Kuka pelkää pimeää..

Pakkaset jatkuu.. Keskiviikkona piti mennä ratsastamaan, mutta kun mittari näytti -27, niin vaihdoin suunnitelmaa. Treenattiin tallissa pään laskemista, satulointia ja suitsien laittoa. Ja vaan oltiin.. Ensin hieroin harjaa. Keskikohdan alapuolella oli kohta, jossa polle nosti vasemman takajalan ja näytti siltä, että potkasee taaksepäin. Muutaman nykivän kerran jälkeen alkoikin hinkata sitä oikeaan jalkaan. Mitään muuta reagointia en huomannut. Neljä kertaa tämä toistui, sitten loppui.

Kun pollea on laittanut karsinassa, niin yleensä satulan tuominen on saanut sen perääntymään karsinan nurkkaan. Otin leivän palat käyttöön ja satuloin palkiten pollea. Laitoin satulan, kehuin, otin pois ja lähdin pois karsinasta, koukkasin nurkan takaa taas takaisin. Tätä toistin lukemattoman määrän. Polle ei enää perääntynyt, mutta satulan laittaminen selkään (vaikka tein sen varovasti, olen aina tehnyt), saikin aikaan pään nostamista ja hännän huiskaisun. Satulan jälkeen vuorossa oli pään lasku. Kun se toimi hyvin, otin suitset ja treenattiin pään laskua ja ohjien laittamista niin, että pää pysyy alhaalla ja polle "sukeltaa" niihin, kun pidän ohjia tarjolla. Meni hyvin. Seuraavaksi tarjosin kuolaimia kädestä vain pitäen niitä edessä ja kun polle otti ne suuhun, seurasi palkinto ja muutama sekunnin päästä otin pois. Tätäkin toistettiin lukemattomia kertoja. Pari kertaa laitoin suitset kokonaan kiinni ja irrotin. Pisimpänä askeleena käytiin tekemässä tallin käytävällä kierros ja tultiin takas. Polle ihan ihmeissään, eikö me mentykään mihinkään.

Pollella on ihme tapa luimia ja näytellä hampaita, jos joku menee karsinan edestä tai pysähtyy siihen. Tämä tapahtuu vain, jos karsinan ovi on kiinni. Jäin tahallani nojailemaan karsinan oveen ja polle luimi menemään, ärsyynnyin ja aukasin itse suuni. Hui. Polle peräänty pari askelta, tuli sen jälkeen takas ja paino päänsä ovea vasten. "Tuosta voisi vähän rapsutella". Ja niin rapsuteltiin ja kauan. Liikahdin ja taas sama homma. Lopulta päätin yrittää sitä, että kävelin edestakaisin karsinan edessä enkä huomioinut pollea mitenkään, sivusilmällä seurasin. Yksi kulki vierellä ja näytteli hampaita. Pikkuhiljaa hidastui ja lopulta jäi vain seisomaan ja toljottamaan paikallaan KORVAT HÖRÖSSÄ. Mikähän ihme tuon tekemisen taustalla on. Jos vaikka olen aiemmin ärjässyt tuolle luimimiselle ja avannut karsinan oven, on polle ollu odottamassa ihan normisti. Ei siis voi olla pelkoakaan. Jos en ole ärjäissyt, vaan aukassut vain oven, on jälleen oven takana ihan normi polle. Ei siis kyse ole varsinaisesti aggressiivisuudestakaan. Liekkö joku opittu tapa saada ruokaa tai huomiota. Aiemmassa paikassahan tuo väheni, kun en antanut safkoja ilman, että odotin pollelta kaunista käytöstä. Nykyään ruuat laitetaan nenän eteen, oli käytös mikä tahansa, joten paha tapa on taas yleistynyt. Tietysti ei ole enää niin vapaalla heinälläkään, tämäkin voinut vaikuttaa asiaan.

Torstaina ja perjantaina pollella ratsasti kouluttaja. Ihan ok oli mennyt. Toisena päivänä maneesissa oli ollut valkoinen poni ja polle oli siitä hieman saanut pontta, mutta oli silti kuunnellut. Liekkö noista meidän rentoutumisharjoituksista ollut hyötyä?

Sunnuntaina matkasin tallille. Laitoin pollen ja mentiin maneesiin. Siellä oli aiemmin ollut estevalmennus, joten paikalla oli vielä esteitä ja puomeja. Koska polle reagoi niihin vain pienillä tuhahduksilla, ajattelin, että ne on vain hyvää "häiriötä" ja maapuomeja voin hyödyntää kävelyssä. Ehdin kävellä pitkillä ohjilla ehkä pari minuuttia maneesissa, kun koitti täydellinen pimeys. Sähköt meni. No, ei hätää, ne tuli takas.. Ja meni heti uudestaan pois. Tämä toistui pari kertaa, kunnes tulin tulokseen, että nyt ne meni kyllä kokonaan. Siellä sitten jökötettiin pimeässä kaikki ovet kiinni eikä ketään mailla halmeilla. Itse pelästyin, mutta kun huomasin, ettei polle reagoinut mitenkään isommin, niin aloin miettiä vaihtoehtoja. Jos maneesissa ei olisi ollut esteitä, olisin tullut alas selästä. Mutta me oltiin siellä pelottavammassa päädyssä maneesia ja en tiennyt, miten polle olisi reagoinut, jos esim. alas tullessa olisin jalalla kopauttanut. Jos se olisikin rynnännyt ovea kohti ja suoraan päin esteitä. Tiedän toki, että hevonen näkee pimeässä ihan hyvin, mutta silti.. Niinpä kaivoin kännykän taskusta ja siinä samalla, kun köpötettiin pientä pääty-ympyrää soitin opettajalle ja pyysin, josko hän voisi tulla aukasemaan minulle oven. Ja niin päästiin ulos. Taluttelin hetken vielä ulkona ja kun valot palasivat, kävin maneesissa kävelyttämässä. Selkään en enää viitsinyt mennä, kun ei sähköjen pysyvyydestä ollut mitään takeita.

Uusi vuosi, uusi omistaja

Ennen jouluaattoa kävin vielä parilla maastolenkillä. Keskiviikkona, jouluaattoa edeltävänä päivänä, tuli aiemmin pollella ratsastanut kaverini mukaan tallille. Tarkoituksena oli, että hän kävisi joulunpyhinä ratsastamassa ja minä voisin hyvillä mielin lomailla muutaman päivän vanhempieni luona.

Maneesissa oli sinne mennessämme jo suokki. Selkään noustessani polle hieman kritisoi ja kävi kuumana, yritti lähteä itekseen ravailemaan, jopa yritti nostaa laukkaa. Ja punkesi suokkia kohti. Meno vähän rauhottui, itse en kyllä täysin rentoutunut, mutta vaihdettiin ratsastajaa. Kaveri saikin pollen menemään ihan kohtalaisesti ottaen huomioon, että suokki laukkaili toisessa päädyssä. Uusi jännitys alkoi, kun suokki poistui paikalta ja jäimme maneesiin yksin. Otin ratsastusta videolle, mistä menoa oli hyvä "analysoida" jälkikäteen. Näemmä ulospäin meno ei näytä ollenkaan niin jännittyneeltä kuin selässä tuntuu.

Jouluaattona kävin lyhyellä maastoratsastuksella. Ei ollut kovin rentouttavaa. Jostain syystä polle oli alusta tosi jännittynyt ja ennen ensimmäistä rautatiesiltaa alkoi temppuilu. Tästä ollaan normisti päästy ihan hyvin ali, ainut ero oli nyt lumi, jota oli tullut reippaasti lisää. Sillan takana tarhassa oli tutut pollet takit selässä, liekö sekin näyttänyt oudolta nyt valkoista taustaa vasten. Päästiin sillan ali kuitenkin ja selvisi luultavasti syy höntyilyyn. Hevosia vastapäätä olevassa pihassa joku aurasi mönkijällä omaa tietään, mikä sai tarhassa olleet hevoset hillumaan. Päästiin kuitenkin ohi ja juuri sillä hetkellä myös juna hurautti sillan yli. Huh. En lähtenyt lenkkiä edes yrittämään, vaan palasin samaa tietä takaisin. Kun tultiin takaisin tallille, oltiin muita hevosia hakemassa jo sisälle. Pollen vieressä asustelee poni, jota tarhataan suokin kanssa. Pollen ja suokin huvina on lähinnä ottaa toisiaan kiinni loimesta tai riimusta. Noh, tuoja kiroili, että nyt sen ponin loimi on rikki. Olin vieressä ja ajattelin itekseni, että sillähän on samanlainen loimi kuin omallani. Sitten katse kiinnittyi roikkuvaan "nimilappuun", joka oli ihan samanlainen avaimenperä kuin mitä itse olin omani loimeen kiinnittänyt. Ja niinhän se olikin. Rikki mennyt loimi ei ollut ponin, vaan omani. Joku oli sen laittanut väärän karsinan oveen, josta hoitaja oli aamulla laittanut ponin niskaan. Hoitaja oli kovin pahoillaan enkä asiasta sen kummemmin jaksanut olla vihainen. Vahinkoja sattuu. Varsinkin kun loimi oli aika siististi repeytynyt ja sen voisi aika helposti korjata. Tai siltä se ainakin silloin näytti. Myöhemmin katsoin, että itse asiassa koko loimen takaosa on täynnä pieniä reikiä. Ne ei haittaisi mitenkään, jos kyseessä ei olisi juuri sadeloimi.. Oli myös puhetta, että loimi korjattaisiin (koska ei ollut minun vika), mutta ainakaan vielä ei ole mitään asialle tapahtunut..

Kaveri kävi ratsastamassa sunnuntaina joulun jälkeen. Oli mennyt ulkokentällä kunnon "hankitreenin". Hyvin oli mennyt. Maanantaina oli käynyt uudestaan, tällä kertaa maneesissa oli ollut tilaa. Totesi, että hevonen on kyllä ihan eri maneesissa kuin ulkokentällä. Jännittää maneesissa edelleen paljon eikä osaa rentoutua.

Keskiviikkona kaveri tuli tuekseni maneesiin. Aloitettiin juoksuttamalla pollea liinassa, kunnes rentoutui siinä. Maneesiin ilmestyi tämän jälkeen valkoinen poni. Jatkettiin niin, että polle oli liinassa, mutta minä nousin silti selkään. Poni aloitti laukkaamisen pukkien kera, ja polle protestoi. Ei ulospäin varmastikaan mitään kovin kummoista, mutta selässä tuntui. Jatkettiin liinassa myös ravissa. Jossain vaiheessa liina irroitettiin. Itse onnistuin rentoutumaan, mutta polle ei vielä täysin.

Torstaina ratsastin ulkokentällä ja huomasin itse eron. Vaikka alkuun punkesikin päätä vasemmalle oikeassa kierroksessa ja oli jäykkä, niin rentoudessa oli se suurin ero. Myös ratsastuksen jälkeen tuntuu, että hevonen on paljon rennompi ja lungimpi kuin maneesista lähtiessä.

Perjantaina mentiin taas kaverin kanssa maneesiin, aloitettiin juoksuttamisella ja sen jälkeen nousin selkään. Kokeiltiin ohjien lyhentämisen vaikutusta hevoseen. Kun ohjat on pitkät, niin polle laskee päätä eteen ja rentoutuu, mutta heti kun niitä kiristää, etenkin kävelyssä, niin pää nousee ja selkä menee notkolle. Ravasin ympyrää pitkillä ohjilla ja kokeilin lyhentää, välillä taas pidentää ja taas lyhentää. Polle meni jo rennomaksi. Samaa pitkillä ohjilla menoa jatkoin lauantaina, tällä kertaa en edes yrittänyt lyhentää. Lopulta polle meni pitkillä ohjilla pelkillä painoavuilla minne halusin. Ainoastaan maneesin sivuovi oli paikka, missä vielä vähän jännitystä ilmeni.

Sunnuntaina ajatuksena oli taas mennä maneesiin. Nyt on tunneista joulutauko, joten maneesiin on helpompi päästä. Ja toisaalta olisi hyvä saada meno edes jotenkin rennoksi ennenkuin pollen koulutus taas jatkuu. Pelottaa, että se pian oppii, että jännittäminen kuuluu maneesissa menoon. Alkuun tein paljon talutusharjoituksia, koska maneesissa oli loppukäyntejä tekemässä vielä yksi hevonen. Jatkoin talutusta vielä hetken, kun toinen oli lähtenyt pois. Puoli kierrosta oli ehkä vähän keskittymiskyvytön, mutta sen jälkeen meni ok. Nousin selkään. Kävelin ensin vain pitkillä ohjilla ja alkoi rentoutua, mutta sitten alkoi maneesin ovi paukkua ja jännitys palasi. Taas alettiin alusta siis. Ravasin pitkillä ohjilla, lyhensin, palkitsin vähän antamalla ohjaa pidemmäksi jne, kunnes ravissa yli puoli kierrosta meni ihan rennosti lyhyemmilläkin ohjilla. Ratsastus meni siis ihan hyvin. Ja siihen olisi pitänyt lopettaakin. Mutta ei.. Jatkoin talutusharjoituksilla ja vasemmalta meni ihan hyvin. Mietin, etten aikoihin ole yrittänyt taluttaa oikealta, mikä on pollelle sekä minulle vaikeampi. Ja niinhän siinä kävi, että menetin hermoni. Polle ei enää ymmärtänyt, mitä tarkoitin vaan yritti vähän liikaakin ja minä tein kaiken entistä nopeampaa ja hermostuneena, joten perseelleen meni. Olin niin vihainen itelleni. Vaikka hermostuminen olikin vain äänen ja kehon kieltä eikä fyysistä, niin silti olin menettänyt malttini ja saanut hevosen pelkäämään. Tyhmä, tyhmä, tyhmä minä.

Niin, joululomalla minusta tuli myös virallisesti hevosen omistaja. Polle vaihtoi kauppakirjojen myötä omistajaa. :-)