Laukkaa

Sunnuntaina käytiin maastoilemassa. Katselin Karttapaikan kartoista uusia reittejä ja päätettiin lähteä kokeilemaan yhtä löytöä. Mukaan lähti meidän vakiomaastokaveri. Reitti olikin aluksi ihan mukava, mutta sittenpä se tyssäsi. Pikkutie oli blokattu puomilla ja auraus oli lopetettu siihen. Kartasta näki, että tätä tietä oli vain n. 200m, minkä jälkeen alkoi taas isompi tie, joka olisi aurattu. Noustiin selästä ja talutettiin hepat ojan kautta puomin ohi ja noustiin takaisin selkään. Matka jatkui umpihankikävelyllä. Jotta homma ei olisi mennyt ihan putkeen, niin tien päälle oli kaatunut puita. Ensimmäisen ali vielä päästiin, mutta sitten oli pakko luovuttaa ja kääntyä takaisin. Hyvä puoli tässä oli se, että meiltä oli tippunut matkalle takasuoja, joten sain noukittua palatessa sen takaisin kyytiin. Jälleen kävellen ojan kautta puomin ohi ja sen jälkeen oli omistajakin jo niin piipussa, ettei meinannut löytyä voimia kivuta takaisin pollen selkään. Onneksi on kiltti polle, joka maastossakin odottaa kärsivällisesti paikallaan.. Palattiin takaisin samaa reittiä ja mentiin mukavaa, hallittua laukkaa myös palatessa. Mukava maasto, vaikka hieman säätämiseksi menikin! Tuli ihan kesän seikkailut mieleen.

Tänään ratsastin pollella kentällä. Jälleen oli keskittymiskyky hieman hukassa ja minulla hartiat aivan jumissa, joten mitään huippusuoritusta ei nähty. Hommaa hankaloitti vielä se, että kentällä oli muitakin ja jouduttiin menemään paljon pienellä ympyrällä, mikä ei pollelle ole kovin helppoa osaavammallakaan ratsastajalla. Mutta oikea laukka meni hyvin, myös kentällä!

Mopo lähti käsistä..

Käytiin porukalla maastossa kolmen hevosen ja aikuisen voimin. Mentiin vanha lenkki, johon kuuluu pitkä hiekka tie, jolla pääosin ollaan menty kesällä ja laukkaa. Muut meni laukkaa ja me mentiin perässä kovempaa ravia, kunnes polle halusikin itse vaihtaa laukalle. Ja nyt jo toisen kerran perä hieman lensi. No, kaikki oli kuitenkin tässä vaiheessa ihan hanskassa. Hiekkatie loppuu loivaan pieneen mäkeen, johon ollaan yleensä päästetty vähän kovempaa. Täytyy sanoa, että nyt lähti kyllä hevoset hieman käsistä. Itse tulin viimeisenä eikä minulla ollut mitään saumaa pidätellä pollea saati saada sitä pysähtymään. Sama homma taisi olla muillakin. Vauhti ei ollut hiljentynyt mäen päälläkään, joten meni ns. pitkäksi. No, sattuuhan sitä joskus. :-D

Taantuma

Pelottavaa. Olen havainnut, etten oikeasti osaa enää ratsastaa, en edes sen vertaa, mitä joskus.. Olen viimeksi keväällä 2010 ollut ratsastustunnilla ja ratsastanut jotain muuta hevosta kuin omaa pollea. Samana keväänä olen myös viimeksi hypännyt. Samoin istunut harjoitusravissa. Tai tehnyt väistöjä. Tai vain istunut helposti nostetussa laukassa.

Viime syksystä lähtien olen maastoillut paljon. Osittain siksi, että se on kivaa, mutta varmasti myös siitä syystä, että se on helpompaa. Ei tarvitse kohdata omaa huonouttaan ja joutua epämukavuusalueelle. Haluaisin kehittyä, mutta helpointa se olisi opettajan avulla. Mutta sen verran silmäni ovat tässä vuosien varrella avautuneet, että ihan kuka tahansa ei opettajaksi enää kelpaa. Nyt taas pollen ratsuttaja on sen verran kiireinen työrintamalla, etten ole häntä viitsinyt vaivata. Jospa sitten keväämmällä.

Opettajasta on minulle hyötyä kahdestakin syystä. Olen vino ja jäykkä ja helpottaa, jos joku oikeasti pystyy näkemään virheeni selkeästi ja antamaan niihin neuvoja. Toinen hyöty on siinä, että hermostun herkästi itseeni ja olen huomannut, että opettajan kanssa kärsivällisyyteni on paljon parempi.

Olen nyt kuitenkin päättänyt ottaa itseäni niskasta kiinni ja tammikussa mennyt kentälläkin. Ensimmäinen kerta tauon jälkeen ei mennyt kovin hyvin, johtuen siitä, että kentällä oli samaan aikaan meidän maastokaveri eikä polle meinannut oikeen keskittyä. Ensimmäistä kertaa polle myös teki pienen ilopukin, laukan aluksi. Laukannosto helpompaan, eli vasempaan, meni tosi hyvin. Melkein tunti treenattiin ja loppupuolella polle menikin jo hyvin, alkoi keskittyä ja kantaa itseään.

Olen huomannut, että oma tasapainoni on aika heikko. Pollen ravi on aika pomputtavaa, jos se ei mene oikein päin rentona ja pienellä kentällä etenkin sen huomaa selkeästi. Voisin kuvitella, että tasapainoni ei kuitenkaan ole huonontunut ja jos nyt menisin takaisin tuntihevosen selkään, niin voisin havaita kehitystä parempaan. Pyrinkin kentällä nyt siihen, että yritän keskittyä omaan ratsastamiseeni, asentoon, käsiin, rentouteen ja tasapainoon. Niin helposti se ajatus siirtyy siihen hevosen asentoon, vaikka se tulee noiden asioiden myötä ns. itsestään. Toki saahan sen pään sahattua oikeaan asentoon, jos haluaa.

Viimeksi kentällä mennessä huomasin edistymistä kaikessa muussa, paitsi oikeassa laukassa. Jostain kumman syystä en saanut sitä nousemaan ollenkaan. Aina tuloksena oli vasen laukka. :-( Ehkäpä syy on siinä, että oma asentoni on vino juuri väärään suuntaan ja tuo suunta on aina ollut pollellekin vaikeampi. Lisäksi varmasti alan itse hermoilemaan ja säheltämään, kun nosto ei onnistu oikein.

Talvessa on muutama ihana asia. Ensinnäkin hevosen laittaminen valmiiksi on niin nopeaa, kun ei tarvitse kurajalkoja siivoilla. Ja ratsastuksen jälkeenkin varusteet on puhtaita. Lisäksi tiet on ihan loistavassa kunnossa ja muutaman asteen pakkasessa on ihana maastoilla ja ihailla kauniita maisemia. Onneksi päivät vähitellen pitenevät, niin ehtii töiden jälkeen paremmin maastoon. Viimeksi eilen käytiin maastossa porukalla reipas lenkki ja suunnitelmissa on tehdä maastoreissut myös huomenna ja sunnuntaina.

Tämä ei hevosasiaan liity, mutta eläimiin kuitenkin. Hevosen lisäksi minulla on myös kaksi kania ja yksi syyrialainen hamsteri. Tällä viikolla hermeliinikani Pate täytti 9v! Vielä mahtavampaa tästä asiasta tekee se, että Paten tyttöystävä Iida on 10,5v. Uskomaton kaksikko.

Pate 9v

2011

Vuoden 2011 alku oli todella rankka. Paitsi, että remontoimme kaikki vapaa-ajat tulevaa taloamme, menetimme vielä muutaman viikon sisällä monta sukulaista, joista pari oli todella läheistä. Remontoinnin lisäksi hoidin mm. tätini hautajais- sekä perunkirjoitusasiat. Näin jälkikäteen en kyllä edes ymmärrä, miten ja millä ajalla.

Helmikuun alussa muutimme, ja vähitellen oli enemmän aikaa myös pollelle. Kevät meni maastoillessa, lisäksi kokeilin uusina kentällä irtojuoksutusta sekä –hypytystä. Irtojuoksutuksessa pollelta löytyi täysin uusi vaihe ja se kiihdytteli ja laukkaili ympäri kenttää. Lopuksi se juoksi minua ympäri ympyrällä. Ristikon ja matalan esteen hyppäämistä kokeiltiin sekä liinasta käsin että irtona. Ensimmäisillä kerroilla irtona polle väisti aina viime tingassa esteen, kunnes keksi idean. Ensimmäisen kerran kaameista kenguruloikista päästiin jo kolmannella hyppäämiskerralla ihan siisteihin laukasta hyppäämisiin.

Keväällä polle sai myös uuden tarhakaverin huomattavasti pienemmästä valkoisesta ruunasta. Elo sujui hyvin ja välillä purettiin energioita pystypainilla. Loppukeväästä meillä meni satula vaihtoon. Maastossa huomasin, että alamäissä polle alkoi heitellä päätään. Myös kentällä ratsuttajan mukaan liike oli jotenkin jännittynyttä. Satula vaihdettiin astetta leveämpään ja liike muuttui heti paremmaksi.

Kesäkuussa polle nautti pienistä laidunpätkistä joko ponin tai suokkiruunan kanssa.

Elokuun alussa sain pollen naapuriin laitumelle. Matkaa tallilta laitumelle oli alle 10 kilometriä, joten siirto tapahtui ratsastamalla. Naapurissa on kolmen hevosen lauma: vanha arabitamma sekä ”poniruuna” (ei todellakaan ponikokoinen) ja nuori, reilun vuoden ikäinen friisiläistamma. Naapurin lauma ja minun polle oli tarkoitus pitää erillään ainakin päivä ja seurata, miten ne suhtautuvat toisiinsa. Etenkin arabi on aika herkkä näyttämään takakavioitaan. No, lopputulema oli se, että luultavammin joku naapurin laumasta tuli jo heti ensimmäisenä yönä langoista läpi ja porukka oli siis yhdessä. Arabitamma tosin piti huolen siitä, että kukaan ei päässyt lähellekään minun polleani. Kylläpä sillä riittikin vahtimista! Varsinkin varsa oli erittäin kiinnostunut pollesta ja yritti huijata vähän väliä arabia ja viipottaa pollen luo. Lopulta polle jo etukäteen vinkui, jos varsa meinasi tulla lähelle. Kait se ajatteli, että pysy poissa, niin tuo hirmukin pysyy minusta loitolla. Viikko kului näin ja minun kävi jo vähän sääliksikin pollea. Hyvä asia oli se, että täällä ei ollut tietoakaan viime kesänä laitumella esiintyneestä kiinniantamisongelmasta. Polle itse tuli minua katsomaan, jos menin laitumelle ja usein katseli aidan takaa meidän pihaamme, jos siellä jotain puuhasin.

Eräänä aamuna palatessani töistä oli kuvio muuttunut. Varsa olikin pollen kanssa ja vanhempi kaksikko oli kahdestaan. Varsalla oli kunnon kiima ja se oli pollen kimpussa kuin hullu puurossa. Tätä vahtimista ei ilmeisesti vanha arabikaan enää ollut jaksanut, vaan oli luovuttanut. Harmi tässä varsan kannalta oli se, ettei polle ymmärtänyt sen suorista vihjauksista mitään. Hyvä homma oli se, että lauma meni hieman sekaisin ja loppukauden polle sai olla mukana laumassa.

Minulle laidunkausi oli mahtavaa aikaa. Kelit oli hyvät ja mikäs sen mukavampaa kuin kävellä tien toiselle puolelle ja lähteä ratsastamaan. Kolusin paikallisia maastoja ja nimenomaan metsäpolkuja, joita täällä riittää. Harmi kyllä täällä on myös paljon jokia ja muutama ylitys oli sen verran iso hyppy minulle, että oli varmempaa pysytellä niistä poissa. Käytiin myös muutamaan otteeseen kiertelemässä metsiä kaverin ja hänen koiransa kanssa. Maastoreissut olivat huvittavia siinä mielessä, että polle aukaisi sanaisen arkkunsa ja huusi joka reissulla vähintään pari kertaa. Se ei todellakaan osaa hirnua, niin kuin normaalit hevoset, vaan ääni on enemmänkin huutoa. Eräällä metsälenkillä törmättiin myös karhuun

Polle pääsi myös kyyditsemään aloittelijoita ja käyttäytyi erittäin rauhallisesti ja mallikkaasti.

Syyskuun lopussa palattiin takaisin tallille, tällä kertaa tosin autolla, koska pollelta oli irronnut kenkä. Jatkettiin maastoilemista ja uutena lisänä treenaamiseen otettiin ajaminen. Pollellehan se on tuttua hommaa, mutta minä en ole moista ikinä kokeillut ja olihan tuosta ajamisesta pollellekin kulunut muutama vuosi. Heti ensimmäisellä lenkillä se meni tosi hyvin, joten toisella kerralla uskaltauduin jo itse ajamaan. Ei painanut, meni nätisti eikä pelännyt tai kyttäillyt mitään. Pari kertaa käytiin ajamassa niin, että myös mies oli kärryillä mukana. Käytiin myös perinteinen maastolenkki, jossa on pitkä hiekkasuora, jossa yleensä ollaan myös laukattu. Kokeilin pyytää vähän enemmän vauhtia ja sitten mentiinkin. Hiekka lensi niin, etten nähnyt mitään. Mietin jo, että näinköhän se tästä pysähtyy. Pysähtyi. Loppumatka syljeskeltiin hiekkaa suusta ja silmistä valui vesi. Kävin seuraavana päivänä ostamassa itselleni ajolasit.

Marraskuussa ratsuttajakin jatkoi taas pollella. Ensimmäisen kerran jälkeen kommentti oli sellainen, että mitä ikinä olet hevosen kanssa tehnyt, niin jatka samaa rataa. Liike oli erittäin hyvää. Niinpä ajaminen pidettiin kerran viikossa ohjelmassa.

Joulukuun olin lomalla ja ulkomailla sekä menimme naimisiin, joten pollen liikuttaminen oli kavereiden ja talliporukan vastuulla.

Muistoissa

22.4.1992-10.9.2010

Vuosi 2010 jäi mieleeni myös vuotena, jolloin monivuotinen ystäväni ja opettajani nukkui ikiuneen. Elokuun lopussa sain omistajalta viestin, että tämä laidunkesä jäisi hevosen viimeiseksi ja sain mahdollisuuden käydä vielä hyvästelemässä kaverini. Isokokoisen (aiemmissa viesteissä korstoksikin kutsumani) ruunan jalkavaivat pahenivat ja kun siltä loppuu vauhti, niin sitten se on todellakin kipeä. Jäljelle jäi hienot muistot 7.5 vuoden yhteiseltä ajalta. Kiitos niistä.

Loppuvuosi 2010

Kuvia keväältä 2010.

Ennen kesää treenaaminen keskeytyi muutamaksi viikoksi. Toukokuun lopussa olin reippaalla maastolenkillä ja hyvällä hiekkatiellä vedettiin kunnolla laukkaakin. Lenkin lopussa huomasin, että kovemmalla tiellä ravissa polle ontui. Jaloissa ei tuntunut mitään eikä ontumista tapahtunut pehmeällä. Pari päivää tästä ja polle oli täysin kolmijalkainen. Kengittäjä vahvisti sen, mitä oletettiinkin (vaikka rehellisesti sanottuna, minä olin jo jossain vaiheessa varma, että jänne on paukahtanut): paise.

Kesän 2010 heinäkuun pollen vietti laitumella usean muun tallin hevosen kanssa. Tämä kesä oli myös se, kun itse lensin ensimmäistä kertaa kunnolla hevosen selästä. Laukattiin minulle oudossa maastossa ylämäkeen toisen hevosen perässä ja yhtäkkiä puskasta ilmestyi eteen punainen postilaatikko. En ollutkaan tiennyt, että hevonen voi peruuttaa täydestä laukasta. Johtuen fysiikan laista minä luonnollisesti jatkoin matkaani ylämäkeen, päätyen voltin kautta selälleni tielle. Olin aina pelännyt putoamista, mutta nyt se tapahtui niin nopeaan, etten ehtinyt ajatella mitään, joten en myöskään ottanut kädellä tms. vastaan, vaan mätkähdin rentona maahan.

Kesätunnelmia:

Kesän jälkeen jatkettiin ratsuttajan kanssa treenaamista. Polle oli jäykkä, mutta liike parani ja ratsutuksessa edettiin hyvin, kunnes marraskuun alussa polle alkoi käyttäytyä ratsuttajalla oudosti. Sai poukkoilemiskohtauksia. Hyppi vain paikallaan, jos pyysi esim. käynnistä raviin. Ainoa ulospäin näkyvä asia oli takakavion lämpöisyys. Kengittäjästä ei ollut apua, joten päätin tilata Laukaan klinikalle ajan. Diagnoosi oli paise sekä kavion irtoseinämäisyys. Siihen loppui treenaus taas hetkeksi.

Ostimme talon lokakuun lopussa, jota remontoimme kaikki vapaaillat tammikuun loppuun asti, jolloin muutimme. Pollen liikutus jäi tuolloin todella vähäiselle, mutta onneksi se on aina osannut itse purkaa energiaansa verryttelemällä tarhassa. Näin ollen liikutuksen jatkaminen pitkän tauonkaan jälkeen ei ole hankalaa.

Onnistumisen iloa

Lomalta palasin sunnuntaina ja kävin juoksuttamassa pollea kentällä. Virtaa tuntui olevan ja pysyi hyvin ravissa, kunnes pyysin lopettamaan. Pari laukkapätkääkin taisi mukaan tulla.

Maanantaina vein pollen opettajalle maneesiin. Onneksi maneesissa oli rauhallista ja opetuksien tauolla ei paikalle ollut tullut meidän lisäksi kuin toinen hevonen. Olin tilannetta jännittänyt, koska aikaa ei ollut kuin puoli tuntia ja tietysti ratsastus pitää aina lopettaa onnistumiseen. Tässä ei siis ajan puitteissa ollut paljon säätövaraa. Mutta hyvinhän se meni, laukkoja myöten!! Joku seuraavalle tunnille menijä tulikin kehumaan, kuinka hienosti menee ja vaikka tässä vaiheessa hienosti ei nyt olekaan mitään sen kummempaa, kuin liikkumista eteenpäin pyydetyssä askellajissa, niin tuli siitä silti hyvä mieli. Kaiken epäonnen jälkeen on kiva saada onnistumisiakin. Komeastihan tuo liikkui isossa ravissa, pysyi silti rauhallisena eikä hösännyt omiaan.

Hieman miinusta on se, että polle on taas alkanut ennen ruoka-aikoja luimimaan ja louskuttelemaan karsinassa. Louskauttelee sivusuunnassa ja saattaa purra seiniä. Sehän tekee sitä aina vain oven ollessa kiinni, kun ihmisiä menee ulkopuolella ja ennen, kuin saa ruuan. Nythän karsina on muualta kuin oven kohdalta yläosastaan auki käytävälle, joten seisoskelin siinä aukon kohdalla ja polle oli siinä vieressä nojailemassa aukkoon rauhallisena rapsuteltavana. Sitten kuului "ruokatilan" puolelta joku ääni ja polle käänsi päätä siihen suuntaan suu auki ja kolautti mennessään jonkun hampaan otsaani. Perhana. Vaikkei suoranaisesti minua yrittänyt purra, niin silti. Annoin itse tällä kertaa kaurat ja polle käyttäytyi ihan nätisti, odotti tasan niin kauan, kunnes annoin luvan. Mikähän ihme tuo luimimisreaktio on ja miten siihen pitäisi suhtautua. Olen kokeillut ärjäisyä, väistättämistä.. Mutta heti kun oven on aukaissut, reaktiota ei ole enää tullut. Ensimmäisessä tallissa sain reaktiota kitkettyä pois ruokkimalla itse ja odottamalla kaikinpuolin hyvää käytöstä siinä tilanteessa, mutta ei se nykyisessäkään paikassa saa ruokailutilanteessa örveltää, koska ruoka viedään kuppiin karsinan sisäpuolelta. Toisaalta, liekkö se suht vapaa ja rajoittamaton heinän antaminen siellä ensimmäisessä tallissa lieventänyt tuota reaktiota.

Tänään oli aamusta oma tuntini (siis nämä meidän tunnit on oikeasti jotain reilua puolta tuntia). Nostatin laukat molempiin suuntiin ja mentiin pari kierrosta ympäri maneesia ilman, että laukka katkesi ja minä istuin satulassa. Nostot meinasi olla vaikeita, kun tuossa opetustilanteessa tuntuu, että itse en osaa ottaa niitä niin rauhassa kuin yksinäni. Pari kertaa tuntui, että minun selkä menee sijoiltaan, kun polle teki vasemmassa laukassa kaarteessa "tasajalka-askeleita" (siis takajalka ei tullutkaan eteen mahan alle, vaan jäi sen toisen takajalan viereen). Polle kuitenkin jopa niissä pystyi pitämään sen laukan edelleen eli ei seonnut jalat liikaa eikä siirtäny raville. Sain myös itse taas ohjeita pollen ohjaamiseen ja istuntaankin laukassa. Lisäks treenattiin sitä, että miten käynnissä saan sen käynnin pysymään "isona" eikä mene konkkaamiseksi, vaikka alan ns. ottaa ohjia käteen. Ylipäänsä kuolaintuntuma pysyi suht hyvänä koko tunnin ja sain otettua jotain kontaktiakin suuhun ilman, että olisi sitä alkanut heti väistämään ja polle olikin tunnin loputtua kovin tyytyväisen oloinen.

Ihan hyvin on siis edetty, kun tähän meneessä on takana 24 opetuskertaa, joista yli 1/3 on minun opetusta yhdessä pollen kanssa. Rauhassa on siis edetty, mutta mikäs kiire tässä on.

Mutta olipa taas huonoa tuuriakin. Lähdin maneesista ensimmäistä kertaa ratsastaen pois kohti nykyistä tallipaikkaa. Heti risteyksessä seisoi käynnissä auto ja pari miestä sekä ohi meni fillari, mutta pollen kieltäminen oli vain sellaista venkoamista "en mä halua", joten pienellä mielipiteiden vaihdolla mentiin hölkkää näiden ohi. Edelleen kaikki kummallinen heti portilla on pollelle liikaa, myöhemmin niistä ei niin haittaa ole ollut (ainakaan aiemmin). Mutta sitten, hemmetti, päästiin muutama metri, niin eikö seuraavan talon pihassa ollut lapsilauma keinumassa. Osuttiin paikkaan pimennosta eli yhtäkkiä vain keinut heilui pusikon takana. Turha varmaan edes sanoa, että tultiin taas komeasti peruuttamalla takaisin useampi metri. Nyt polle oli sen verran säikähtänyt ja peloissaan, että kokemuksesta jätin yrittämiset väliin ja tulin alas. Pyysin lapsilta, jos voisivat olla hetken keinumatta ja käveltiin ohi, minkä jälkeen nousin takasin selkään. Loppumatka mentiinkin tosi rauhassa ja rennosti tallille.