tiistai 13. huhtikuuta 2010

Onnistumisen iloa

Lomalta palasin sunnuntaina ja kävin juoksuttamassa pollea kentällä. Virtaa tuntui olevan ja pysyi hyvin ravissa, kunnes pyysin lopettamaan. Pari laukkapätkääkin taisi mukaan tulla.

Maanantaina vein pollen opettajalle maneesiin. Onneksi maneesissa oli rauhallista ja opetuksien tauolla ei paikalle ollut tullut meidän lisäksi kuin toinen hevonen. Olin tilannetta jännittänyt, koska aikaa ei ollut kuin puoli tuntia ja tietysti ratsastus pitää aina lopettaa onnistumiseen. Tässä ei siis ajan puitteissa ollut paljon säätövaraa. Mutta hyvinhän se meni, laukkoja myöten!! Joku seuraavalle tunnille menijä tulikin kehumaan, kuinka hienosti menee ja vaikka tässä vaiheessa hienosti ei nyt olekaan mitään sen kummempaa, kuin liikkumista eteenpäin pyydetyssä askellajissa, niin tuli siitä silti hyvä mieli. Kaiken epäonnen jälkeen on kiva saada onnistumisiakin. Komeastihan tuo liikkui isossa ravissa, pysyi silti rauhallisena eikä hösännyt omiaan.

Hieman miinusta on se, että polle on taas alkanut ennen ruoka-aikoja luimimaan ja louskuttelemaan karsinassa. Louskauttelee sivusuunnassa ja saattaa purra seiniä. Sehän tekee sitä aina vain oven ollessa kiinni, kun ihmisiä menee ulkopuolella ja ennen, kuin saa ruuan. Nythän karsina on muualta kuin oven kohdalta yläosastaan auki käytävälle, joten seisoskelin siinä aukon kohdalla ja polle oli siinä vieressä nojailemassa aukkoon rauhallisena rapsuteltavana. Sitten kuului "ruokatilan" puolelta joku ääni ja polle käänsi päätä siihen suuntaan suu auki ja kolautti mennessään jonkun hampaan otsaani. Perhana. Vaikkei suoranaisesti minua yrittänyt purra, niin silti. Annoin itse tällä kertaa kaurat ja polle käyttäytyi ihan nätisti, odotti tasan niin kauan, kunnes annoin luvan. Mikähän ihme tuo luimimisreaktio on ja miten siihen pitäisi suhtautua. Olen kokeillut ärjäisyä, väistättämistä.. Mutta heti kun oven on aukaissut, reaktiota ei ole enää tullut. Ensimmäisessä tallissa sain reaktiota kitkettyä pois ruokkimalla itse ja odottamalla kaikinpuolin hyvää käytöstä siinä tilanteessa, mutta ei se nykyisessäkään paikassa saa ruokailutilanteessa örveltää, koska ruoka viedään kuppiin karsinan sisäpuolelta. Toisaalta, liekkö se suht vapaa ja rajoittamaton heinän antaminen siellä ensimmäisessä tallissa lieventänyt tuota reaktiota.

Tänään oli aamusta oma tuntini (siis nämä meidän tunnit on oikeasti jotain reilua puolta tuntia). Nostatin laukat molempiin suuntiin ja mentiin pari kierrosta ympäri maneesia ilman, että laukka katkesi ja minä istuin satulassa. Nostot meinasi olla vaikeita, kun tuossa opetustilanteessa tuntuu, että itse en osaa ottaa niitä niin rauhassa kuin yksinäni. Pari kertaa tuntui, että minun selkä menee sijoiltaan, kun polle teki vasemmassa laukassa kaarteessa "tasajalka-askeleita" (siis takajalka ei tullutkaan eteen mahan alle, vaan jäi sen toisen takajalan viereen). Polle kuitenkin jopa niissä pystyi pitämään sen laukan edelleen eli ei seonnut jalat liikaa eikä siirtäny raville. Sain myös itse taas ohjeita pollen ohjaamiseen ja istuntaankin laukassa. Lisäks treenattiin sitä, että miten käynnissä saan sen käynnin pysymään "isona" eikä mene konkkaamiseksi, vaikka alan ns. ottaa ohjia käteen. Ylipäänsä kuolaintuntuma pysyi suht hyvänä koko tunnin ja sain otettua jotain kontaktiakin suuhun ilman, että olisi sitä alkanut heti väistämään ja polle olikin tunnin loputtua kovin tyytyväisen oloinen.

Ihan hyvin on siis edetty, kun tähän meneessä on takana 24 opetuskertaa, joista yli 1/3 on minun opetusta yhdessä pollen kanssa. Rauhassa on siis edetty, mutta mikäs kiire tässä on.

Mutta olipa taas huonoa tuuriakin. Lähdin maneesista ensimmäistä kertaa ratsastaen pois kohti nykyistä tallipaikkaa. Heti risteyksessä seisoi käynnissä auto ja pari miestä sekä ohi meni fillari, mutta pollen kieltäminen oli vain sellaista venkoamista "en mä halua", joten pienellä mielipiteiden vaihdolla mentiin hölkkää näiden ohi. Edelleen kaikki kummallinen heti portilla on pollelle liikaa, myöhemmin niistä ei niin haittaa ole ollut (ainakaan aiemmin). Mutta sitten, hemmetti, päästiin muutama metri, niin eikö seuraavan talon pihassa ollut lapsilauma keinumassa. Osuttiin paikkaan pimennosta eli yhtäkkiä vain keinut heilui pusikon takana. Turha varmaan edes sanoa, että tultiin taas komeasti peruuttamalla takaisin useampi metri. Nyt polle oli sen verran säikähtänyt ja peloissaan, että kokemuksesta jätin yrittämiset väliin ja tulin alas. Pyysin lapsilta, jos voisivat olla hetken keinumatta ja käveltiin ohi, minkä jälkeen nousin takasin selkään. Loppumatka mentiinkin tosi rauhassa ja rennosti tallille.




lauantai 10. huhtikuuta 2010

Muutoksen tuulet..

.. on taas puhaltaneet meidän elämään. :-)

Viimeisimmän blogikirjoituksen jälkeen juoksuttelin pollea, mentiin käyntimaastoa sekä kävelyä maneesissa. Epäonni jatkui muuallakin kuin vain satulan kanssa, kun maastossa kävi huono onni. Lähdettiin pihasta ihan hyvin liikkeelle, mutta heti ensimmäisessä risteyksessä n. 100m päässä tuli ongelmia, suuria ongelmia. Vasemmalle lähtevän tien alkupäässä oli menossa jonkinlainen putkien sulatus. Höyry nousi tiestä.. Päästiin kuitenkin melkein risteykseen, vaikka pollea jännittikin, kun sulattaja teki meidän kannalta aivan järjettömän ratkaisun. Veti sulatusletkun maasta irti ja lähti kävelemään meitä kohti letkun pää ilmassa heiluen. Letkun päästä nousi kuuma höyry ilmaan. Ja sitten mentiinkin peruuttaen heti puolet matkaa takaisin tallille. Oli lopulta tultava alas ja mentiin kävellen ohi. Takaisin selkään ja matka jatkui. Kuitenkin koko matkan oli jotain häiriöö ympärillä, joten kovin rentouttava lenkistä ei tullut ja takaisin oli tultava vielä sen samaisen tien risteyksen ohi. Tulin ihan suosiolla alas selästä jo ennen risteystä.. Ikävä kyllä tästä risteyksestä tuli sitten seuraavalla maastolenkillä oikein ISO mörkö..

Maaliskuun puolivälissä kävi hieroja vielä kertaalleen ja myös satulansovittaja toistamiseen. Selkä oli jo parempi, mutta lannerangan kohdalla turvotusta oli aina vaan ja myös takaosasta löytyi kipeitä kohtia. Suositteli, että kutsun paikalle jonkun "viisaamman", esim. fysioterapeutin. Löysinkin alueelta yhden suositellun, mutta hän on tulossa paikalle vasta nyt kirjoituspäivää seuraavana perjantaina.

Satulansovittajalla oli tällä kertaa mukana sopiva satula: Sydney-merkkinen. Riittävä säkätila ja istui myös takaosasta pollelle. Satulassa oli vain toppaukset ihan kovat, joten se meni vielä topattavaksi ja hain seuraavana päivänä ihanan pehmeän satulan pollelle. Hintaakaan ei käytettynä tullut kuin 400e toppauksen kanssa eikä sovituksestakaan tullut kuin muutama kymppi hintaa. Lisäksi ostin pollelle Globuksen kuolaimettomat suitset.

Ei muuta kuin uuden satulan kanssa maneesiin treenailemaan. Heti ensimmäinen kerta meni tosi hyvin, kunnes ihan treenin loppuvaiheessa maneesiin tuli opettaja kimon ison ratsunsa kanssa. Polle sai ihan totaaliset siepit ja minä olin ihan monttu auki. Ainoa suunta oli ylös, kun annoin pohkeita. Ei nyt hypännyt pystyyn, mutta etujalat nousi joka tapauksessa. Kävi ihan kuumana ja kierroksilla. Puri niin lujaa hammasta, että ääni kantautui maneesin toiseen reunaan. Sain lopulta menon sen verran rauhalliseksi, että pystyin tulemaan alas ja taluttelemaan vielä pollea. Siinäkin vielä muutamana otteeseen pollella meinasi palaa pinna.. Olipa kyllä yllätys, mutta opettajakin sanoi, että se hänen hevosensa on aika pelottavan näköinen liikkuessaan, joten se yhdistettynä vielä vähän outoon väriin, oli ehkä syynä rajuun lopputulokseen..

Uuden satulan kanssa lähdin myös optimistisena maastoon. Ja ****. Heti portilla tuli tenä, en mene tuonne "höyryristeysuuntaan". Ajattelin kokeilla, että kieltääkö ihan kokonaan lähdön, vai kelpaako toinen suunta. No toinen, vieras suunta kelpasi, joten mentiin sinne. Päästiin n. 200m, kun tulee ylämäessä kapealla tiellä tukkirekka vastaan! Eiku uparit ja äkkiä etsin pienen levennyksen, johon väistettiin. Polle vähän tärisi paikallaan, mutta pysyi paikallaan ja suostui jatkamaan silti samaan suuntaan. Noh, se helppo rautatiesilta oli muuttunut ilmeisesti lumien sulamisen takia pelottavaksi. Pääsin melkein sillan alle, kun temppuilu alkoi. Tällä kertaa sain pollen peruuttamalla sillan puoliväliin, jolloin käänsin pollen menosuuntaan ja mentiin ali. Päästiin taas joku muutama sata metriä, kun ilmeisesti joku lenkkeilijä näkyi mäen päällä hetken aikaa ja polle ehti nähdä sen. Mäen päällä on myös maatalo, joka on aika jännittävä, mikä ehkä yhdessä aiheutti sen, että taas tuli totaalinen kieltäytyminen. Täytyy sanoa, että siinä vaiheessa alkoi jo hieman nyppiä, tulin alas ja talutin sitten kerralla koko mäen ja seuraavan maatilan pihapiirinkin vielä.. Menin selkään ja mitä näkyikään hetken päästä, joku kaivuri tekemässä hommia. Käänsin pollen takaisin, ennenkuin se huomasi moista operaatiota ja käveltiin samaa reittiä takaisin. Nyt tultiinkin siihen pelottavaan höyrypaikkaan sitten takakautta. Pieni epäröinti tuli kohdassa, mutta päästiin ohi. No, ajattelin kokeilla risteyksen jälkeen, että suostuuko nyt menemään takaisin pelottavaan suuntaan. Ei.. Tulin alas, kävelytin sinne ja takaisin, sinne ja takaisin ja nielin itse kyyneleitä. Pinna oli muista syistä kireällä ja alkoi tuntua, että eihän tästä tule enää mitään, kun nyt ei onnistu enää maastoilukaan. Lopulta nousin risteyksessä takaisin selkään ja aloin tehdä voltteja pelottavaan suuntaan. Metri metriltä vähän kauemmaksi, sitten käänsin kokonaan takaisin ja pyysin suoraan kohti pelottavaa kohtaa. Puoli tuntia tahkosin sitä 100metrin matkaa menemään, kunnes polle suostui menemään myös pelottavaan suuntaan empimättä kehujen kera.

Tämän epäonnistuneen maastolenkin jälkeen käytiin tekemässä myös maastolenkki maasta käsin. Lumi sulaa kovaa vauhtia ja kun koko talven kaikki on ollut yhtä valkoista massaa, niin kaikelle esiin työntyvälle pitää pöristä. Ajattelin, että ehkä helpompi ja kaikkien hermojen kannalta mukavampi, jos otetaan hetki sen asian kanssa lungimmin ja mennään vaikka sitten jonkun kaverin kanssa selästä käsin. Mukaan meidän kävelyreissulle lähti kaveri koiransa kanssa ja alkumatkasta molemmat otukset olivatkin jopa rasittavan kiinnostuneita toisistaan. :-D Kierrettiin reippaasti kävellen tunnin lenkki ja polle paria paikkaa lukuunottamatta käyttäytyi fiksusti. Ei yrittänyt lähteä lapasesta tms., mutta noissa paikoissa ei huomio pysynyt ihan minussa koko aikaa.

Satulan löytymisen jälkeen ollaan myös pikkuhiljaa aloitettu taas koulutusta. Ennen maaliskuun loppua ehdittiin pitää yhteensä 3 kertaa, joista yksi oli minulle pidetty tunti. Pidettiin yllä riittävää ja tasaista vauhtia ja polle meni itse asiassa tosi hyvin ja teki takaosallaankin töitä. Tästäpä sitten päästiin lopulta siihen, että ensimmäistä kertaa maaliskuun viimeisenä päivänä polle oli mennyt opettajalla peräänannossa. Käynnissä polle on myös herkkä avuille, mutta ravissa pohjeavut jää vielä herkästi huomaamatta (johtuiskohan osin minun heiluvista jaloistani..)

Kokeilin myös maaliskuussa niitä ostamiani kuolaimettomia suitsia maneesissa. Säädöt taisi olla päin prinkkalaa ja vaikka alussa menikin hyvin, niin lopputulos ei ollut ihan se toivottu. Ensimmäinen hyvä huomio oli se, että vaikka selkeästi polle vähän jännitti noilla uusilla suitsilla, niin se ei konkannut, vaikka ohjat otti ns. käteen. Toinen hyvä huomio oli, että alussa toimi niillä tosi hyvin. Se huono huomio oli, että polle on selkeästi herkkä kaikelle paineelle ja lopussa se alkoikin väistämään painetta ylöspäin. Noissa suitsissa kun on leukojen alla ristiin menevät hihnat, aitojen bb-suitsien tapaan. Lopetin homman siihen ja päätin, että katson asetukset uudelleen ja otan kaverin seuraavalla kerralla mukaan avittamaan.

Kuun lopussa tehtiin myös taas yksi muutos. Muutettiin tallipaikkaa 200m. Tällä kertaa muutto onnistui siis ihan vain taluttamalla polle uuteen paikkaan. Pitäjä ja väki on uudessa paikassakin mukavia, mutta "ilmainen" maneesi nyt tällä siirrolla menetettiin, plus että joudun viemään hevosen kouluttajalle eli ajokilometrejä tulee hieman lisää. Mutta maneesipaikassa muuttui pitäjä enkä tietyistä syistä halunnut pollea enää siellä sen jälkeen pitää. Onneksi opettajamme ymmärsi tämän ja suostui silti edelleen jatkamaan meidän kouluttamista.

Polle tuntui suhtautuvan muutokseen ihan lungisti. Tallin pihassa on valaistu kenttä, joten kokeilin heti alkupäivinä menoa siinä ja polle meni niiiiiiin rauhallisesti ja hyvin. On se ero maneesissa menemiseen edelleen aika iso, vaikka kentänkin ympärillä olisi häiriötä, niin on silti ihan rauhallinen ja kuuntelee. Kävin pääsiäislauantaina maneesissa ja meni oli aika vauhdikasta. Vaikka edellisestä kerrasta oli vain muutama päivä, niin liekkö tuo siirtyminen maantietä pitkin (vaikkakin taluttamalla) ja ylipäänsä tulo vanhaan paikkaan vaikutti niin paljon. Toisaalta, tajusin vasta jälkikäteen, että ensimmäistä kertaa satoi, kun oltiin maneesissa. Siinäkin yksi mahdollinen syy, kun ei varsinaisesti mitään tiettyä paikkaa jännittänyt. Seuraavana maanantaina kaveri tuli mukaan tallille ja päätettiin kokeilla kuolaimettomia. Ensin säädettiin ne paremmiksi ja sitten menoksi. Kentällä oli entuudestaan yksi ratsu, mutta hyvin mahduttiin. Ensin liinassa niin, että kaveri avitti, jos meinasi alkaa myötäämään väärään suuntaan. Välillä vaihdettiin ratsastajaakin ja lopulta polle meni kyllä niin hyvin! Käynnissä meni koottuna, ravissa tuppasi olemaan pää kyllä alhaalla, mutta pitkänä. Kenttä oli aika märkä ja kurainen, joten en heti innostunut laukasta, kun kaveri sitä ehdotti. Ajattelin, että no jos sitten vaikka suoran verran. Ekat nostot ei oikein onnistunut, mutta sitten.. lopputulos oli ihan mykistävä. Polle laukkasi kaunista selkeää laukkaa lyhyessä muodossa! Ikinä olisi uskonut. Reitti kävi välillä kentän reunuksella lumikasankin päällä ja silti laukka vain pysyi! Tästä innostuneena kokeilin heti seuraavana päivänä uusia kuolaimia, kolmipaloja, ja käynti meni yhtä hyvin, ravi ehkä vähän paremmin, mutta laukka ei sitten mennyt ihan niin hyvin.

Kävin myös pollen kanssa tekemässä toisen maaston kävellen ja kävin vielä ennen "lomalle" lähtöä torstaina maneesissa, tarkoitus kun olisi, että maanantaina taas opettaja ratsastaa. Jouduin odotteleen maneesin ulkopuolella vajaan puoli tuntia, ja polle kävi sen verran kierroksilla taas tuosta siirtymisestä, että tein kävelytysharjoituksia siinä pihassa ja sain sen rauhoittumaan ja kuuntelemaan. Maneesissa menikin ihan hyvin. Ihan pari ensimmäistä askelta käynnissä oli konkkaamista, kun keräsin ohjat. Siitä hyvin äkkiä polle jo myötäsi päällään ja ravikin meni ihan hyvin. Olin laukatkin nostanut ja loppuravien kohdalla, kun pollen häntä ilmeisesti osui maneesin suuaukon kohdalla olevalle aidalle ja sieltä tippui tavaraa, jota polle säikähti. Ja eikun taas homma osaksi alusta, jotta sain pollen menemään yhtä hyvin, kuin oli jo mennyt. Tuo oviaukko kahviloineen kun on jo ilman mitään ylimääräistäkin se jännittävin paikka. Mutta lopulta päästiin palaamaan tallille hyvillä mielin ja minä jatkoin muutaman päivän lomalle. Kävin mm. tutustumassa Tampereella Hevosmessuihin.

sunnuntai 7. maaliskuuta 2010

Perjantaina kävin juoksuttamassa pollea maneesissa. Meni ihan ok, vähän oli alussa jännittyneempi kuin aiemmin, mutta ei suurempia höntyämisiä. Ensin otettiin käyntiä ihan rentona, sitten siirryttiin raviin. Pyrin senkin pitämään täysin rentona ja hitaana. Lumen takia en saanut maneesin sivuovea täysin kiinni ja tunnille tulijat olivat siellä hakemassa hevosia. Ilmeisesti tällaisesta tapahtumasta herra päätti vetää omat kilarit ja siirsi laukkaan. Omalaatuisin tapahtuma, mitä minä olen nähnyt. Molemmat takajalat tuli aloituksessa samaan aikaan eteen. Takapuoli ei noussut, ainoastaan nuo jalat ponnahti eteen. Ja sitten mentiin häntä taivaissa pari kierrosta laukkaa. :-D Ja sitten oltiinkin taas ihan fiksusti ja rauhoituttiin.

Sunnuntaina päätin testata lainaksi saatua satulaa ja mennä maneesiin tekeen käyntiharjoituksia. Kaikki tuntui selästä käsin olevan todella pelottavaa ja piti pöristä ja pöristä ja pörista ja sätkyä. Ei kuitenkaan yrittänyt lähteä raviin tai poukkaroinut mitenkään. Laitoin pari puomia ja mentiin niitä käynnissä. Salli lyhyillä ohjilla tuntuman suuhun hyvin eikä käynti ollut lainkaan niin konkkaamista kuin pahimmillaan. Myötäämällä pää laski heti. Rentouttaminen oli selkeästi hankalampaa, kun ei pystynyt ravaamaan, mutta päristely tuli ja pitkillä ohjilla meni ihan lungisti, vaikka maneesiin tullut toinen hevonen ravaili ja laukkaili toisessa päädyssä. Tässä asiasa ei siis ole tullut takapakkia. Tallissa vielä kuopsutettiin kunnolla karvoja irti ja venyteltiin.

keskiviikko 3. maaliskuuta 2010

Satulan sovitusta

Satulansovittaja kävi tänään. Eikä löytynyt minun hintatoiveeseen sopivaa satulaa. Sanoinkin, että maksakoon enemmän, pääasia, että se satula löytyy.

Yleissatulaa ollaan hankkimassa ja mukana olleista käytetyistä taidettiin viittä sovittaa myös ratsastajan kanssa. Oman jännityksensä hommaan toi maneesissa alkanut pienryhmätunti sekä nosturi, jolla mies asenteli kattoon lamppuja! Onneksi nosturi saatiin pois, mutta tikkailla mies kävi vielä jotain johtoja vetelemässä ja naulailemassa. Meno ei ollut mitään kovin mukavaa. Asiaa ei varmastikaan auttanut se, että minä itse en uusilla satuloilla löytänyt heti "oikeaa" asentoa tai se, ettei yksikään satula sitten lopulta enää sopinut, kun itse olin selässä. Jotkut jäivät liian lähelle säkää, toiset alkoivat keventäessä "paukuttaa"takaosasta selkää. Satulansovittaja jätti minulle parhaiten sopivan satulan lainaksi. Tällä voidaan ainakin käydä maastossa ja maneesissa kävelemässä, keventelyä ei senkään kanssa kannata tehdä. Sovittaja lupasi ottaa seuraavan satsin mahdollisia satuloita mukaan, kun tulee naapuritalliin sovittamaan satuloita.

Kotona teki mieli alkaa itkeä. Miten pahaan fyysiseen ja henkiseenkin kuntoon sillä paskalla satulalla olen pollen saanut!!! Mutta toisaalta olen uskonut, kun minulle on aiemmin sanottu, että se on ok. Ja edelleen sain eri ihmisiltä hieman ristiriitaisia mielipiteitä satulasta. Sovittajan ja hierojan mielestä vanha satula on ottanut heti säkään kiinni, kun ratsastaja on selässä. No, ei sillä ole merkitystä, että kuka on oikeassa ja kuka väärässä ja onhan selkä voinut kipeytyä muustakin, mutta ainakin vanha satula on nyt viety pois tallilta. Ihmettelen vain, että miten polle on näinkin kärsivällisesti kestänyt sen epämukavuuden ja lopulta kivun, mikä satulasta on aiheutunut. Reaktiot satulansovituksessa olivat aika isoja. Yleensä käytävällä kiinni polle ei ole reagoinut mitenkään satulan laittoon, nyt pelkkä satulan selkään tuominen ilman vyön kiristystäkin sai aikaan pään heittoa ja hampaiden louskautuksia. Minun noustessa selkään huomasin, että takapuolen vieressä kävi myös jonkun hampaat. Myös pahantuulisuus muuten johtunee pitkälti kipeistä paikoista.

Noh, ei se auta kuin jatkaa juoksuttamista ja aina välillä käydä kävelemässä selästä käsin ja toivoa, että sopiva satula löytyy mahdollisimman pian. Onneksi sovittaja on selkeästi osaava ja hänellä on ylpeys omaa työtään kohti: ei edes yrittänyt myydä "jotenkin sopivaa" -satulaa, vaan kertoi rehellisesti oman mielipiteensä. Kun satula on löytynyt ja selkä alkaa olla muutenkin parempi, niin pitänee alkaa hoitamaan noita pollen reaktioita pois, jos näyttää jääneen päälle. Kaveri vain pään eteen palkitsemaan porkkanalla/leivällä ja minä laittamaan satulaa selkään.. Ennenkuin kivut on varmasti pois, en viitsi alkaa moista edes yrittämään. Ei taida olla kovin kannattavaa alkaa palkitsemaan mistään, mistä aiheutuu selkeästi kipua.




tiistai 2. maaliskuuta 2010

Ohhoh. Ensin oli kiirettä ja sen jälkeen saamattomuutta, kun aikaa ehti vierähtää liikaa..

Tammikuun alussa otettiin opetuksellisesti mukaan laukka. Selkeä hidastus, pidäte ja sana laukka ja pohkeet. Vasemmalle nosto onnistuu kerralla, oikealle selkeästi on hankalampi. Ensimmäisellä kerralla hölmistyin niin helppoa laukannostoa, että unohdin ohjauksen kokonaan. Pääosin olen ollut kevyessä istunnassa myös maneesissa, tavoitteena on saada ensin vain laukka kunnolla rullaamaan.

Tammikuussa muita koulutuksellisia tavoitteita oli kuolaintuntuman hyväksyminen ja saada polle rauhalliseksi, vaikka maneesissa on muitakin. Kovilla pakkasilla tehtiin käyntimaastoja. Tuo muiden hevosten hyväksyminen ja huomiota jättäminen tapahtui sitten lopulta hyvinkin helposti ja yhtäkkiä. Muutaman kerran otettiin yksityisopetuksessa mukaan opettajalle hevonen ja hän tilannetta seuraten teki lähestymisiä. Jo ensimmäisellä kerralla päästiin siihen, että itse menin jo loppukäyntejä pitkillä ohjilla polle pää pitkänä ja opettaja ravasi läheltä ohitse ilman, että oma polle reagoi mitenkään. Toisella opetuskerralla opettaja laukkasi takaa ohitse ja oma oli ihan rauhassa. Olin ihan ihmeissäni, näinkö helposti se sitten menikin.

Opetuksessa ollaan myös keskitytty erilaisiin reitteihin ja jätetty ympyröitä vähemmälle. Lisäksi otettiin puomeja isoilla väleillä. Itse treenasin myös itekseni puomeja ja ravissa sain menemään nätisti rytmissä puomit yli.

Opettaja on ollut hieman huolissaan pollen liikkumisesta, etenkin vasempaan kierrokseen. Ei tunnu juoksutuksessakaan pystyvän pitämään rytmiä siihen suuntaan. Ehdotti, että joku fysioterapeutti tulisi vilkaisemaan. Hän myös esitti pollen liikkumista helmikuun alussa tallille valmentamaan tulleelle "ammattilaiselle", jonka mukaan ongelma olisi oikean lavan kohdalla. Mutta ei mitään mullistavaa ja paikoin ravi oli todella hyvää. Suositteli arnika-geeliä ja hierontaa. Näin myös ensimmäistä kertaa itse, kun polle laukkasi liinassa.

Helmikuussa tehtiin myös muutoksia liikuntaan. Koska polle käyttäytyi maneesissa hyvin, niin päätettiin kasvattaa maastoilua ja vähentää sekä lyhentää maneesiharjoitteluja. Lisäksi suunnitelmissa oli pitää viikon täysi tauko, jolloin polle voisi latailla sekä henkisiä että fyysisiä akkujaan. Ratsastuksellisestikin tehtiin muutos: koska polle oli hyväksynyt kuolaintuntuman, niin nyt ratsastettiin vähemmällä tuntumalla ja niin, ettei polle saanut tukea ohjista. Suurilla ohjasotteilla korjattiin polle reitille, jos poikkesi siitä. Muuten pollen oli kannettava itse itsensä. Meni todella hyvin!

Mukavaa on ollut myös huomata, ettei laukkaaminen maneesissa kuumenna tunteita mitenkään. Sen jälkeen ei ruveta menemään kierroksilla tai ennakoimaan uusia laukkaamisia, vaan jatketaan niinkuin ennenkin. Helmikuussa huomasin myös sen, että polle alkoi olla rennompi, jos maneesissa oli joku kuin että olisi siellä yksin. Tämä asia siis näytti heittävän päälaelleen.

Maastossakin otettiin laukat mukaan. Ensimmäisellä kerralla nostin laukan isoon mäkeen. Ehdin sanoa lauk ja laittaa pohkeet, kun polle lähti mäkeen kuin tykinammus. :-D Ajattelin, että no antaa mennä, kun kerran haluaa. Aiemmat laukkailut maastossa on lähinnä ollut ravivauhtista laukkaamista (ennen pollen minulle tuloa), joten tuo oli ihan hauskaakin. Kunto ei mäen ylösasti riittänyt, mutta lujaa mentiin niin kauan kuin jaksoi. En voinut kuin toivoa, että pollen tasapaino pitää. Toisella laukkakerralla olisi jaksanut pidemmälle, mutta päätin tiputtaa raville, koska jouduttiin menemään talon pihapiirin läpi. Polle ei ollut asiasta ihan samaa mieltä ja yritti pari kertaa siirtää vielä laukkaan, joten lopputuloksena taidettiin laukata muutama askel, melkein paikallaan. Jaa ettei kykene pieneen laukkaan! :-D

Mörköjä ei olla pahemmin nähty maastolenkeillä. Maneesissa ole eräänä sunnuntaina kisat ja tien varret oli täynnä autoja. Pollehan päätti, ettei hän lähde pihasta mihinkään. Piti tulla alas ja kävellä autojen ohi. Edellisenä päivänä maastossa tuli aura vastaan, jota väistettiin tien pientareelle. Aura ajoi siis n. metrin päästä ohi eikä se aiheuttanut mitään reagointia, mutta pysäköidyt autot oli kamalia. Noh, se on se kotipihasta lähtö, mikä on aina jännittävin.

Helmikuussa meille neuvottiin myös lähistölle tehty ratsastuspolku. Näin talvisin se on tietysti umpihankea, mutta hyvä mennä, kun tietää, että pohja on kunnossa. Voi miten ihanaa oli vain mennä pitkillä ohjilla metsän keskellä. Pollekin tykkäsi ja yritti ottaa evästä matkalta aina mukaan.

Käytiin myös läheisellä isolla kentällä kahlailemassa lumessa ja laukkaamassa. Täällä tapahtui pieni "onnettomuus". Ison kentän reunat oli aurattu, mutta keskiosa oli umpihankea. Nostin laukan ja laukattiin pitkä sivu. Koska sain laukan pienennettyä, päätin jatkaa laukkaa myös lyhyemmälle sivulle (joka ei mikään lyhyt ollut). No, minä tyhmä jätin pollen liiaksi yksin enkä ohjannut tarpeeksi, jolloin se päätti oikasta kulmaa hieman liikaa, suoraan sinne umpihankeen! Eihän siinä pollen tasapaino pitänyt, joten siellä sitten sukellettiin hangessa niin, että korvan päät vaan näkyi. Onneksi oli pehmeää lunta. Itse pysyin selässä eikä pollelle mitään näyttänyt sattuvan, otettiin laukat vielä uusiksikin, tällä kertaa tarkemmalla ohjauksella.

Koska siihen lapaan oli suositeltu hierojaa, sellainen pollelle tilattiin. Hieroja oli sama, joka kävi hieromassa syksyllä. Hieronnan lopputuloksena päätettiin aloittaa se ajateltu loma samantien. Selkä oli tosi kipeä, sekä sään ympäriltä että lannerangan etupuolelta. Lisäksi koko vasen puoli oli aika jumissa. Hieronta otettiin tosi kevyenä. Viikon verran kävin välillä kävelyttämässä pollea ja hieroskelin kipeitä paikkoja sekä laitoin niihin arnikaa. Ollaan myös otettu venytyksiä, niin että polle laittaa pään etujalkojen väliin, kurottaa lautasta kohti sekä takajalkaa kohti. Koska polle on niin perso ruuan perään, niin tässä kävi jo aika hauskakin juttu. Otin makupalat ämpäristä ja polle alkoi käydä kierroksilla. Päätin vain odottaa niin kauan, että alkaa kuunnella. No, pollehan veti siinä itsekseen kaikki venytykset. Ensin pää jalkojen väliin, minkä jälkeen katse minuun. Höh, ei tullut herkkuja. No, sitten jalkaa kohti ja taas katse minuun:joko nyt saa leivän. Kun ei mitään tippunut, niin viimeisenä kokeili sitä vanhaa venytystä: pää kohti lautasta. Minä pidättelin naurua karsinan ovella. Kyllä asiat menee nopeasti kupoliin, kun on tarpeeksi hyvä palkinto!

Hieroja kävi uudestaan viime viikolla ja polle oli selkeästi parempi. Epäilin satulan istuvuutta, joten katsottiin sitäkin tarkemmin. Ilmatila näyttäisi olevan hieman liian matala, joka madaltuu tietysti vielä, kun menen itse selkään. Koska kyseessä on vielä kevytsatula, niin pahimmassa tapauksessa se ottaa liikaa edestä kiinni ja paukuttaa selkää, mikä voisi selittää myös sitä takaosan arkuutta. Päätettiin, että hommaan uuden satulan ja kun olen aloitellut ratsastusta, niin viikon päästä hierotaan taas uudestaan.

Tällä hetkellä tilanne on se, että satulansovittaja tulee huomenna. Olen nyt kolmena päivänä käynyt vähän juoksuttamassa pollea liinassa ja on mennyt hyvin. Rennosti ja rytmissä ravissa. Oli ilo huomata, että takapakkia ei ole tullut siinäkään, että joku menee samaanaikaan. Toisen hevosen laukat ei häirinnyt rentoa kävelyä mitenkään.




sunnuntai 10. tammikuuta 2010

Kuka pelkää pimeää..

Pakkaset jatkuu.. Keskiviikkona piti mennä ratsastamaan, mutta kun mittari näytti -27, niin vaihdoin suunnitelmaa. Treenattiin tallissa pään laskemista, satulointia ja suitsien laittoa. Ja vaan oltiin.. Ensin hieroin harjaa. Keskikohdan alapuolella oli kohta, jossa polle nosti vasemman takajalan ja näytti siltä, että potkasee taaksepäin. Muutaman nykivän kerran jälkeen alkoikin hinkata sitä oikeaan jalkaan. Mitään muuta reagointia en huomannut. Neljä kertaa tämä toistui, sitten loppui.

Kun pollea on laittanut karsinassa, niin yleensä satulan tuominen on saanut sen perääntymään karsinan nurkkaan. Otin leivän palat käyttöön ja satuloin palkiten pollea. Laitoin satulan, kehuin, otin pois ja lähdin pois karsinasta, koukkasin nurkan takaa taas takaisin. Tätä toistin lukemattoman määrän. Polle ei enää perääntynyt, mutta satulan laittaminen selkään (vaikka tein sen varovasti, olen aina tehnyt), saikin aikaan pään nostamista ja hännän huiskaisun. Satulan jälkeen vuorossa oli pään lasku. Kun se toimi hyvin, otin suitset ja treenattiin pään laskua ja ohjien laittamista niin, että pää pysyy alhaalla ja polle "sukeltaa" niihin, kun pidän ohjia tarjolla. Meni hyvin. Seuraavaksi tarjosin kuolaimia kädestä vain pitäen niitä edessä ja kun polle otti ne suuhun, seurasi palkinto ja muutama sekunnin päästä otin pois. Tätäkin toistettiin lukemattomia kertoja. Pari kertaa laitoin suitset kokonaan kiinni ja irrotin. Pisimpänä askeleena käytiin tekemässä tallin käytävällä kierros ja tultiin takas. Polle ihan ihmeissään, eikö me mentykään mihinkään.

Pollella on ihme tapa luimia ja näytellä hampaita, jos joku menee karsinan edestä tai pysähtyy siihen. Tämä tapahtuu vain, jos karsinan ovi on kiinni. Jäin tahallani nojailemaan karsinan oveen ja polle luimi menemään, ärsyynnyin ja aukasin itse suuni. Hui. Polle peräänty pari askelta, tuli sen jälkeen takas ja paino päänsä ovea vasten. "Tuosta voisi vähän rapsutella". Ja niin rapsuteltiin ja kauan. Liikahdin ja taas sama homma. Lopulta päätin yrittää sitä, että kävelin edestakaisin karsinan edessä enkä huomioinut pollea mitenkään, sivusilmällä seurasin. Yksi kulki vierellä ja näytteli hampaita. Pikkuhiljaa hidastui ja lopulta jäi vain seisomaan ja toljottamaan paikallaan KORVAT HÖRÖSSÄ. Mikähän ihme tuon tekemisen taustalla on. Jos vaikka olen aiemmin ärjässyt tuolle luimimiselle ja avannut karsinan oven, on polle ollu odottamassa ihan normisti. Ei siis voi olla pelkoakaan. Jos en ole ärjäissyt, vaan aukassut vain oven, on jälleen oven takana ihan normi polle. Ei siis kyse ole varsinaisesti aggressiivisuudestakaan. Liekkö joku opittu tapa saada ruokaa tai huomiota. Aiemmassa paikassahan tuo väheni, kun en antanut safkoja ilman, että odotin pollelta kaunista käytöstä. Nykyään ruuat laitetaan nenän eteen, oli käytös mikä tahansa, joten paha tapa on taas yleistynyt. Tietysti ei ole enää niin vapaalla heinälläkään, tämäkin voinut vaikuttaa asiaan.

Torstaina ja perjantaina pollella ratsasti kouluttaja. Ihan ok oli mennyt. Toisena päivänä maneesissa oli ollut valkoinen poni ja polle oli siitä hieman saanut pontta, mutta oli silti kuunnellut. Liekkö noista meidän rentoutumisharjoituksista ollut hyötyä?

Sunnuntaina matkasin tallille. Laitoin pollen ja mentiin maneesiin. Siellä oli aiemmin ollut estevalmennus, joten paikalla oli vielä esteitä ja puomeja. Koska polle reagoi niihin vain pienillä tuhahduksilla, ajattelin, että ne on vain hyvää "häiriötä" ja maapuomeja voin hyödyntää kävelyssä. Ehdin kävellä pitkillä ohjilla ehkä pari minuuttia maneesissa, kun koitti täydellinen pimeys. Sähköt meni. No, ei hätää, ne tuli takas.. Ja meni heti uudestaan pois. Tämä toistui pari kertaa, kunnes tulin tulokseen, että nyt ne meni kyllä kokonaan. Siellä sitten jökötettiin pimeässä kaikki ovet kiinni eikä ketään mailla halmeilla. Itse pelästyin, mutta kun huomasin, ettei polle reagoinut mitenkään isommin, niin aloin miettiä vaihtoehtoja. Jos maneesissa ei olisi ollut esteitä, olisin tullut alas selästä. Mutta me oltiin siellä pelottavammassa päädyssä maneesia ja en tiennyt, miten polle olisi reagoinut, jos esim. alas tullessa olisin jalalla kopauttanut. Jos se olisikin rynnännyt ovea kohti ja suoraan päin esteitä. Tiedän toki, että hevonen näkee pimeässä ihan hyvin, mutta silti.. Niinpä kaivoin kännykän taskusta ja siinä samalla, kun köpötettiin pientä pääty-ympyrää soitin opettajalle ja pyysin, josko hän voisi tulla aukasemaan minulle oven. Ja niin päästiin ulos. Taluttelin hetken vielä ulkona ja kun valot palasivat, kävin maneesissa kävelyttämässä. Selkään en enää viitsinyt mennä, kun ei sähköjen pysyvyydestä ollut mitään takeita.

keskiviikko 6. tammikuuta 2010

Uusi vuosi, uusi omistaja

Ennen jouluaattoa kävin vielä parilla maastolenkillä. Keskiviikkona, jouluaattoa edeltävänä päivänä, tuli aiemmin pollella ratsastanut kaverini mukaan tallille. Tarkoituksena oli, että hän kävisi joulunpyhinä ratsastamassa ja minä voisin hyvillä mielin lomailla muutaman päivän vanhempieni luona.

Maneesissa oli sinne mennessämme jo suokki. Selkään noustessani polle hieman kritisoi ja kävi kuumana, yritti lähteä itekseen ravailemaan, jopa yritti nostaa laukkaa. Ja punkesi suokkia kohti. Meno vähän rauhottui, itse en kyllä täysin rentoutunut, mutta vaihdettiin ratsastajaa. Kaveri saikin pollen menemään ihan kohtalaisesti ottaen huomioon, että suokki laukkaili toisessa päädyssä. Uusi jännitys alkoi, kun suokki poistui paikalta ja jäimme maneesiin yksin. Otin ratsastusta videolle, mistä menoa oli hyvä "analysoida" jälkikäteen. Näemmä ulospäin meno ei näytä ollenkaan niin jännittyneeltä kuin selässä tuntuu.

Jouluaattona kävin lyhyellä maastoratsastuksella. Ei ollut kovin rentouttavaa. Jostain syystä polle oli alusta tosi jännittynyt ja ennen ensimmäistä rautatiesiltaa alkoi temppuilu. Tästä ollaan normisti päästy ihan hyvin ali, ainut ero oli nyt lumi, jota oli tullut reippaasti lisää. Sillan takana tarhassa oli tutut pollet takit selässä, liekö sekin näyttänyt oudolta nyt valkoista taustaa vasten. Päästiin sillan ali kuitenkin ja selvisi luultavasti syy höntyilyyn. Hevosia vastapäätä olevassa pihassa joku aurasi mönkijällä omaa tietään, mikä sai tarhassa olleet hevoset hillumaan. Päästiin kuitenkin ohi ja juuri sillä hetkellä myös juna hurautti sillan yli. Huh. En lähtenyt lenkkiä edes yrittämään, vaan palasin samaa tietä takaisin. Kun tultiin takaisin tallille, oltiin muita hevosia hakemassa jo sisälle. Pollen vieressä asustelee poni, jota tarhataan suokin kanssa. Pollen ja suokin huvina on lähinnä ottaa toisiaan kiinni loimesta tai riimusta. Noh, tuoja kiroili, että nyt sen ponin loimi on rikki. Olin vieressä ja ajattelin itekseni, että sillähän on samanlainen loimi kuin omallani. Sitten katse kiinnittyi roikkuvaan "nimilappuun", joka oli ihan samanlainen avaimenperä kuin mitä itse olin omani loimeen kiinnittänyt. Ja niinhän se olikin. Rikki mennyt loimi ei ollut ponin, vaan omani. Joku oli sen laittanut väärän karsinan oveen, josta hoitaja oli aamulla laittanut ponin niskaan. Hoitaja oli kovin pahoillaan enkä asiasta sen kummemmin jaksanut olla vihainen. Vahinkoja sattuu. Varsinkin kun loimi oli aika siististi repeytynyt ja sen voisi aika helposti korjata. Tai siltä se ainakin silloin näytti. Myöhemmin katsoin, että itse asiassa koko loimen takaosa on täynnä pieniä reikiä. Ne ei haittaisi mitenkään, jos kyseessä ei olisi juuri sadeloimi.. Oli myös puhetta, että loimi korjattaisiin (koska ei ollut minun vika), mutta ainakaan vielä ei ole mitään asialle tapahtunut..

Kaveri kävi ratsastamassa sunnuntaina joulun jälkeen. Oli mennyt ulkokentällä kunnon "hankitreenin". Hyvin oli mennyt. Maanantaina oli käynyt uudestaan, tällä kertaa maneesissa oli ollut tilaa. Totesi, että hevonen on kyllä ihan eri maneesissa kuin ulkokentällä. Jännittää maneesissa edelleen paljon eikä osaa rentoutua.

Keskiviikkona kaveri tuli tuekseni maneesiin. Aloitettiin juoksuttamalla pollea liinassa, kunnes rentoutui siinä. Maneesiin ilmestyi tämän jälkeen valkoinen poni. Jatkettiin niin, että polle oli liinassa, mutta minä nousin silti selkään. Poni aloitti laukkaamisen pukkien kera, ja polle protestoi. Ei ulospäin varmastikaan mitään kovin kummoista, mutta selässä tuntui. Jatkettiin liinassa myös ravissa. Jossain vaiheessa liina irroitettiin. Itse onnistuin rentoutumaan, mutta polle ei vielä täysin.

Torstaina ratsastin ulkokentällä ja huomasin itse eron. Vaikka alkuun punkesikin päätä vasemmalle oikeassa kierroksessa ja oli jäykkä, niin rentoudessa oli se suurin ero. Myös ratsastuksen jälkeen tuntuu, että hevonen on paljon rennompi ja lungimpi kuin maneesista lähtiessä.

Perjantaina mentiin taas kaverin kanssa maneesiin, aloitettiin juoksuttamisella ja sen jälkeen nousin selkään. Kokeiltiin ohjien lyhentämisen vaikutusta hevoseen. Kun ohjat on pitkät, niin polle laskee päätä eteen ja rentoutuu, mutta heti kun niitä kiristää, etenkin kävelyssä, niin pää nousee ja selkä menee notkolle. Ravasin ympyrää pitkillä ohjilla ja kokeilin lyhentää, välillä taas pidentää ja taas lyhentää. Polle meni jo rennomaksi. Samaa pitkillä ohjilla menoa jatkoin lauantaina, tällä kertaa en edes yrittänyt lyhentää. Lopulta polle meni pitkillä ohjilla pelkillä painoavuilla minne halusin. Ainoastaan maneesin sivuovi oli paikka, missä vielä vähän jännitystä ilmeni.

Sunnuntaina ajatuksena oli taas mennä maneesiin. Nyt on tunneista joulutauko, joten maneesiin on helpompi päästä. Ja toisaalta olisi hyvä saada meno edes jotenkin rennoksi ennenkuin pollen koulutus taas jatkuu. Pelottaa, että se pian oppii, että jännittäminen kuuluu maneesissa menoon. Alkuun tein paljon talutusharjoituksia, koska maneesissa oli loppukäyntejä tekemässä vielä yksi hevonen. Jatkoin talutusta vielä hetken, kun toinen oli lähtenyt pois. Puoli kierrosta oli ehkä vähän keskittymiskyvytön, mutta sen jälkeen meni ok. Nousin selkään. Kävelin ensin vain pitkillä ohjilla ja alkoi rentoutua, mutta sitten alkoi maneesin ovi paukkua ja jännitys palasi. Taas alettiin alusta siis. Ravasin pitkillä ohjilla, lyhensin, palkitsin vähän antamalla ohjaa pidemmäksi jne, kunnes ravissa yli puoli kierrosta meni ihan rennosti lyhyemmilläkin ohjilla. Ratsastus meni siis ihan hyvin. Ja siihen olisi pitänyt lopettaakin. Mutta ei.. Jatkoin talutusharjoituksilla ja vasemmalta meni ihan hyvin. Mietin, etten aikoihin ole yrittänyt taluttaa oikealta, mikä on pollelle sekä minulle vaikeampi. Ja niinhän siinä kävi, että menetin hermoni. Polle ei enää ymmärtänyt, mitä tarkoitin vaan yritti vähän liikaakin ja minä tein kaiken entistä nopeampaa ja hermostuneena, joten perseelleen meni. Olin niin vihainen itelleni. Vaikka hermostuminen olikin vain äänen ja kehon kieltä eikä fyysistä, niin silti olin menettänyt malttini ja saanut hevosen pelkäämään. Tyhmä, tyhmä, tyhmä minä.

Niin, joululomalla minusta tuli myös virallisesti hevosen omistaja. Polle vaihtoi kauppakirjojen myötä omistajaa. :-)