1,5 viikkoa on kulunut pollen hakureissusta. Toisaalta tuntuu, kuin tuosta päivästä olisi jo kulunut iäisyys ja toisaalta taas huomaa, ettei tässä välissä ole vielä kovinkaan paljoa ehtinyt tapahtumaan. Tässä joitan huomioita, kokemuksia ja muutoksia, mitä tässä ajassa on ehtinyt tapahtua.
Vapaa-aika: Siis se työltä ja nukkumiselta jäävä aika, joka nykyään pitkälti kuluu lannanhajuisissa merkeissä. Se sama haju on muuten hyvin iskostunut viikossa myös autoon.. Jotenkin epäilen, ettei se poistu yhtä nopeaan. Pikantin lisän tuo myös takakonttiin kaatunut avoin kivennäissäkki. Yhtenä päivänä en ole käynyt tallilla: silloin oli ratsastustunti.. Yllätyksenä minulle on tullut se, miten karsinoiden siivous ja yleinen tallilla hääriminen tuntuu nyt paljon mielekkäämmältä, kun siivoaa "sen oman" hepan jätöksiä. Tuntitolkulla voi myös kuluttaa aikaa kaikenlaiseen hääräämiseen hevosen kanssa, mitä ei tulisi kyllä muuten tehtyä päivittäin. Mutta unta ei ainakaan iltaisin tarvitse kauaa odotella.
Agrimarket: Paikka, jossa olen käynyt useammin kuin ruokakaupassa. Ilokseni huomasin, että se näkyy myös painossa! Agrimarkettiin on muuten huomattavasti luontevampaa mennä ratsastuskamppeissa kuin ruokakauppaan. Vaikka vaihtaisi takaisin "normivaatteisiin" lähtiessään tallilta, niin viimeistään ruokakaupan kassalla alkaa nolottaa kirjoittaessa kuittia ja katsoessaan käsiä ja eritoten kynnenalusia. Huomaakohan niitä oikeasti kukaan muu? Mutta Agrimarketissahan kuulukin vähän haista hevoselle, jos käy ostamassa satulavyötä, eikö. Tästä päästäänkin sujuvasti seuraavaan..
Ponitarvikkeita ja muita harhaostoksia: Välillä jää aivot narikkaan ja rehellisesti myönnän, etten mikään expertti pollekamojen suhteen olekaan. Sujuvasti olen muiden kamppeita tähän asti käytellyt ja harvemmin niitä itse ostellut. Pari mokaa tuli tehtyä. Olin ilmeisesti liian optimistinen pollen mahanympäryksen suhteen ja ostin turhan lyhyen satulavyön. Noh, sen sai vaihdettua, tähän olin varautunut. Sen sijaan ohjainongelman havaitsin vasta, kun olin laittanut pollen ratsastusta varten valmiiksi. Eihän ne ohjat ylettyneet edes satulaan! Ensin iski pieni ketutus, joka vaihtui hyvin äkkiä hekotuksen puolelle. Olin ottanut hyllystä ohjat sen tarkemmin mittoja katsomatta: olin ostanut ohjat shetlanninponille.
Lisää mokia: Kaimion kirjaa luettuani aloin opettaa hepalle "luopumista". Siis miten herkkuja saa odottamalla eikä niitä kerjätä rohmumalla ja hamuamalla käsistä. Ja perseelleen meni sitten todella lahjakkaasti. Tein sen alkeellisimman mokan eli en tajunnut palkita heti pienestä vaan odotin liikoja. Lopulta homma meni siihen, että hevonen hamuili ja imeskeli kaiken nenä ja tukka mukaan lukien enkä tietenkään enää siinä vaiheessa voinut muuta, kuin odottaa. Ja miten se onkin niin, että tuommoisessa mokatilanteessa hevonen oppii kaiken suorastaan liiankin nopeaa. Kun tosiaan en tajunnut heti tuota mokaani, niin parista kerrasta näytti polle oppineen jo suoranaisen sarjan toimintoja: ensin hamutaan kättä, sitten taskua, nenää, tukkaa, sitten taas kättä ja sitten odotetaan nätisti, niin saadaan nami. Hohhoijaa. Hyvinpä alkoi tämä meikän "koulutus". Eipä tämä kyllä ihan ainoaksi mokaksi jäänyt, lisää satelee perässä.. (Lisätään tähän, että sain kyllä tuon mokan korjattua, kun aloitin homman ns. alusta. Mitään peruuttamatonta ei siis onneksi näyttänyt vahingosta koituvan.)
Suuria muutoksia: Oman elämäni lisäksi myös hevosen elämä on muuttunut, ja varmasti huomattavasti radikaalimmin kuin minun. Minä sentään tiesin ja osasin varautua. Polle vain eräänä iltana haettiin kotitallista, lastattiin uppo-oudon ravurin viereen kärryyn ja siinä sitten köröteltiin tuntitolkulla, puolilta öin riiviittiin ulos kärrystä ja pantiin karsinaan. Onhan siinä kait jo tapahtumaa kerrassaan hevoselle, joka on syntymästään asti asunut samassa paikassa. Ja aamulla joutui VALKOISISTA AITALANKUISTA tehtyyn tarhaan. Ja aivan järjettömällä tuulella. Eihän sitä voinut tehdä muuta, kuin kököttää paikallaan ja ihmetellä, kun muu maailma liikkuu senkin edestä. Onneksi seuraavana päivänä pääsi tarhaan, jossa oli tutut sähkölangat ja elämä muuttui heti turvallisemmaksi. Nyt reilun viikon jälkeen alkaa heppa olla jo vähän enempi oma itsensä. Ollaan otettu talutusharjoituksia ja pörinät alkaa vähenemään. Luottamusta on silti lisättävä vielä ja paljon, jotta vieraammissakin paikoissa meno olisi sujuvaa. Vapaanahan tuo tarhassa seuraa minua kuin hai laivaa. Yksi vaikeimmista paikoista pihassa on toiselle tarhalle vievä orapihlaja-aidoin rajattu kuja. Yhden onnistuneen ratsastuksen jälkeen ajattelin, että taidanpa tässä taluttaa heppaa kujaa pitkin edestakaisin, jos siinä ilmenevää joutsenefektiä (kaula korkealla pitkällä, että näkis jotain) saisi vähenemään ja heppa rentoutuisi vähän. Ja ketut. Tarhassa olleet hevoset päättivät juuri silloin menettää loputkin järjen hivenet. Joka kerta, kun muutin suuntaa, muuttivat ne laukkaamissuuntaa. Orapihlaja-aidan takaa kuului siis jatkuva jytinä ja mekkala. Ei siis mennyt harjoitus ihan suunnitellun mukaan.
Omituisia elukoita: Polle näki pihassa connemara-ponin. Meinasi kuulemma mennä jalat alta. Mitähän citypolle sanookaan lehmistä tai shetlanninponista? Vielä on monta järkyttävää asiaa pollella edessään. Hornetit ei aiheuta pollessa mitään reaktiota, mutta connemara voi olla maailman pelottavin asia. Onhan se tietysti ihmisen näkökulmasta hassua, mutta ihan normia saaliseläimelle. Uusi on aina pelottavaa.
Shiatsua: Tähän oikeastaan ajauduttiin vahingossa. Paikan ravuria oltiin tulossa hieromaan ja tuttu hieroja haki tarhasta väärän hevosen. Siinä tarhassahan se aina ennen oli ollut eikä hieroja tajunnut, että uusi hevonen on niinkin samannäköinen. Olihan se kuulemma jotenkin oudosti liikkunut ja jotenkin outo oli pöristessään ja lopulta sainkin puhelun, jossa hieroja naureskeli puhelimessa, että nyt tais tulla haettua vähän väärä polle. Mutta kipeitä paikkoja oli löytynyt, joten päätin sitten hierotuttaa myös omani. Ei löytynyt mitään pahempaa, oikea puoli vähän jumissa, joten sitä puolta on sitten venytelty enempi ja olen ottanut talutuksenkin oikealta puolelta. Auttoi ja viikossa oli tilanne jo muuttunut. Sitten oli oikea takajalka ja vasen lapa vähän jumissa.
Onnistumisia: Selässä olen kentällä 3 kertaa. Ekalla kerralla meni muuten hyvin, mutta oikea kierros oli aika lailla vasempaan punkemista. Tämä on kuitenkin parantunut kerta kerralta. Pääasiassa ratsastuskerrat on ollut käyntiä ja suurimmaksi osaksi pitkillä ohjilla. Kunhan saadaan homma rennoksi, niin sitten lisätään vauhtia. Pysähtyminen onnistuu käynnistä näemmä pelkällä istunnalla. Vapaana liikkuessa hepan liikkeet on kauniit ja rennot, eikä vain minun mielestäni. ;-) Itse olen saanut videolle vain ravia, mutta tänään sain kahdelta ihmiseltä palautetta laukasta (kolmesta eri laukkatilanteesta). Kuulemma oikein tasapainoisen ja kauniin näköistä. "Ehkäpä se tosiaan sopii paremmin ratsuksi kuin ravuriksi" oli ihan mukava palaute. Toivoa siis on. :-) Kunhan minä en ehdi sitä tässä pilaamaan. :-P Myös käsittely muualla kuin käytävällä kiinnitettynä alkaa olla pollen mielestä ihan normaalia.
Stressiä: Olen ehkä stressaamisen maailmanmestari. Ennen hevosen noutamista aloin heräämään joka aamu viideltä, kun mietin, mitä kaikkea minun pitäisi muistaa vielä ottaa huomioon tai tehdä. Hevosen tulon jälkeen kiinnitin huomion pienimpäänkin "erilaisuuteen" ja omistaja saikin kiitettävän määrän miksi-puheluita. Vähitellen alkaa helpottamaan ja osaan jo nauttiakin asioista. :-)
Näkökantoja ja kirjallisuutta: Kun tämä päätös hevosen ottamisesta tuli tehtyä, niin lainasin kirjaston tyhjäksi hevoskirjoista. Joukossa oli perinteisen näkökulman kannattajaa, hevoskuiskaajaa, palkitsemista.. Koska hevonen on herkkä, päätin lähteä linjasta, jossa vähiten voi saada vahinkoa aikaiseksi. Kaimion opit tuntuivat sopivilta ja kun katsoo hänen tuloksiaan, niin ei ne voi huonoja olla. Oikea-aikaisuus on varmasti minulle se hankalin asia, josta pieni näyte on jo saatukin.
Tämän kirjoittamisen jälkeen alkaa tuntumaan, että no onhan tässä oikeastaan aika paljon tapahtunut. Varsinkin, kun julkaistuna on vain murto-osa. Tosin kaikki mokat on kyllä aika hyvin edustettuna..
Vapaa-aika: Siis se työltä ja nukkumiselta jäävä aika, joka nykyään pitkälti kuluu lannanhajuisissa merkeissä. Se sama haju on muuten hyvin iskostunut viikossa myös autoon.. Jotenkin epäilen, ettei se poistu yhtä nopeaan. Pikantin lisän tuo myös takakonttiin kaatunut avoin kivennäissäkki. Yhtenä päivänä en ole käynyt tallilla: silloin oli ratsastustunti.. Yllätyksenä minulle on tullut se, miten karsinoiden siivous ja yleinen tallilla hääriminen tuntuu nyt paljon mielekkäämmältä, kun siivoaa "sen oman" hepan jätöksiä. Tuntitolkulla voi myös kuluttaa aikaa kaikenlaiseen hääräämiseen hevosen kanssa, mitä ei tulisi kyllä muuten tehtyä päivittäin. Mutta unta ei ainakaan iltaisin tarvitse kauaa odotella.
Agrimarket: Paikka, jossa olen käynyt useammin kuin ruokakaupassa. Ilokseni huomasin, että se näkyy myös painossa! Agrimarkettiin on muuten huomattavasti luontevampaa mennä ratsastuskamppeissa kuin ruokakauppaan. Vaikka vaihtaisi takaisin "normivaatteisiin" lähtiessään tallilta, niin viimeistään ruokakaupan kassalla alkaa nolottaa kirjoittaessa kuittia ja katsoessaan käsiä ja eritoten kynnenalusia. Huomaakohan niitä oikeasti kukaan muu? Mutta Agrimarketissahan kuulukin vähän haista hevoselle, jos käy ostamassa satulavyötä, eikö. Tästä päästäänkin sujuvasti seuraavaan..
Ponitarvikkeita ja muita harhaostoksia: Välillä jää aivot narikkaan ja rehellisesti myönnän, etten mikään expertti pollekamojen suhteen olekaan. Sujuvasti olen muiden kamppeita tähän asti käytellyt ja harvemmin niitä itse ostellut. Pari mokaa tuli tehtyä. Olin ilmeisesti liian optimistinen pollen mahanympäryksen suhteen ja ostin turhan lyhyen satulavyön. Noh, sen sai vaihdettua, tähän olin varautunut. Sen sijaan ohjainongelman havaitsin vasta, kun olin laittanut pollen ratsastusta varten valmiiksi. Eihän ne ohjat ylettyneet edes satulaan! Ensin iski pieni ketutus, joka vaihtui hyvin äkkiä hekotuksen puolelle. Olin ottanut hyllystä ohjat sen tarkemmin mittoja katsomatta: olin ostanut ohjat shetlanninponille.
Lisää mokia: Kaimion kirjaa luettuani aloin opettaa hepalle "luopumista". Siis miten herkkuja saa odottamalla eikä niitä kerjätä rohmumalla ja hamuamalla käsistä. Ja perseelleen meni sitten todella lahjakkaasti. Tein sen alkeellisimman mokan eli en tajunnut palkita heti pienestä vaan odotin liikoja. Lopulta homma meni siihen, että hevonen hamuili ja imeskeli kaiken nenä ja tukka mukaan lukien enkä tietenkään enää siinä vaiheessa voinut muuta, kuin odottaa. Ja miten se onkin niin, että tuommoisessa mokatilanteessa hevonen oppii kaiken suorastaan liiankin nopeaa. Kun tosiaan en tajunnut heti tuota mokaani, niin parista kerrasta näytti polle oppineen jo suoranaisen sarjan toimintoja: ensin hamutaan kättä, sitten taskua, nenää, tukkaa, sitten taas kättä ja sitten odotetaan nätisti, niin saadaan nami. Hohhoijaa. Hyvinpä alkoi tämä meikän "koulutus". Eipä tämä kyllä ihan ainoaksi mokaksi jäänyt, lisää satelee perässä.. (Lisätään tähän, että sain kyllä tuon mokan korjattua, kun aloitin homman ns. alusta. Mitään peruuttamatonta ei siis onneksi näyttänyt vahingosta koituvan.)
Suuria muutoksia: Oman elämäni lisäksi myös hevosen elämä on muuttunut, ja varmasti huomattavasti radikaalimmin kuin minun. Minä sentään tiesin ja osasin varautua. Polle vain eräänä iltana haettiin kotitallista, lastattiin uppo-oudon ravurin viereen kärryyn ja siinä sitten köröteltiin tuntitolkulla, puolilta öin riiviittiin ulos kärrystä ja pantiin karsinaan. Onhan siinä kait jo tapahtumaa kerrassaan hevoselle, joka on syntymästään asti asunut samassa paikassa. Ja aamulla joutui VALKOISISTA AITALANKUISTA tehtyyn tarhaan. Ja aivan järjettömällä tuulella. Eihän sitä voinut tehdä muuta, kuin kököttää paikallaan ja ihmetellä, kun muu maailma liikkuu senkin edestä. Onneksi seuraavana päivänä pääsi tarhaan, jossa oli tutut sähkölangat ja elämä muuttui heti turvallisemmaksi. Nyt reilun viikon jälkeen alkaa heppa olla jo vähän enempi oma itsensä. Ollaan otettu talutusharjoituksia ja pörinät alkaa vähenemään. Luottamusta on silti lisättävä vielä ja paljon, jotta vieraammissakin paikoissa meno olisi sujuvaa. Vapaanahan tuo tarhassa seuraa minua kuin hai laivaa. Yksi vaikeimmista paikoista pihassa on toiselle tarhalle vievä orapihlaja-aidoin rajattu kuja. Yhden onnistuneen ratsastuksen jälkeen ajattelin, että taidanpa tässä taluttaa heppaa kujaa pitkin edestakaisin, jos siinä ilmenevää joutsenefektiä (kaula korkealla pitkällä, että näkis jotain) saisi vähenemään ja heppa rentoutuisi vähän. Ja ketut. Tarhassa olleet hevoset päättivät juuri silloin menettää loputkin järjen hivenet. Joka kerta, kun muutin suuntaa, muuttivat ne laukkaamissuuntaa. Orapihlaja-aidan takaa kuului siis jatkuva jytinä ja mekkala. Ei siis mennyt harjoitus ihan suunnitellun mukaan.
Omituisia elukoita: Polle näki pihassa connemara-ponin. Meinasi kuulemma mennä jalat alta. Mitähän citypolle sanookaan lehmistä tai shetlanninponista? Vielä on monta järkyttävää asiaa pollella edessään. Hornetit ei aiheuta pollessa mitään reaktiota, mutta connemara voi olla maailman pelottavin asia. Onhan se tietysti ihmisen näkökulmasta hassua, mutta ihan normia saaliseläimelle. Uusi on aina pelottavaa.
Shiatsua: Tähän oikeastaan ajauduttiin vahingossa. Paikan ravuria oltiin tulossa hieromaan ja tuttu hieroja haki tarhasta väärän hevosen. Siinä tarhassahan se aina ennen oli ollut eikä hieroja tajunnut, että uusi hevonen on niinkin samannäköinen. Olihan se kuulemma jotenkin oudosti liikkunut ja jotenkin outo oli pöristessään ja lopulta sainkin puhelun, jossa hieroja naureskeli puhelimessa, että nyt tais tulla haettua vähän väärä polle. Mutta kipeitä paikkoja oli löytynyt, joten päätin sitten hierotuttaa myös omani. Ei löytynyt mitään pahempaa, oikea puoli vähän jumissa, joten sitä puolta on sitten venytelty enempi ja olen ottanut talutuksenkin oikealta puolelta. Auttoi ja viikossa oli tilanne jo muuttunut. Sitten oli oikea takajalka ja vasen lapa vähän jumissa.
Onnistumisia: Selässä olen kentällä 3 kertaa. Ekalla kerralla meni muuten hyvin, mutta oikea kierros oli aika lailla vasempaan punkemista. Tämä on kuitenkin parantunut kerta kerralta. Pääasiassa ratsastuskerrat on ollut käyntiä ja suurimmaksi osaksi pitkillä ohjilla. Kunhan saadaan homma rennoksi, niin sitten lisätään vauhtia. Pysähtyminen onnistuu käynnistä näemmä pelkällä istunnalla. Vapaana liikkuessa hepan liikkeet on kauniit ja rennot, eikä vain minun mielestäni. ;-) Itse olen saanut videolle vain ravia, mutta tänään sain kahdelta ihmiseltä palautetta laukasta (kolmesta eri laukkatilanteesta). Kuulemma oikein tasapainoisen ja kauniin näköistä. "Ehkäpä se tosiaan sopii paremmin ratsuksi kuin ravuriksi" oli ihan mukava palaute. Toivoa siis on. :-) Kunhan minä en ehdi sitä tässä pilaamaan. :-P Myös käsittely muualla kuin käytävällä kiinnitettynä alkaa olla pollen mielestä ihan normaalia.
Stressiä: Olen ehkä stressaamisen maailmanmestari. Ennen hevosen noutamista aloin heräämään joka aamu viideltä, kun mietin, mitä kaikkea minun pitäisi muistaa vielä ottaa huomioon tai tehdä. Hevosen tulon jälkeen kiinnitin huomion pienimpäänkin "erilaisuuteen" ja omistaja saikin kiitettävän määrän miksi-puheluita. Vähitellen alkaa helpottamaan ja osaan jo nauttiakin asioista. :-)
Näkökantoja ja kirjallisuutta: Kun tämä päätös hevosen ottamisesta tuli tehtyä, niin lainasin kirjaston tyhjäksi hevoskirjoista. Joukossa oli perinteisen näkökulman kannattajaa, hevoskuiskaajaa, palkitsemista.. Koska hevonen on herkkä, päätin lähteä linjasta, jossa vähiten voi saada vahinkoa aikaiseksi. Kaimion opit tuntuivat sopivilta ja kun katsoo hänen tuloksiaan, niin ei ne voi huonoja olla. Oikea-aikaisuus on varmasti minulle se hankalin asia, josta pieni näyte on jo saatukin.
Tämän kirjoittamisen jälkeen alkaa tuntumaan, että no onhan tässä oikeastaan aika paljon tapahtunut. Varsinkin, kun julkaistuna on vain murto-osa. Tosin kaikki mokat on kyllä aika hyvin edustettuna..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti