniset tynnyrit vieritettiin kentälle ja poni laukkasi ja hyppäsi vapaana ristikkoa. Katseltiin pollen kanssa pihassa touhua, ei mitään pelkokohtauksia, mutta tarkkaan seurattiin. Sitten lähdettiinkin kävelemään connemaran perässä heidän pihaansa, missä polle laitettiin kärryjen eteen. Ensin mentiin talutuksessa ja sitten irti hieman hölkkää. Siis minä pysyin maan tasalla, kun ei ole mitään ajokokemusta. Polle oli ihan kotonaan, hölkkäkin oli kaunista. Vähän rennompaa kävelyn tosin pitäisi olla, mutta kun otetaan huomioon olosuhteet, niin meni paremmin kuin uskalsin edes toivoa. Ei mitään temppuiluja koko reissulla. Pollelle oli aivan varmasti todella mieluista puuhaa. Käveltiin kaksin vielä takaisin tallille ja päästiin jopa tuijottavista lehmistä ohi pelkillä pörinöillä, nätisti kulki vierellä sarvipäiden mulkoillessa.

Pelkokerroin

Oivoi, polleparan elämä meni taas sekaisin. Joku oli siirtänyt kentän vieressä olevien tynnyreiden paikkoja. Pollen silmissä ne siis muuttuivat kerta heitolla pollea saalistaviksi hirvittäviksi tynnyripedoiksi. Kävellen ohi mentiin ihan hyvin, selästä käsin niitä väisteltiin ja ihmeteltiin ja toiseen suuntaan tuli jopa totaalisia kieltäytymisiä ja polle lähti peruuttamaan. Hyvää treeniä siis etenkin minulle. Kiellon tullessa käänsin voltille ja pikkuhiljaa siirsin voltteja lähemmäksi tynnyreitä. Jälkikäteen mietin, että minun pitäisi varmasti näissä tilanteissa kokeilla jo ennakkoon ajaa heppaa reippaasti eteenpäin eikä vain odotella, että kyllä se siitä menee. Polle kun ei minun silmissä paljon varoittele tai epäröi, vaan stoppi tulee täysin yllättäen ja sitten saattaa olla jo hieman myöhäistä pyytää eteenpäin, jos pelättävä asia on tarpeeksi merkittävä. Toinen ongelmallinen asia on tuo peruuttaminen. Pitäisi varmaan samantien kääntää voltille eikä enää kieltovaiheessa yrittää ajaa eteenpäin, jollon tuo peruuttaminen yleensä alkaa.. Noh, näitä tilanteita täytyy varmaan järjestää tarpeeksi usein kentällä, jossa treenaaminen on kuitenkin turvallista. Eli parin viikon välein siirtää tynnyreiden paikkaa..

Tilaamani jännesuojat tulivat viikonloppuna ja testasin niitä jo eilen juoksutuksessa. Pientä jotain-on-jäänyt-kiinni-takajalkoihin-ja-kokeilen-irtoisko-ne-jos-nostelen-jalkoja -efektiä on huomattavissa aina parilla ensimmäisellä askeleella. Mutta hyvin tuntuvat istuvan eivätkä menoa haittaa.

Peruuttamisia olen teettänyt lisää, myös karsinassa aina ennen liikkeelle lähtöä. Samoin päänlaskua on treenattu. Ilokseni olen pistänyt merkille, että iltaruokia laittaessa ei enää tule seinän potkaisua. Tuotahan polle teki jo minulle tullessaan. Polle alkaa myös pysyä jo karsinassa, vaikka ovea ei aina suljekaan. Tänään ei myöskään ollut minkäänlaista nyppimistä tai herkkujen kerjuuta. Jännittävä päivä kun oli, niin käytiin vielä tielläkin kääntymässä.

Verta, mustelmia ja uusia kenkiä.. sekä juoksutusta

Kiirettä on pitänyt ja blogipäivitys venähtänyt.

Ensimmäisenä mustelma. Laitoin pollea valmiiksi ja ulkona oli ravuri lähdössä treeniin samaan aikaan. Liian kiintoisaa katseltavaa, vaikka rauhassa olikin. Mutta seurauksena oli kuitenkin, että minun jalka jäi pollen jalan alle. Aih + iiissooo mustelma ja hieman turvonnut jalkapöytä. Kyseinen ratsastuskerta meni jo ihan hyvin muuten, mutta jos ohjia lyhensi, pää nousi. Pitkillä ohjilla käynnissä ja ravissa pää pysyi ihan hyvin alhaalla. Olen pidentänyt suitsien poskiremmiä ja epäilin, että nyt kuolaimet oli ehkä jo liian löysällä. Kiristin takaisin yhden reiän verran.

Viikko sitten illalla huomasin, että polle oli polkenut toiseen takajalkaansa kavion rajalle vekin. Ensimmäinen putsattava ja suojattava haava. Ensin putsattiin Betadine-vesi-lioksella, sitten kuivattiin, sitten Terrapolya ja viimeiseksi steriili taitos ja pinteli päälle. Onneksi sain ihan kädestä pitäen -neuvontaa, joten ei tarvinnut valvoa unetonta yötä. Luin nimittäin ennen pollen tuloa Hevosen sairaudet ja hoito (tai jotain sinne päin) -kirjan, jossa oli erittäin mieleenpainuvine kuvineen esiteltynä erilaisia sairauksia ja yhtenä mm. mitä tapahtuu, jos pinteli jätetään jalkaan liian kireälle sidottuna. Mutta parin päivän hoidolla haava oli jo ummessa eikä jalasta kehkeytynyt mitään veristä mössöä.

Viime viikko oli aivan järkyttävän kiireinen töiden puolesta ja omat hartiat niin jumissa, että viikko meni erinnäisissä säryissä ja migreenissä. Mitään kovin kummaa ei siis tullut tehtyä. Jos jotain on oppinut itsestä, niin sen, että jos hermoa kiristää, niin sitten ei kannata lähteä yrittämään mitään suurta. Keskiviikkona kävi kengittäjä. Nyt on hyvännäköiset kaviot. :-) Tunti niiden laittamisessa menikin. Kuulemma etujaloissa kengät kuluu eri tahtia, paino on enemmän oikealla jalalla. Kengittäjä tiedusteli, että taipuuko heppa enemmän oikealle. No kyllähän se tosiaan kaulasta oikealle herkemmin menee, vaikka pää onkin vasemmalle. Takakengät oli kulunut tasaisesti. Toisessa takajalassa on krooninen halkeama, mutta se ei kuulemma häiritse mitenkään. Osa kavioissa ollesta klommoista lähti jo nyt pois, pari vielä odottaa kasvuaan pois. Mutta kaikinpuolin kuulemma ihan hyvät kaviot. Mukavaa tässä on se, että mahdollisessa koulutuspaikassa käy myös sama kengittäjä. (Kengityksen ohessa tuli juteltua ties mitä liittyen uuteen hevosenomistajuuteen ja kengittäjä käski muuten minua polttamaan sen Hevosen sairaudet ja hoito -kirjan :-D)

Viime perjantaina sain opetusta juoksutuksessa. Pari kierrosta oli apuri pollen vieressä kulkemassa, mutta sen jälkeen menikin jo ihan hyvin. Kävely oli rentoa ja nopeasti ravikin meni rennoksi. Selkeästi oikeassa kierroksessa pystyi havaitsemaan sen, mitä selästäkin on jo käynyt selväksi. Ympyrän pitäminen on hankalaa siihen suuntaan. Tulee enemmänkin joku 8-kulmio.. Migreenin jälkeen pää ei muuten kamalasti kestä pyörimistä, siinä toinen harjoituksen johtopäätös. Mutta tulipahan nyt ainakin päästyä alkuun. "Opettaja" näytti myös irtijuoksutusta. Siinä sitten alkoi polleltakin löytyä jo enempi virtaa.

Tähän osaksi liittyen vietin koko eilisen päivän hevostelun merkeissä. Oltiin pienellä porukalla tutustumassa pyöröaitauskoulutukseen ja lännenratsastukseen. Ensin jutusteltiin, jotta pitäjä sai selville meidän aiemmat kokemukset ja lisäksi hän halusi tietää, mitä kurssilta haluamme saada irti. Pyöröaitauksessa tehtiin maasta käsin väistöjä, katseltiin parin eri hevosen juoksuttamista ja päästiin itsekin kokeilemaan juoksuttamista aitauksessa. Yllättävän vaikeaa. Meille annettu heppa ei ollut mikään herkimmästä päästä oleva (tietenkään), joten kyllä siinä sai ihan tosissaan yrittää. Oma sijainti näytti menevän herkästi liian eteen. Lännenratsastuskin oli yllättävän vaikeaa. Hieman pidemmällä harjoittelulla homma olisi alkanut varmasti kulkemaan jouhevammin, nyt meni liiaksi "ajatteluksi", mikä näkyi heti toimintojen hitautena. Olin Kurikan ja Robertsin aiheeseen liittyviä kirjoja lukenut ja osa kurssin annista kuulostikin tutulta, mutta oli mukava nähdä ja nimenomaan kokeillakin asioita ihan käytännössä. Kurssi oli tietenkin suht pintaraapaisu kaikkea, mutta asiaa tuli näinkin riittävästi, millähän kaiken muistaakaan.. Pitäjä oli muuten kaikinpuolin aivan ihana ihminen. No, mitäpä jäi päällimmäiseksi mieleen. Noita "vahingossa" väistämisiä tulee tehtyä, ja niiden kanssa on oltava tarkempi. Olen toki yrittänyt tarkka ollakin ja korjata ainakin oman väistämiseni heti väistättämällä heppaa. Mutta tuskinpa siitä haittaakaan on, jos aina karsinassakin pyytää ensin hevosta peruuttamaan ja on tarkkana, ettei se lähde liikkeelle ennen itseä. Tämän otinkin jo heti tänään käyttöön. Lisäksi treenasin väistämisiä. Etupään väistö oli hankalampaa, vaikka onnistumisia saatiinkin, takapään väistö meni helposti. Pään laskemista harjoitutin lisää tänään. Lisäksi käveltiin ja juostiin vähän liinassa. Henkilökohtaisena ohjeena kurssilla sain ohjeen pitää tarkkaa omaa reviiriä. Näin mahdollinen namin kerjääminen ja taskujen nypläys vähenisi. Lisäksi suurin ongelma on omasta mielestäni hevosen rennoksi saaminen.

Tässä näin lyhyesti ja epäselvästi 1,5viikon anti ja tapahtumat siltä osin, kun vielä on muistissa..

Rentoutumista ja katsetta tulevaisuuteen

Tänään on "vapaapäivä". Yksi tallin kolmesta hevosesta on ravireissulla, joten polle on seurana ja rauhoittelemassa korstoa, jolle iskee aina suuri hätä jäädessään yksin. Tallilla on siis kolme hevosta: (minun) polle, ravuri ja korsto. Korstolla olen maastoillut jo kohta 7 vuotta. Korston edellinen rauhoittelija oli pikkuponi, joka tosin osoittautui luonnonlahjakkuudeksi raviradoilla ja jäi sille tielle vielä ainaki muutamaksi kuukaudeksi. Tästä syystä tallilla vapautui paikka, johon sitten ehdotin omaa polleani ja niinhän koko homma lähti käyntiin.

Edellispäivänä ratsastin kentällä. Ensimmäinen kerta, kun kaikki meni rauhallisesti ja hevonen rentoutui, vaikka kentän ulkopuolella olikin tapahtumaa. Hyvä mieli jäi. Käytiin myös kävelemässä pihatietä pitkin tielle. Puhinaa ja pörinää kuului, mutta meno oli jo huomattavasti luottavampaa. Isolla tiellä, joka näkyy portille ja pienemmälle tielle, tuli runsaasti rekka-autoja "kohti", mikä selkästi aiheutti hämminkiä. Joku säikähdyskin koettiin, mutta seurauksena oli VAIN säpsähdys. Jalat ja kroppa pysyi muuten paikallaan.

Eilen vuorossa oli vain kävelyttämistä ja venyttelemistä. Rivistä oli rupi irronnut ja jalka näyttää ihan hyvältä.

Eilen oli myös ratsastustunti. Olen opettajalta kysellyt jo aiemmin, että olisiko hänellä aikaa kouluttamiseen. Jäin eilen kyselemään tarkemmin, että miltä seuraavien kuukausien aikataulu vaikuttaa. Kuulemma jo lokakuun lopussa lähtee edellinen koulutettava pois, mutta hyvin voi pitää paikkaa vapaana joulukuun alkuunkin. Minusta tuo joulukuu jotenkin tuntuu paremmalta. Siihen asti minulla on ruuatkin hankittuna ja paikka nykyisellä tallilla. Tässä on hyvin aikaa varmistua, että tämä on minun juttu ja hevonen. Tarkoituksena olisi kuitenkin jossain välissä aloittaa maastoileminenkin ja kärryjäkin saan lainaan, jos se tuntuisi pollesta turvalliselta liikuntatavalta. Mutta opettajan ehdottama koulutustapa kuulosti minulta hyvältä. Joko hän ratsastaisi 3 kertaa viikossa tai vain 2 kertaa ja 3. kerta olisi yksityistunti minulle pollen kanssa. Jälkimmäinen tuntuu sitä paremmalta, mitä enemmän sitä miettii. En nyt kuitenkaan täysin tunari enää selässä ole, joten tuossa olisi hyvä sauma oppia itsekin. Lisäksi koulutunneilla olisi mahdollisuus osallistua tunnille omalla hepalla, kunhan siihen pisteeseen edetään.

Talutusharjoituksia..

Tänään oli vuorossa kentällä talutusharjoituksia, harjausta, kavioiden putsausta ja venyttelyjä. Paljon on menty lyhyessä ajassa eteenpäin, vaikka harjoitusta vielä tarvitaankin. Epäluulo ympärillä hääräilyä kohtaan nostaa aina välillä päätä eikä polle meinaa pysyä paikallaan. Mutta on ero jo huima ensimmäisiin kertoihin verrattuna. Pitää aina välillä itselle muistutella, että aikaahan meillä toivottavasti on, ei ole kiire mihinkään.

Kuten aiemmin mainitsinkin, jos menen kentälle kävelemään, polle yleensä seuraa perässä, vaikka kävelisin mitä kummallisimpia mutkia ja käännöksiä. Riimunarussa häslinki vielä välillä saa valtaa, jos jossain tapahtuu pelottavaa, ja polle lähtee etuilemaan, joten treeniä vielä tarvitaan. Otin pitkän riimun ja lähdin tarpomaan kentällä. Kävellen meni nätisti. Siirryin juoksemaan. Jos polle ei heti lähtenyt juoksemaan, en jäänyt odottelemaan, vaan päästin riimua käsistä ja samalla lisäsin hieman painetta. Ymmärsi asian hyvin nopeasti. Pysäytys juoksusta -> polle pysähtyi automaattisesti. Hyvältä siis vaikutti. Päästin riimun narun irti, lähdin kävelemään. Polle seuraa perässä. Tein muutaman äkkikäännöksen, polle seuraa. Sen kummemmin ajattelematta lähdin juoksemaan. Polle lähtee raviin kulkien minusta sivusuunnassa n. metrin päässä. Kun pysähdyn, pollekin pysähtyi. En uskaltanut kokeilla enää uusiksi. Jos vaikka olisi ollut vain sattumaa. :-D

Seisominen "nenäkkäin" vaatii vielä treenaamista. Millään siinä ei vain jaksaisi olla, vaan pitää alkaa nypläämään tai haistelemaan, nyppimään taskun vetoketjusta tai ylipäänsä jotain härkkäämään. Mutta eiköhän tämäkin tästä parane, kun polle huomaa, ettei tuommoisilla tempuilla saa missään tilanteessa mitään herkkuja. Edellinen pollea katsomassa käynyt henkilö on ilmeisesti toiminut toisin. :-)

Argh. Rivi tuli minulle tutuksi. Hieroja sanoi eilen, että etujaloista löytyi hyvin pieni rivi, jota siellä ei edelliskerralla ollut.

Pikkuhiljaa pitäisi alkaa kyselemään mahdollista kouluttajaakin. Ensihätään saan toivottavasti osaavan ihmisen opettamaan minulle ja pollelle liinassa juoksutusta.

1,5 viikkoa takana..

1,5 viikkoa on kulunut pollen hakureissusta. Toisaalta tuntuu, kuin tuosta päivästä olisi jo kulunut iäisyys ja toisaalta taas huomaa, ettei tässä välissä ole vielä kovinkaan paljoa ehtinyt tapahtumaan. Tässä joitan huomioita, kokemuksia ja muutoksia, mitä tässä ajassa on ehtinyt tapahtua.

Vapaa-aika: Siis se työltä ja nukkumiselta jäävä aika, joka nykyään pitkälti kuluu lannanhajuisissa merkeissä. Se sama haju on muuten hyvin iskostunut viikossa myös autoon.. Jotenkin epäilen, ettei se poistu yhtä nopeaan. Pikantin lisän tuo myös takakonttiin kaatunut avoin kivennäissäkki. Yhtenä päivänä en ole käynyt tallilla: silloin oli ratsastustunti.. Yllätyksenä minulle on tullut se, miten karsinoiden siivous ja yleinen tallilla hääriminen tuntuu nyt paljon mielekkäämmältä, kun siivoaa "sen oman" hepan jätöksiä. Tuntitolkulla voi myös kuluttaa aikaa kaikenlaiseen hääräämiseen hevosen kanssa, mitä ei tulisi kyllä muuten tehtyä päivittäin. Mutta unta ei ainakaan iltaisin tarvitse kauaa odotella.

Agrimarket: Paikka, jossa olen käynyt useammin kuin ruokakaupassa. Ilokseni huomasin, että se näkyy myös painossa! Agrimarkettiin on muuten huomattavasti luontevampaa mennä ratsastuskamppeissa kuin ruokakauppaan. Vaikka vaihtaisi takaisin "normivaatteisiin" lähtiessään tallilta, niin viimeistään ruokakaupan kassalla alkaa nolottaa kirjoittaessa kuittia ja katsoessaan käsiä ja eritoten kynnenalusia. Huomaakohan niitä oikeasti kukaan muu? Mutta Agrimarketissahan kuulukin vähän haista hevoselle, jos käy ostamassa satulavyötä, eikö. Tästä päästäänkin sujuvasti seuraavaan..

Ponitarvikkeita ja muita harhaostoksia: Välillä jää aivot narikkaan ja rehellisesti myönnän, etten mikään expertti pollekamojen suhteen olekaan. Sujuvasti olen muiden kamppeita tähän asti käytellyt ja harvemmin niitä itse ostellut. Pari mokaa tuli tehtyä. Olin ilmeisesti liian optimistinen pollen mahanympäryksen suhteen ja ostin turhan lyhyen satulavyön. Noh, sen sai vaihdettua, tähän olin varautunut. Sen sijaan ohjainongelman havaitsin vasta, kun olin laittanut pollen ratsastusta varten valmiiksi. Eihän ne ohjat ylettyneet edes satulaan! Ensin iski pieni ketutus, joka vaihtui hyvin äkkiä hekotuksen puolelle. Olin ottanut hyllystä ohjat sen tarkemmin mittoja katsomatta: olin ostanut ohjat shetlanninponille.

Lisää mokia: Kaimion kirjaa luettuani aloin opettaa hepalle "luopumista". Siis miten herkkuja saa odottamalla eikä niitä kerjätä rohmumalla ja hamuamalla käsistä. Ja perseelleen meni sitten todella lahjakkaasti. Tein sen alkeellisimman mokan eli en tajunnut palkita heti pienestä vaan odotin liikoja. Lopulta homma meni siihen, että hevonen hamuili ja imeskeli kaiken nenä ja tukka mukaan lukien enkä tietenkään enää siinä vaiheessa voinut muuta, kuin odottaa. Ja miten se onkin niin, että tuommoisessa mokatilanteessa hevonen oppii kaiken suorastaan liiankin nopeaa. Kun tosiaan en tajunnut heti tuota mokaani, niin parista kerrasta näytti polle oppineen jo suoranaisen sarjan toimintoja: ensin hamutaan kättä, sitten taskua, nenää, tukkaa, sitten taas kättä ja sitten odotetaan nätisti, niin saadaan nami. Hohhoijaa. Hyvinpä alkoi tämä meikän "koulutus". Eipä tämä kyllä ihan ainoaksi mokaksi jäänyt, lisää satelee perässä.. (Lisätään tähän, että sain kyllä tuon mokan korjattua, kun aloitin homman ns. alusta. Mitään peruuttamatonta ei siis onneksi näyttänyt vahingosta koituvan.)

Suuria muutoksia: Oman elämäni lisäksi myös hevosen elämä on muuttunut, ja varmasti huomattavasti radikaalimmin kuin minun. Minä sentään tiesin ja osasin varautua. Polle vain eräänä iltana haettiin kotitallista, lastattiin uppo-oudon ravurin viereen kärryyn ja siinä sitten köröteltiin tuntitolkulla, puolilta öin riiviittiin ulos kärrystä ja pantiin karsinaan. Onhan siinä kait jo tapahtumaa kerrassaan hevoselle, joka on syntymästään asti asunut samassa paikassa. Ja aamulla joutui VALKOISISTA AITALANKUISTA tehtyyn tarhaan. Ja aivan järjettömällä tuulella. Eihän sitä voinut tehdä muuta, kuin kököttää paikallaan ja ihmetellä, kun muu maailma liikkuu senkin edestä. Onneksi seuraavana päivänä pääsi tarhaan, jossa oli tutut sähkölangat ja elämä muuttui heti turvallisemmaksi. Nyt reilun viikon jälkeen alkaa heppa olla jo vähän enempi oma itsensä. Ollaan otettu talutusharjoituksia ja pörinät alkaa vähenemään. Luottamusta on silti lisättävä vielä ja paljon, jotta vieraammissakin paikoissa meno olisi sujuvaa. Vapaanahan tuo tarhassa seuraa minua kuin hai laivaa. Yksi vaikeimmista paikoista pihassa on toiselle tarhalle vievä orapihlaja-aidoin rajattu kuja. Yhden onnistuneen ratsastuksen jälkeen ajattelin, että taidanpa tässä taluttaa heppaa kujaa pitkin edestakaisin, jos siinä ilmenevää joutsenefektiä (kaula korkealla pitkällä, että näkis jotain) saisi vähenemään ja heppa rentoutuisi vähän. Ja ketut. Tarhassa olleet hevoset päättivät juuri silloin menettää loputkin järjen hivenet. Joka kerta, kun muutin suuntaa, muuttivat ne laukkaamissuuntaa. Orapihlaja-aidan takaa kuului siis jatkuva jytinä ja mekkala. Ei siis mennyt harjoitus ihan suunnitellun mukaan.

Omituisia elukoita: Polle näki pihassa connemara-ponin. Meinasi kuulemma mennä jalat alta. Mitähän citypolle sanookaan lehmistä tai shetlanninponista? Vielä on monta järkyttävää asiaa pollella edessään. Hornetit ei aiheuta pollessa mitään reaktiota, mutta connemara voi olla maailman pelottavin asia. Onhan se tietysti ihmisen näkökulmasta hassua, mutta ihan normia saaliseläimelle. Uusi on aina pelottavaa.

Shiatsua: Tähän oikeastaan ajauduttiin vahingossa. Paikan ravuria oltiin tulossa hieromaan ja tuttu hieroja haki tarhasta väärän hevosen. Siinä tarhassahan se aina ennen oli ollut eikä hieroja tajunnut, että uusi hevonen on niinkin samannäköinen. Olihan se kuulemma jotenkin oudosti liikkunut ja jotenkin outo oli pöristessään ja lopulta sainkin puhelun, jossa hieroja naureskeli puhelimessa, että nyt tais tulla haettua vähän väärä polle. Mutta kipeitä paikkoja oli löytynyt, joten päätin sitten hierotuttaa myös omani. Ei löytynyt mitään pahempaa, oikea puoli vähän jumissa, joten sitä puolta on sitten venytelty enempi ja olen ottanut talutuksenkin oikealta puolelta. Auttoi ja viikossa oli tilanne jo muuttunut. Sitten oli oikea takajalka ja vasen lapa vähän jumissa.

Onnistumisia: Selässä olen kentällä 3 kertaa. Ekalla kerralla meni muuten hyvin, mutta oikea kierros oli aika lailla vasempaan punkemista. Tämä on kuitenkin parantunut kerta kerralta. Pääasiassa ratsastuskerrat on ollut käyntiä ja suurimmaksi osaksi pitkillä ohjilla. Kunhan saadaan homma rennoksi, niin sitten lisätään vauhtia. Pysähtyminen onnistuu käynnistä näemmä pelkällä istunnalla. Vapaana liikkuessa hepan liikkeet on kauniit ja rennot, eikä vain minun mielestäni. ;-) Itse olen saanut videolle vain ravia, mutta tänään sain kahdelta ihmiseltä palautetta laukasta (kolmesta eri laukkatilanteesta). Kuulemma oikein tasapainoisen ja kauniin näköistä. "Ehkäpä se tosiaan sopii paremmin ratsuksi kuin ravuriksi" oli ihan mukava palaute. Toivoa siis on. :-) Kunhan minä en ehdi sitä tässä pilaamaan. :-P Myös käsittely muualla kuin käytävällä kiinnitettynä alkaa olla pollen mielestä ihan normaalia.

Stressiä: Olen ehkä stressaamisen maailmanmestari. Ennen hevosen noutamista aloin heräämään joka aamu viideltä, kun mietin, mitä kaikkea minun pitäisi muistaa vielä ottaa huomioon tai tehdä. Hevosen tulon jälkeen kiinnitin huomion pienimpäänkin "erilaisuuteen" ja omistaja saikin kiitettävän määrän miksi-puheluita. Vähitellen alkaa helpottamaan ja osaan jo nauttiakin asioista. :-)

Näkökantoja ja kirjallisuutta: Kun tämä päätös hevosen ottamisesta tuli tehtyä, niin lainasin kirjaston tyhjäksi hevoskirjoista. Joukossa oli perinteisen näkökulman kannattajaa, hevoskuiskaajaa, palkitsemista.. Koska hevonen on herkkä, päätin lähteä linjasta, jossa vähiten voi saada vahinkoa aikaiseksi. Kaimion opit tuntuivat sopivilta ja kun katsoo hänen tuloksiaan, niin ei ne voi huonoja olla. Oikea-aikaisuus on varmasti minulle se hankalin asia, josta pieni näyte on jo saatukin.

Tämän kirjoittamisen jälkeen alkaa tuntumaan, että no onhan tässä oikeastaan aika paljon tapahtunut. Varsinkin, kun julkaistuna on vain murto-osa. Tosin kaikki mokat on kyllä aika hyvin edustettuna..