Ennen jouluaattoa kävin vielä parilla maastolenkillä. Keskiviikkona, jouluaattoa edeltävänä päivänä, tuli aiemmin pollella ratsastanut kaverini mukaan tallille. Tarkoituksena oli, että hän kävisi joulunpyhinä ratsastamassa ja minä voisin hyvillä mielin lomailla muutaman päivän vanhempieni luona.
Maneesissa oli sinne mennessämme jo suokki. Selkään noustessani polle hieman kritisoi ja kävi kuumana, yritti lähteä itekseen ravailemaan, jopa yritti nostaa laukkaa. Ja punkesi suokkia kohti. Meno vähän rauhottui, itse en kyllä täysin rentoutunut, mutta vaihdettiin ratsastajaa. Kaveri saikin pollen menemään ihan kohtalaisesti ottaen huomioon, että suokki laukkaili toisessa päädyssä. Uusi jännitys alkoi, kun suokki poistui paikalta ja jäimme maneesiin yksin. Otin ratsastusta videolle, mistä menoa oli hyvä "analysoida" jälkikäteen. Näemmä ulospäin meno ei näytä ollenkaan niin jännittyneeltä kuin selässä tuntuu.
Jouluaattona kävin lyhyellä maastoratsastuksella. Ei ollut kovin rentouttavaa. Jostain syystä polle oli alusta tosi jännittynyt ja ennen ensimmäistä rautatiesiltaa alkoi temppuilu. Tästä ollaan normisti päästy ihan hyvin ali, ainut ero oli nyt lumi, jota oli tullut reippaasti lisää. Sillan takana tarhassa oli tutut pollet takit selässä, liekö sekin näyttänyt oudolta nyt valkoista taustaa vasten. Päästiin sillan ali kuitenkin ja selvisi luultavasti syy höntyilyyn. Hevosia vastapäätä olevassa pihassa joku aurasi mönkijällä omaa tietään, mikä sai tarhassa olleet hevoset hillumaan. Päästiin kuitenkin ohi ja juuri sillä hetkellä myös juna hurautti sillan yli. Huh. En lähtenyt lenkkiä edes yrittämään, vaan palasin samaa tietä takaisin. Kun tultiin takaisin tallille, oltiin muita hevosia hakemassa jo sisälle. Pollen vieressä asustelee poni, jota tarhataan suokin kanssa. Pollen ja suokin huvina on lähinnä ottaa toisiaan kiinni loimesta tai riimusta. Noh, tuoja kiroili, että nyt sen ponin loimi on rikki. Olin vieressä ja ajattelin itekseni, että sillähän on samanlainen loimi kuin omallani. Sitten katse kiinnittyi roikkuvaan "nimilappuun", joka oli ihan samanlainen avaimenperä kuin mitä itse olin omani loimeen kiinnittänyt. Ja niinhän se olikin. Rikki mennyt loimi ei ollut ponin, vaan omani. Joku oli sen laittanut väärän karsinan oveen, josta hoitaja oli aamulla laittanut ponin niskaan. Hoitaja oli kovin pahoillaan enkä asiasta sen kummemmin jaksanut olla vihainen. Vahinkoja sattuu. Varsinkin kun loimi oli aika siististi repeytynyt ja sen voisi aika helposti korjata. Tai siltä se ainakin silloin näytti. Myöhemmin katsoin, että itse asiassa koko loimen takaosa on täynnä pieniä reikiä. Ne ei haittaisi mitenkään, jos kyseessä ei olisi juuri sadeloimi.. Oli myös puhetta, että loimi korjattaisiin (koska ei ollut minun vika), mutta ainakaan vielä ei ole mitään asialle tapahtunut..
Kaveri kävi ratsastamassa sunnuntaina joulun jälkeen. Oli mennyt ulkokentällä kunnon "hankitreenin". Hyvin oli mennyt. Maanantaina oli käynyt uudestaan, tällä kertaa maneesissa oli ollut tilaa. Totesi, että hevonen on kyllä ihan eri maneesissa kuin ulkokentällä. Jännittää maneesissa edelleen paljon eikä osaa rentoutua.
Keskiviikkona kaveri tuli tuekseni maneesiin. Aloitettiin juoksuttamalla pollea liinassa, kunnes rentoutui siinä. Maneesiin ilmestyi tämän jälkeen valkoinen poni. Jatkettiin niin, että polle oli liinassa, mutta minä nousin silti selkään. Poni aloitti laukkaamisen pukkien kera, ja polle protestoi. Ei ulospäin varmastikaan mitään kovin kummoista, mutta selässä tuntui. Jatkettiin liinassa myös ravissa. Jossain vaiheessa liina irroitettiin. Itse onnistuin rentoutumaan, mutta polle ei vielä täysin.
Torstaina ratsastin ulkokentällä ja huomasin itse eron. Vaikka alkuun punkesikin päätä vasemmalle oikeassa kierroksessa ja oli jäykkä, niin rentoudessa oli se suurin ero. Myös ratsastuksen jälkeen tuntuu, että hevonen on paljon rennompi ja lungimpi kuin maneesista lähtiessä.
Perjantaina mentiin taas kaverin kanssa maneesiin, aloitettiin juoksuttamisella ja sen jälkeen nousin selkään. Kokeiltiin ohjien lyhentämisen vaikutusta hevoseen. Kun ohjat on pitkät, niin polle laskee päätä eteen ja rentoutuu, mutta heti kun niitä kiristää, etenkin kävelyssä, niin pää nousee ja selkä menee notkolle. Ravasin ympyrää pitkillä ohjilla ja kokeilin lyhentää, välillä taas pidentää ja taas lyhentää. Polle meni jo rennomaksi. Samaa pitkillä ohjilla menoa jatkoin lauantaina, tällä kertaa en edes yrittänyt lyhentää. Lopulta polle meni pitkillä ohjilla pelkillä painoavuilla minne halusin. Ainoastaan maneesin sivuovi oli paikka, missä vielä vähän jännitystä ilmeni.
Sunnuntaina ajatuksena oli taas mennä maneesiin. Nyt on tunneista joulutauko, joten maneesiin on helpompi päästä. Ja toisaalta olisi hyvä saada meno edes jotenkin rennoksi ennenkuin pollen koulutus taas jatkuu. Pelottaa, että se pian oppii, että jännittäminen kuuluu maneesissa menoon. Alkuun tein paljon talutusharjoituksia, koska maneesissa oli loppukäyntejä tekemässä vielä yksi hevonen. Jatkoin talutusta vielä hetken, kun toinen oli lähtenyt pois. Puoli kierrosta oli ehkä vähän keskittymiskyvytön, mutta sen jälkeen meni ok. Nousin selkään. Kävelin ensin vain pitkillä ohjilla ja alkoi rentoutua, mutta sitten alkoi maneesin ovi paukkua ja jännitys palasi. Taas alettiin alusta siis. Ravasin pitkillä ohjilla, lyhensin, palkitsin vähän antamalla ohjaa pidemmäksi jne, kunnes ravissa yli puoli kierrosta meni ihan rennosti lyhyemmilläkin ohjilla. Ratsastus meni siis ihan hyvin. Ja siihen olisi pitänyt lopettaakin. Mutta ei.. Jatkoin talutusharjoituksilla ja vasemmalta meni ihan hyvin. Mietin, etten aikoihin ole yrittänyt taluttaa oikealta, mikä on pollelle sekä minulle vaikeampi. Ja niinhän siinä kävi, että menetin hermoni. Polle ei enää ymmärtänyt, mitä tarkoitin vaan yritti vähän liikaakin ja minä tein kaiken entistä nopeampaa ja hermostuneena, joten perseelleen meni. Olin niin vihainen itelleni. Vaikka hermostuminen olikin vain äänen ja kehon kieltä eikä fyysistä, niin silti olin menettänyt malttini ja saanut hevosen pelkäämään. Tyhmä, tyhmä, tyhmä minä.
Niin, joululomalla minusta tuli myös virallisesti hevosen omistaja. Polle vaihtoi kauppakirjojen myötä omistajaa. :-)
Jouluaattona kävin lyhyellä maastoratsastuksella. Ei ollut kovin rentouttavaa. Jostain syystä polle oli alusta tosi jännittynyt ja ennen ensimmäistä rautatiesiltaa alkoi temppuilu. Tästä ollaan normisti päästy ihan hyvin ali, ainut ero oli nyt lumi, jota oli tullut reippaasti lisää. Sillan takana tarhassa oli tutut pollet takit selässä, liekö sekin näyttänyt oudolta nyt valkoista taustaa vasten. Päästiin sillan ali kuitenkin ja selvisi luultavasti syy höntyilyyn. Hevosia vastapäätä olevassa pihassa joku aurasi mönkijällä omaa tietään, mikä sai tarhassa olleet hevoset hillumaan. Päästiin kuitenkin ohi ja juuri sillä hetkellä myös juna hurautti sillan yli. Huh. En lähtenyt lenkkiä edes yrittämään, vaan palasin samaa tietä takaisin. Kun tultiin takaisin tallille, oltiin muita hevosia hakemassa jo sisälle. Pollen vieressä asustelee poni, jota tarhataan suokin kanssa. Pollen ja suokin huvina on lähinnä ottaa toisiaan kiinni loimesta tai riimusta. Noh, tuoja kiroili, että nyt sen ponin loimi on rikki. Olin vieressä ja ajattelin itekseni, että sillähän on samanlainen loimi kuin omallani. Sitten katse kiinnittyi roikkuvaan "nimilappuun", joka oli ihan samanlainen avaimenperä kuin mitä itse olin omani loimeen kiinnittänyt. Ja niinhän se olikin. Rikki mennyt loimi ei ollut ponin, vaan omani. Joku oli sen laittanut väärän karsinan oveen, josta hoitaja oli aamulla laittanut ponin niskaan. Hoitaja oli kovin pahoillaan enkä asiasta sen kummemmin jaksanut olla vihainen. Vahinkoja sattuu. Varsinkin kun loimi oli aika siististi repeytynyt ja sen voisi aika helposti korjata. Tai siltä se ainakin silloin näytti. Myöhemmin katsoin, että itse asiassa koko loimen takaosa on täynnä pieniä reikiä. Ne ei haittaisi mitenkään, jos kyseessä ei olisi juuri sadeloimi.. Oli myös puhetta, että loimi korjattaisiin (koska ei ollut minun vika), mutta ainakaan vielä ei ole mitään asialle tapahtunut..
Kaveri kävi ratsastamassa sunnuntaina joulun jälkeen. Oli mennyt ulkokentällä kunnon "hankitreenin". Hyvin oli mennyt. Maanantaina oli käynyt uudestaan, tällä kertaa maneesissa oli ollut tilaa. Totesi, että hevonen on kyllä ihan eri maneesissa kuin ulkokentällä. Jännittää maneesissa edelleen paljon eikä osaa rentoutua.
Keskiviikkona kaveri tuli tuekseni maneesiin. Aloitettiin juoksuttamalla pollea liinassa, kunnes rentoutui siinä. Maneesiin ilmestyi tämän jälkeen valkoinen poni. Jatkettiin niin, että polle oli liinassa, mutta minä nousin silti selkään. Poni aloitti laukkaamisen pukkien kera, ja polle protestoi. Ei ulospäin varmastikaan mitään kovin kummoista, mutta selässä tuntui. Jatkettiin liinassa myös ravissa. Jossain vaiheessa liina irroitettiin. Itse onnistuin rentoutumaan, mutta polle ei vielä täysin.
Torstaina ratsastin ulkokentällä ja huomasin itse eron. Vaikka alkuun punkesikin päätä vasemmalle oikeassa kierroksessa ja oli jäykkä, niin rentoudessa oli se suurin ero. Myös ratsastuksen jälkeen tuntuu, että hevonen on paljon rennompi ja lungimpi kuin maneesista lähtiessä.
Perjantaina mentiin taas kaverin kanssa maneesiin, aloitettiin juoksuttamisella ja sen jälkeen nousin selkään. Kokeiltiin ohjien lyhentämisen vaikutusta hevoseen. Kun ohjat on pitkät, niin polle laskee päätä eteen ja rentoutuu, mutta heti kun niitä kiristää, etenkin kävelyssä, niin pää nousee ja selkä menee notkolle. Ravasin ympyrää pitkillä ohjilla ja kokeilin lyhentää, välillä taas pidentää ja taas lyhentää. Polle meni jo rennomaksi. Samaa pitkillä ohjilla menoa jatkoin lauantaina, tällä kertaa en edes yrittänyt lyhentää. Lopulta polle meni pitkillä ohjilla pelkillä painoavuilla minne halusin. Ainoastaan maneesin sivuovi oli paikka, missä vielä vähän jännitystä ilmeni.
Sunnuntaina ajatuksena oli taas mennä maneesiin. Nyt on tunneista joulutauko, joten maneesiin on helpompi päästä. Ja toisaalta olisi hyvä saada meno edes jotenkin rennoksi ennenkuin pollen koulutus taas jatkuu. Pelottaa, että se pian oppii, että jännittäminen kuuluu maneesissa menoon. Alkuun tein paljon talutusharjoituksia, koska maneesissa oli loppukäyntejä tekemässä vielä yksi hevonen. Jatkoin talutusta vielä hetken, kun toinen oli lähtenyt pois. Puoli kierrosta oli ehkä vähän keskittymiskyvytön, mutta sen jälkeen meni ok. Nousin selkään. Kävelin ensin vain pitkillä ohjilla ja alkoi rentoutua, mutta sitten alkoi maneesin ovi paukkua ja jännitys palasi. Taas alettiin alusta siis. Ravasin pitkillä ohjilla, lyhensin, palkitsin vähän antamalla ohjaa pidemmäksi jne, kunnes ravissa yli puoli kierrosta meni ihan rennosti lyhyemmilläkin ohjilla. Ratsastus meni siis ihan hyvin. Ja siihen olisi pitänyt lopettaakin. Mutta ei.. Jatkoin talutusharjoituksilla ja vasemmalta meni ihan hyvin. Mietin, etten aikoihin ole yrittänyt taluttaa oikealta, mikä on pollelle sekä minulle vaikeampi. Ja niinhän siinä kävi, että menetin hermoni. Polle ei enää ymmärtänyt, mitä tarkoitin vaan yritti vähän liikaakin ja minä tein kaiken entistä nopeampaa ja hermostuneena, joten perseelleen meni. Olin niin vihainen itelleni. Vaikka hermostuminen olikin vain äänen ja kehon kieltä eikä fyysistä, niin silti olin menettänyt malttini ja saanut hevosen pelkäämään. Tyhmä, tyhmä, tyhmä minä.
Niin, joululomalla minusta tuli myös virallisesti hevosen omistaja. Polle vaihtoi kauppakirjojen myötä omistajaa. :-)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti