Maisemat vaihtuu

Tulipa tehtyä kiva maastolenkki. Tosin tismalleen samassa kohdassa pihatiellä polle yritti taas kyseenalaistaa lenkille lähdön ja alkoi venkoilemaan, ei auttanut, matkaan lähdettiin. Tällä kerralla rentouduin itsekin ja lopetin turhan varmistelun. Tästä syystä polle sitten kerran yritti kieltäytymistä reissulla, mutta tästäkin selvittiin ilman suurempaa härdelliä. Syy oli iso kiviröykkiö tien vieressä, joka aiemminkin on aiheuttanut vähän jännitystä. Nyt en huomannut jännitystä tarpeeksi ajoissa enkä reagoinut kannustamalla eteen, joten ehti pysähtyä ja meinasi, että tuonne ei ainakaan mennä. Käänsin takaisin, pohkeita vähän enemmän ja maiskutusta ja taas mentiin. Tämä kieltäytyminenkin tuli ihan tarpeeseen, siis minulle. Olen pelännyt sen tapahtumista liikaa ja nyt oli hyvä huomata, ettei asiasta koitunut mitään suurta fiaskoa, vaan meni noinkin helposti ohi.

Viedessäni pollea takaisin tarhaan päätti korsto livahtaa portista pollen puolelle. Siellä sitten veteli voitokkaana laukkaa ympäriinsä eikä millään antanut kiinni. Onneksi sama huijaus toimii aina vaan uudelleen: alan kaivelemaan taskua ja tarjoan sieltä jotain löytämääni tavaraa niinkuin se olisi leipää. Ja korstolla voittaa ahneus ja se tallustelee luokse.

Maastoilua

Tunnin lenkki, ypöyksin pollen kanssa. Ensimmäistä kertaa alusta lähtien. :-) Me päästiin ohi tukkipinoista, hakkuualueista, isoista kivistä, parista ratsastajasta ja jopa kepin päähän ripustetusta pölykapselista. Ainut peruutus tuli heti pihatiellä, polle yritti kyseenalaistaa koko lenkille lähdön, mutta varmoilla otteilla päästiin matkaan. Tien varrella olevat isot kivet oli pahimpia, ne piti kiertää hyvän matkan päästä. Ravatessa polle väisteli milloin mihinkin suuntaan, mikä alkoi selässä hieman huvittaa. Ainakin kehitti tasapainoa. Hyvin siis sujuu, mutta pitää muistaa seurata tilannetta ja kannustaa pollea heti, jos huomaa epäröintiä. Ei siis onnistu pelkkä selässä matkaaminen, kuten korston kanssa. Kyllä jännitti, vaikka kuinka yritti olla rentona. Nyt ei pystynyt edes laulamaan. :-D

Tuo lainassa oleva synteettinen kevytsatula ei meikän arselle sovi. Aih. Jotenkin siinä ei vaan pysty istumaan "normaalisti". Talvihousujen paikat jämäyttää vielä takamuksen aivan kiinni satulaan ja jostain syystä saan hirveät hankaumat kävelyreissuilla. Ja sen jälkeen asennon pitäminen on arvattavasti vieläkin vaikeampaa, saati, että pystyisi olemaan jotenkin rentona. Sunnuntaina sain ensimmäiset verille menneet hankaumat, jotka ei olleet vielä parantuneet, kun ne tänään sai vähän lisämaustetta. Tuskan hiki nousee otsalle jo ajatellessani huomista ratsastustuntia. Vaikka eipä se välttämättä pahenna asiaa ollenkaan, kun ei joudu tuolla satulalla menemään.

Lenkin jälkeen lykkäsin matolääkkeen pollen naamariin. Sitä oli kyllä lopulta hieman myös minun naamassani, vaikka suurimmalta osalta aine löysi tiensä kohteeseen. Tupla-annos strongidia.

Viikon päästä me siirrytäänkin sitten jo seuraavaan paikkaan. Hieman jännittää. :-)

Perjantai 13.pv..

tuli hieman viiveellä. Se tuli vasta maanantaina. Kengittäjä kävi. Sen jälkeen meni päivät itkun ja raivon merkeissä.

En itse ehtinyt paikalle katsomaan kengitystä. Ei sillä, että olisin osannut kenenkään 20v kengityskokemusta kyseenalaistaakaan. Menin paikalle illalla ja katsoin kaviot. Merkillisin kengitystyyli, mitä olen nähnyt. Soitin korston omistajalle ja tiistaiaamuna ennen kasia sain soiton, että asiat ei todellakaan ole hyvin. Jo maanantainailtana ravuri oli vain nostellut karsinassaan takajalkojaan. Paljastui, että kavion reunat oli vuoltu ihan matalaksi, kengät painoi kavion keskiosaan.. Kengät revittiin irti ja seuraavana aamuna polle vietiin suht jalattomana uudelleen kengitykseen. Kavion pohjista jouduttiin polttamaan hermoja "sisemmäksi", jotta ravuri pystyisi kävelemään ilman kipua. Näin ainakin asian ymmärsin.

Tämän jälkeen soitin heti meidän tulevalle kengittäjälle, joka oli pollen kerran jo kengittänyt. (Kengittäjää vaihdettiin alunperin tämän kengittäjän vähän liian huolettoman asenteen takia.) Noh, apua ei paljon herunut. Sanoi, että jos ei polle onnu, niin ei ole hätää. Siis jos ei onnu! Ja että ehtisi 3 viikon päästä katsomaan tulevassa paikassa jalkoja.

Onneksi apu kuitenkin löytyi. Torstaina hevosklinikallekin sairaskengityksiä tekevä kengittäjä tuli korjaamaan korston ja pollen kengityksiä. Siis niissä ei oikeastaan mikään ollut kohdallaan. Pollella oli etujaloissa erikokoiset kengät, kaikki kengät oli taottu melkein ympyrän mallisiksi, ne otti paikoin vain parista kohdasta kiinni kavioon, kantaan oli naulattu, kavion reunat oli nirhattu ihan matalaksi ja kenkä painoi paikoin muuallekin, kengät oli laitettu niin ahtaasti kavion sisälle, että kaikki naulat meni riskirajoilla, vuolut oli ihan epätasaisia ja heitti jopa senttejä, samassa kengässä saattoi olla ihan erikokoisia hokkeja. Molemmilla oli tosiaan pientä lämpöä parissa jalassa. Ravurilla oli vähän liiankin lämpimät, vietiin perjantaina klinikalle. Kaviokuumeen mahdollisuus on vielä olemassa. Toivottavasti tästä nyt selvittiin näinkin vähillä vauriolla.

Tuo "jos ei onnu, ei hätää"-asenne pisti kyllä raivostuttaen. Mun mielestä liikkumisen pitäisi olla hevoselle mahdollisimman vaivatonta ja helppoa ja ehdottomasti kivutonta. Jos mä siis tiedän, että jotain on päin honkia ja sen selkeästi näkee jo hevosen seisomisasennosta, niin ei tule mieleenkään vaan olla tekemättä mitään.

Eilen kävin pitkästä aikaa pollen kanssa kävelemässä maastossa ja tänään lähdettiin connemara-ponin kanssa maastoon. Käveltiin pikkumatka ponin luo, mistä lähdettiin liikkeelle ratsain ja ponin luota ratsastin yksin, ensimmäistä kertaa, takasin tallille. Hyvin meni. Yksi isompi säikähdys tuli, kun vasemmalta juoksi hevonen aitauksessa kohti ja oikealla alkoi pressu tuulessa heilua kohti. Tästä selvittiin eteenpäin kuitenkin ihan ilman suurempia kommelluksia. Ponin jäädessä omalle tallilleen ensimmäiset metrit oli vähän säikkyjä. Muistin jostain lukeneeni, että ratsastaja rentoutuu, jos laulaa. Niinpä ajattelin kokeilla moista. Ainut vaan, että jostain syystä päässä pyöri pelkästään ikivanha Kim Lönnholmin Minä olen muistanut ja siitäkin vain yksi kohta. Sitä siis hoilasin hyvin epävireisesti kotimatkan ja hihittelin välillä itselleni. Tiedä sitten, oliko sillä vaikutusta, mutta polle rentoutui ja tultiin ihan hyvin kotiin.

Nyt kun on taas hyvät hokit ja tilsakumitkin, niin lumihan on kummasti kadonnut kokonaan ja tiet on kivikovat. Maastoilut on siis pitkälti ollut pelkkää kävelyä, vaikka vähän tänään ravattiinkin. Oli kiva huomata, kuinka polle oikein innostui. Toivottavasti tässä viikon aikana päästään vielä muutama kerta maastoileen!

Talvi yllätti..

.. uuden hevosen omistajan. Tai no, ei se nyt ihan niinkään mennyt, mutta ottaa kyllä pattiin ja kunnolla. Nyt kun niitä hokkeja tarttis ekaa kertaa, niin nyt ne on sitten kulunut pois. Tyhmä minä. Tyhmä hokkiavain.

Tosiaan viikonlopulla satoi ensimmäiset kunnon lumet. Lauantaina kerääntyi ihan järjettömät tilsat pollen jalkoihin tarhassa. Eilen en käynyt tallilla ollenkaan, mutta kotona iloitsin siitä, että lumet näytti hävinneen ja lauantaina säätiedoituskin lupasi viikolle ihan ok keliä. Eilen illalla ennuste olikin hieman muuttunut (mikä ei ole kyllä Ilmatieteenlaitoksen nettisivuilla mitään uutta. Minäkin taipuisin samanmoisiin ennusteisiin. Joka toinen tunti vaihtaa ennustetta sateen ja auringon välillä.) Tänä aamuna ensimmäisenä järkkäsin heti tallille kengittäjää, joka kuulemma pääsee paikalle ensi viikon alussa. Tallilla sitten iski karu totuus: toisen etujalan kaikki hokit on alkanut madaltua uhkaavasti. Muissa jaloissa on vielä sentään jäljellä 2 hokkia/kenkä. Ja toinen karuus oli se, että siellähän oli täysi talvi ja tiet lumessa! Argh. Toisaalta nyt sitä lunta on luvattu taivaalta sen verran urakalla, ettei siinä tarhassa paljon hokeilla ole merkitystä. Tilsakumeilla olisi nyt tilausta!

Päätin lähteä kuitenkin katsomaan, että pystyykö tiellä kävelemään. Alussa tuli heti joku ihme kilari pollelle, kun kohti käveli punapipoinen kääpiö (siis lapsi). Polle pysyi tiellä ihan hyvin pystyssä eikä liukastellut, mutta sen verran trafiikkia oli havaittavissa (tyhjä tukkirekka ja kuormuri) ja minulla pito aika hutera, joten kävelylenkki typistyi 20 minsaan. Että tässä nyt sitten näillä näkymin ollaan aika vähillä liikkumisilla viikko.. Ottaa pattiin.. eikä voi edes syyttää ketään muuta kuin itseä!

Mitä tästä opin: Ostan sellaisen hokkiavaimen, että saan sen riittävän hyvin hokin ympärille ja uskallan vääntää. Ja jollen itse saa auki, pyydän jotakuta auttamaan. Vähempi vaiva, kun stressata kelejä ja kulumista.. Toisaalta tulipahan opittua sekin, kuinka äkkiä ne hokit voi sitten lopulta hävitä. Ensin kuluminen on pientä ja parissa päivässä voi sitten kulua kunnolla. Korstolla en tällaista ole vielä havainnut. Samaan aikaan sekin on kengitetty ja hokit on vielä ihan ok.

Harmittaa, kun hyvin alkanut maastoilu saa nyt pienen tauon ja eikä pysty purkamaan pollen energiaa. Selkeästi nykyisessä tarhassa tuo liikkuminen on muutenkin vähäisempää. Mutta turha sitä nyt on nurista, kun asialle ei mitään voi. Pitää viikon päästä hommata joku heti vetoavuksi, että pääsee kunnolla hepan selästä käsin maastoilemaan. Toisaalta lumen tulossa on se hyvä puoli, että kenttä menee parempaan kuntoon. Ja ottaen huomioon, ettei pollella ole ikinä ollut tilsakumeja aiemmin (ainakaan minun tietääkseni), niin tuskinpa se tässä viikossa tarhassa saa itseään telottua mitenkään kummemmin.

Lyhyen kävelylenkin täydennykseksi harjoiteltiin tänään taas enempi pään laskemista ja lisäksi ihmeteltiin raippaa. Pollehan on suht epäluuloinen, jos siihen kosketaan jollain, joten vaikka raippaa ei varsinaisesti pelkää, niin hyvää siedätystä tuokin.

Maastoilua

Viikon aikana kävin kolme kertaa maastossa. Kaksi kertaa matkustin selässä ja kerran jalkauduin taluttelemaan. Talutuslenkillä olikin vähän häppeninkiä, kun jonkun omakotitalon pihassa oli kaivuri tekemässä hommia ja meteli oli sen mukainen. Lisäksi samaisella reissulla vastaan tuli skootterilla kaksi tyttöä ja koira. Siis koirakin oli skootterin kyydissä. Kuskilla ei ollut mitään käsitystä hiljentämään pyytävästä käsimerkistä, joten lopulta minulla meni hermot ja karjaisin komennon kuskille. Hoh, mitä tampioita. Onneksi polle ei ollut moksiskaan, mutta jotenkin tilanteessa oli vähän liian monta muuttujaa, jotka olisi saattaneet aiheuttaa vaaratilanteen. Mitä jos koira olisi yhtäkkiä päättänyt hypätä kyydistä pois.. Ja tietenkään toisella tytöllä ei ollut edes kypärää.. Tuli tuossa yksi päivä mieleen, että jos jostain löytyisi hirvivaaramerkki kankaaseen painettuna, niin taitaisin laittaa sen huomioliiviini. Jos se herättäisi autoilijoissa ja muissakin tiellä liikkujissa hieman järjen käyttöä. Yleensähän olen maastoillut täysin varmalla pollella, korstolla, jota ei hetkauta juuri mikään. Mutta monesti on näiden liikenteen ritarien suhaillessa ohi tuhatta ja sataa käynyt mielessä, että mitä jos alla olisi yhtään säikympi polle, joka pelästyisi jotain tien laidassa.. Jälki olisi rumaa..

Kerran kävin maastossa niin, että korston omistaja lähti samalla ulkoileen ja otti korston mukaan riimuun. Ravuri oli lähtenyt treenaamaan eikä korstoa voi jättää yksin hermoilemaan. Käytiin ihan kylän keskustassa kävelemässä. Tähän omakotitalovilinään oli turvallista lähteä korston perässä, joka ei tosiaan suuremmin hötkyile.

Viime perjantaina mentiin sitten taas korston perässä maastoilemaan. Tällä kertaa korstollakin oli ratsastaja selässä. Tosi rentoa menoa pollella heti alusta lähtien. Miten vielä itse pysyisi heti alusta lähtien rentoutumaan, jos lähtee yksin liikkeelle. Siinäpä se suurin ongelma.

Täällä satoi lauantaina lunta. Ounou. Pollella kauheat tilsat jalassa tarhassa. Onneksi lumi suli reilussa päivässä pois (tai niin minä kotona luulin). Lisäksi kaikki kärkihokit on kulunut suht onnekkaasti pois. Yritin niitä vielä jossain vaiheessa pelastaa ja vaihtaa, mutta enpä saanut yhtäkään väännettyä auki. Perskutti. Onneksi ihan kohta on kengityksen aikana. Sitten saa uudet hokit ja tilsakumit. Toivottavasti lumikin pysyy siihen asti poissa.

Madotuksen aika olis myös. Kylläpä on kätevää, että nykyään ei enää matolääkettä saa ilman lääkärin reseptiä!

Kenttä on nykyään jaettuna kahteen osaan. Toista majoittaa korsto ja ravuri ja toisella puolella on polle. Pojat ovat keksineet mukavan riimuleikin. Polle nyppii korston riimua ja ravuri pollen riimua. Lisäksi aitatolppia on mukava terrorisoida. Selkeästi väliin tarvittaisiin nyt kunnon virtaa, niin loppuisi tuo lankojen yli notkuminen.