Tänään sitten lähdin näin uusissa maisemissa pollen kanssa maastoon itse selässä matkustaen. Henkiseksi tuekseni mukaan lähti lenkkeilijä, jotta itse pystyin rentoutumaan. Tarvittaessa apu olisi lähellä ja päästäisiin ongelmapaikoista hyvin ohi. No, eipä tuota apua onneksi tarvittu. Ensimmäiset askeleet pihasta oli hyvin haparoivia. Polle mietti, että olenko minä nyt ihan varma, että mennään tähän suuntaan, ettet nyt vain ole erehtynyt. Kun päästiin tielle, niin jahkailu loppui ja vaihtui pörinään. Aika jännittynyttä meno oli tosiaan alkuunsa (no, itse olin varmasti selässä kuin seipään niellyt), vaikka ihan hallittua meno olikin. Traktoriin törmättiin pari kertaa ja ne väistettiin ihan suosiolla pihateille, koska tie oli sen verran kapea. Vähän ravailtiinkin, jotta sai energiaa purettua, mutta tiet on kyllä kovuuden vuoksi tosi huonossa kunnossa. :-( Oikein pahaa teki. Mutta eipä tuo kenttä tai tarhakaan missään loistokuosissa ole, joten tiedä sitten, mikä on pahempi. Hyvin päästiin ohi lehmistä (mistä nekin nyt taas sinne pellolle olikin ilmestyneet). Jännittihän ne kamalasti, mutta ohi päästiin silti. Myöskään minikokoinen kauhakuormaaja ei aiheuttanut mitään ongelmia, tai minun jännäämäni puusilta. Todella kapealla tiellä tulee hieman ongelmaksi tuo väistäminen tien sivuun. Polle ei mielellään mene ihan tien sivuun ja koska ei pohjetta osaa väistää, niin siinäpä on sitten vähän säätämistä, että saadaan väistettyä riittävästi autoa. Isommalla tiellä ei ole ongelmia, mutta tuommoisilla pusikkoteillä pientä vaikeutta näemmä pukkasi. Ihan loppumatkan tulin itekseni ja vähän polle jo tuntui rentoutuvankin paikoin. Viimeisestä asfalttiristeyksestä, josta on kivenheitto isommalle tielle, jossa rekat jyllää, meni ihan hyvin. Minä onnellinen ja ehjä. ;-)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti